tiistaina, elokuuta 07, 2012

Kirjoittaako käsin vai koneella?

Anna Amnell, käsiala 1991
IMG_4489


Kuvassa on kaunokirjoituskäsialaani vuodelta 1991 Italian matka-albumista ja äsken kirjoitettua.
 Teen edelleen muistiinpanoja käsin ja kirjoitin alussa kaunokirjallisuutta käsin ja tein vasta seuraavat versiot koneella. Se oli vaivalloista, sillä kirjoituskoneeni oli vanha, käytettynä ostettu matkakirjoituskone. Parasta siinä oli väri: punainen. Minua kaduttaa kovasti, että heitin sen pois, sillä se saattaisi olla nykyään aika arvokas rahallisestikin. Ehkä joku pelasti sen roskiksista niin kuin minä pelastin ikivanhan painavan koneen, joka on tällä hetkellä Blogger-profiilikuvassanikin. Se lepää kuin iso koira divaanini vieressä.


Käsinkirjoittaminen ja tietoneella näppäileminen ovat aiheena blogikirjoituksessa Kynä on näppäimistöä väkevämpi
Siinä tuodaan esille myös äskettäin HS:n kuukausiliitteessä ollut artikkeli ja siinä esitetty mielipide, joka on nykyään keskustelunaiheena monissa maissa, se että kun kirjoitetaan käsin, useammat aivojen osat aktivoituvat.
"Lapset kirjoittavat ehjempiä virkkeitä käsin kuin näppäimistöllä. Esseistä tuli käsin kirjoitettuna pidempiä ja mielikuvituksellisempia - ja ne syntyivät nopeammin."
Käsin kirjoittaminen "aktivoi aivoissa visuaalisen hahmottamisen alueita."(Veera Jussila: "Hyvästit harakanvarpaille."- HS/kuukausiliite elokuu 2012, 42-47) Ottakaa Kuukausiliite esille ja lukekaa, jos ette ole vielä lukeneet.

Tulisiko kirjailijalle parempaa tekstiä, jos hän kirjoittaisi käsin? Onko käsin kirjoittaminen klassisten romaanien monipuolisuuden ja erinomaisuuden salaisuus?  Tove Janssonkin kirjoitti käsin, mutta hänellä olikin hyvä käsiala. Se kelpasi painettavaksi, muiden käsin kirjoittaneiden piti viedä käsikirjoituksensa konekirjoittajalle, joka laittoi kirjailijan epäselvätkin harakanvarpaat luettavaan muotoon.

Olympialaiset


Estejuoksua LOL
Käytä näppäimistlöä, hypi ja loiki.

Yöllinen sade

Yöllinen sade

Keskiyö elokuussa

maanantaina, elokuuta 06, 2012

Rohkaisevaa kaikille kirjoittajille

Ruusuja

"Jos jonain päivänä ei synny hyvää tekstiä, niin tehdään sitten huonoa ja korjaillaan myöhemmin". Jari Tervo - Iltalehden mukaan Seura-lehdessä.
tai kuten
John Gardner sanoi jo 1980-luvulla: "Rewriting is real writing."