Suomi oireilee muutoksen kourissa

Kuvassa: Eetu Iston "Hyökkäys", josta yläosa on poistettu. Muutosten tuulet heiluttavat nyt Suomi-neitoa.

Suomalainen yhteiskunta on muutoksen kourissa. Syntyy ääriasenteita, kiihdytään herkästi.

Politiikan suurin tabu

Tämän päivän Hesarissa haastatellaan puolustusministeri Stefan Wallinia. "Nato-keskustelu on Wallinin mielestä paraikaa Suomessa aivan kummallista. 'Nyt jos mainitseekin sanan Nato, leimakirves heilahtaa', Wallin ihmettelee." (Juha-Pekka Raeste : Jos mainitseekin Naton, leimakirves heilahtaa. HS/Kotimaa 28.11.2011)

Presidentinvaalit

Uskon, että Niinistön suuri suosio johtuu nimenomaan siitä, että hän suhtautuu asioihin rauhallisesti ja asiallisesti, herättää luottamusta. Myös Pekka Haavisto ja Sari Essayah ovat maltillisia ja miellyttäviä, Essayah seuraa kuitenkin enemmänkin syrjästä keskusteluja. Arhinmäki esiintyy kannattajilleen, ja maneerina on jatkuva konfliktin korostaminen, kapinallinen käytös, mikä on tietenkin olennaista marksilaisperäiselle politiikalle. Vaikuttaisi siltä, että Arhinmäki on perusluonteeltaan rauhallinen ja kiva tyyppi, mutta aate velvoittaa "rähjäämään". Eva Biaudet elää omassa iloisessa suomenruotsalaisessa maailmassaan, on hauska ja ottaa kantaa tärkeisiin kysymyksiin, jotka eivät liity välttämättä presidentinvaalikampanjaan.

Pidän Timo Soinista, vaikka en pidä hänen kaikista mielipiteistään - ja hänelllä on kirjava lauma, puolueensa kasvatettavanaan. Lipponen ja Väyrynen, no älyä heillä on kummallakin, ja he osaavat puikkelehtia kuin ankeriaat vuosikymmenestä toiseen poliittisesta tilanteesta toiseen niin taitavasti, että kansan on vähän vaikeaa ottaa heitä vakavasti.  Ihmetellä voi ja seurata kuin näytelmää.

Rotu, uskonto ja sukupuoli

Olen seurannut keskusteluja rotukysymyksistä ja seksuaalisten vähemmistöjen asemasta lapsuudesta asti, sillä ne asiat tulivat esille naapurien suhtautumisessa romaneihin ja homoseksuaaleihin, sitten vaihto-oppilasaikana ja varsinkin yhdeksänä Kanadan vuonna, jolloin elin erittäin monikulttuurisessa maassa ja erittäin monikulttuurisessa kaupunginosassa ja talossa.

 Suomalaisten suhtautuminen rotukysymyksiin on edelleen miltei läpeensä rasistista: joko toista ihonväriä olevia ihmisiä väheksyvää ja torjuvaa tai liioiteltua huomiointia.  Ei ole totuttu erilaisiin ihmisiin. Joka paikassa pitää olla mediassa esillä joku näkyvästi ulkomaalainen, token black, kuten Amerikassa sanottiin, ja sehän on myös eräs rasismin muoto. Samanlaista on suhtautuminen uskontoihin, kristittyjä ja muslimeja torjutaan ja pilkataan, muita mielistellään liioitellusti. Ihmiset eivät saa olla rauhassa sitä mitä ovat.

Samanlaista on suhtautuminen seksuaalisin vähemmistöihin: joko täysin torjuvaa tai liioiteltua huomioonottamista ja melkeinpä palvomista. Jälkimmäistä taitaa olla enemmän. Jos joku sanoo, että ei pidä esimerkiksi Saision homonäytelmästä, häntä syytetään heti homoseksuaalien vihaamisesta. Ei kestetä mitään arvostelua. Jos olisin homoseksuaalinen, en pitäisi kaikesta siitä sirkuksesta, mitä homoseksuaalisuuden ympärille on kehitetty.

Lapset

Samalla tavalla, kun esitin nettikeskustelussa, että äsken lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saanut kirja Valoa, valoa, valoa on minusta sopivampi kirjaston aikuisten osastolle kuin pikkulasten luettavaksi, koska se kuvaa alaikäisten seksiä, minua syytettiin heti homofobiasta, vaikka en ollut edes maininnut lesboutta. Lastenoikeudet unohdetaan muodikkaampien naistenoikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien rinnalla. Minusta näyttää siltä, että vain nuoret isät puolustavat nykyään lastenoikeuksia.

Africa

Värikollaasit Africa. Afrikkalainen ystävä ja Etelä-Afrikan kansalliskukka.

Nukketaloblogi yllätti

Kävijöitä nyt yli 50 000.  Alussa kerroin siinä nukkekotien ja nukenvaatteiden laittamisesta, mutta viime aikoina olen vain laittanut kuvia.

Auroran talo nukkekotiblogi. My Dolls' Houses

Pimeä Suomi

Pimeä Suomi, originally uploaded by Anna Amnell.

Ennen myrskyä.

Menin mukaan outoon keskusteluun

Olin muutama vuosi sitten kirjastovierailulla eräässä kaupungissa. Tilaisuuden jälkeen kirjastonhoitajat pyysivät minua keskustelemaan sanoen, että heillä oli hyvin tärkeää asiaa.

He kysyivät, mitä heidän pitäisi tehdä, kun nuortenkirjat ovat niin "kauheita", että niitä ei voi antaa lasten luettaviksi, ja aikuiset eivät viitsi sellaisia lukea. Minne ne pitäisi pistää? Heillä oli itsellään lasten- ja nuortenkirjoja lukevia lapsia, joten he tiesivät, mistä puhuivat.

Menen harvoin sanattomaksi, mutta silloin tunsin joutuneeni hankalaan tilanteeseen. Kun he kysyivät lopuksi, miksi sellaisia kirjoja kirjoitetaan lapsille ja nuorille, sanoin vihdoin:

"Ehkäpä nuoret kirjailijat käyvät läpi nuoruutensa traumoja niin kuin on aina tehty kirjallisuudessa, ja nykyään kustantaja luokittelee sellaiset kirjat kaupallisista syistä nuortenkirjoiksi. Ne saavat siten huomiota sensaatioarvon vuoksi."

Jos minulta olisi kysytty mielipidettä Valoa, valo, valoa kirjasta, olisi ollut helppo vastata: Laittaakaa se aikuisten osastolle. (Lue  Taidokas romaani väärässä kategoriassa Kirja-arvostelu HS:ssa, FT Helena Ruuska)


Tämä kommenttini oli tärkeä:
Jo vuonna 2003 lastenkirjallisuuden asiantuntija Maria Nikolajeva kirjoittaa Swedish Book Review -lehdessä HBL:n mukaan:
"jos muodostaa käsityksensa tämän [Thydellin] kirjan ja tusinan muun viime vuosina ilmestyneen kirjan mukaan, kaikki ruotsalaiset kaupunkilaistytöt juovat itsensä humalaan joka perjantai täytettyään 12 vuotta, saavat ensimmäisen seksikokemuksensa 13-vuotiaina, joutuvat päivittäin raiskauksen ja insestin kohteiksi ja käyttävät huumeita. Luonnollisesti todellisessa elämässäkin on kauheita rikoksia, jotka koskevat myös nuoria tyttöjä, ja luonnollisesti on jännittävämpää kirjoittaa huumeista ja raiskauksista kuin tavallisesta arkielämästä tasapainoisissa perheissä. Mutta millaisen minäkuvan saavat nuoret lukijat näistä stereotyypeistä?" (0ma suomennos
Millaisen minäkuvan nuori lukija saa? (aikaisempi blogikirjoitukseni, josta otin tämän kohdan)

Tilastoja vuodelta 2002: seksuaalisesti kokeneet 15-vuotiaat tytöt eri maissa. Vertaa esimerkiksi Ranska ja Suomi.
 Ranska 17, 7 %
Viro 14,1 %
Kreikka 9, 5 %
Hollanti 20,5%

Englanti 39,9%
Suomi 32,7%
Ruotsi 29,9%
jne

Lisää tietoja täällä: http://en.wikipedia.org/wiki/Adolescent_sexuality

Katso millainen oli tilanne ennen Suomessa

(Aikaisempi kirjoitus, jossa käsiteltiin Valoa, valoa, valoa -nimistä nuortenkirjaa, jouduttiin poistamaan, sillä siihen tuli niin paljon asiattomia kommentteja. Kirjoitin asiasta blogiini)


Kirjoitin kommentin samasta aiheesta Grafomaniaan 29.3.2011 Aiheellista pohdintaa

Kuka päättää, mikä on nuortenkirjallisuutta? Onko se kirjallisuutta, josta nuoret pitävät? Onko se se kirjallisuutta, jonka kustantaja tai kirjailija suuntaa nuorille?

Eikö nuortenkirjallisuutta koske aivan samat lait kuin muutakin kirjallisuutta kirjallisuuskeskustelussa tyylin, sisällön, rakenteen ym kannalta? Tarvitaanko siinä ollenkaan jakoa?

 Mikä erottaa nuortenkirjallisuuden muusta kirjallisuudesta?Onko se nuoren kirjailijan tilitystä omista nuoruusvuosista ja kasvutraumoista, mikä ei välttämättä ole ollenkaan sopivaa nuorille, vaan ennemminkin aikuisten hyllyyn terapiaosastolle.

Ainoa järkevä syy jakoon on, että kaikki asiat eivät sovi nuorille lukijoille, joita täytyy suojella. Mutta sitä jakoperustetta taitaisivat useimmat nykyajan nuortenkirjailijat vastustaa. Ennen se oli itsestäänselvyys. Tietyistä asioista ei nuorille kirjoitettu.--

Olemmeko valmiita avoimeen keskusteluun?

Nyt

marraskuussa 2011

voin sanoa, että tästä ei osata tai uskalleta keskustella. Yksi syy on varmaankin se, että Valoa, valoa, valoa -kirjan kirjoittaja on myös Lukufiilis-lehden päätoimittaja. Hänen kirjaansa ei uskalleta arvostella kriittisesti edes ikäluokituksen kannalta.

Lisäys: Minulta kysyttiin:  Entä ne lapset, jotka ovat jo joutuneet kokemaan  väkivaltaa? He voivat saada nykyaikana terapiaa ammattitaitoiselta psykologilta ja psykiatrilta ja lukea lasten- ja nuortenkirjoja, joista he saavat optimismia, tietoa ja uskoa siihen, että on myös muunlainen maailma ja he voivat rakentaa itselleen ja lapsilleen tasapainoisen elämän. 

Ne nuoret, jotka voivat jo lukea aikuisten osastolta ovat aivan eri asia kuin lapset. Heitä odottavat myös rankat tarinat kuten Sofi Oksasen Puhdistus, jonka lukeminen on suuri elämys. Ehkä varttuneet nuoret ja aikuiset lukijat ovat kokeneet vastaavaa myös lukiessaan Valoa, valoa, valoa.


Kaikkia ei moniongelmaisuus kuitenkaan miellytä.