mitähän noista sanoisi?
Raitiovaunupysäkkki
Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
keskiviikkona, elokuuta 22, 2012
tiistaina, elokuuta 21, 2012
Kaupunkilaisparat
Meillä oli kotona aina kedonkukkia maljakoissa, ja minulla on tapana käydä poimimassa niitä juhannusaattona mieheni kanssa täällä Helsingissäkin. Niitä löytyy suurkaupungista joutomailta ja vanhojen ratojen varsilta. Käsittääkseni "baana" eli pyörätie alkaa nyt Eirasta juuri siitä paikasta, jossa kävimme poimimassa juhannukseksi piikikkäitä villiruusuja ja monenlaisia kedonkukkia. Voi teitä kaupunkilaisparkoja joku sukulainen sanoi, kun meillä ei ollut huvilaa eikä omaa pihaa. Kaikki pitää ostaa kaupasta, kun ei ole kasvimaatakaan. Kun Hesari äskettäin kertoi Etelä-Helsingin suosiosta, se unohti mainita, että kaikki sen alueen asukkaat eivät ole suinkaan rikkaita, vaan asuvat hyvinkin pienissä ja vaatimattomissa vuokra-asunnoissa.
Kaupunkilainen on kaupunkilainen, sille ei voi mitään. Minulla se johtuu varmaankin siitä, että asuin kouluvuoteni pikkukaupungin keskustassa. Kaikki oli vieressä: kirjasto, koulut, pankki, apteekki, halli, linja-auto-asema, kaupat. Rautatieasemalle piti vähän kävellä, kun meni ostamaan rautatiekioskista ulkolaisia lehtiä. Junaa en tarvinnut niinä vuosina monta kertaa. Kävin kaksi kertaa Kuopiossa, kerran katsomassa Puijon tornia ja toisen kerran radion järjestämässä kilpailussa. Helsingissä kävin vasta lukiossa ollessani, kun hain vaihto-oppilaaksi ja sitten Amerikkaan meno-ja tulomatkalla.
Helsinki oli alussa outo paikka. Kun tulin yksin Helsinkiin ja minun piti mennä käymään Amerikan suurlähetystössä, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Kysyin jossain Aleksilla neuvoa eräältä viisaan näköiseltä vanhalta herralta. Hän osoitti raitiotievaunun raiteita ja sanoi: "Kävelehän tuonnepäin näitä raiteita seuraten". Se oli viisas neuvo. Kävelin sohjoisia katuja Kaivopuistoon melkein Helsingin eteläkärkeen, jossa oli diplomaattien residenssejä, joitakin puuhuviloita ja vanhoja kivitaloja.
Raitiotievaunussa matkustaminen oli alussa täysin käsittämätöntä. Kun poikaystäväni ja minä tulimme ensimmäisenä opiskeluvuonna Helsinkiin, kävelimme alussa pitkätkin matkat, kun emme tienneet, miten raitsikassa piti käyttäytyä, mistä nousta sisälle, missä maksaa.
Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingin vanhassa keskustassa, alussa pienissä alivuokralaisasunnoissa ja kolhoosimaisessa opiskelija-asuntolassa sekä ruumisarkkuvaraston yläpuolella Rööperissä. Olin opiskeluaikana työssä Kaivopuiston laidalla katolisen kirkon vieressä. Välillä tuli lyhyt jakso muuallakin ja Helsinki tuli tutuksi: venäläinen dacha Huopalahdessa, Tehtaankatu, 1700-luvun peruskorjaamaton kivitalo Suomenlinnassa, tavallinen kerrostaloasunto Herttomiemessä, Hämeentiellä ja Myllypurossa. Kanadan vuosien jälkeen tuli mieheni tilava virka-asunto Ullanlinnassa. Siellä asuimme 20 vuotta, ja se tulee olemaan aina mielessäni varsinainen kotimme.
Etelä-Helsingin vanhoissa kerrostaloissa on korkeat huoneet, korkeat ikkunat, parkettilattiat, marmoritakkoja, ruokakomeroita. Ennen oli kaasuhella ja häkkivarastot vintillä. Kopisteluparveke on ainoa parveke, pihat asvalttia. Mutta lähellä on puistoja, kaupunkilaisen puutarhoja, joissa voi käyskennellä kuin entisajan ylhäisaatelisto linnojensa puistoissa. Parasta on se, että on lyhyt kävelymatka Stockmannille, kirjakauppaan ja kirjastoon. Ennustan, että seuraava asuntomme tulee olemaan pieni vuokra-asunto Rööperissä. Toivon, että sieltä on hyvä näköala - jonnekin.
kodit
Suomenlinna
Kaupunkilainen on kaupunkilainen, sille ei voi mitään. Minulla se johtuu varmaankin siitä, että asuin kouluvuoteni pikkukaupungin keskustassa. Kaikki oli vieressä: kirjasto, koulut, pankki, apteekki, halli, linja-auto-asema, kaupat. Rautatieasemalle piti vähän kävellä, kun meni ostamaan rautatiekioskista ulkolaisia lehtiä. Junaa en tarvinnut niinä vuosina monta kertaa. Kävin kaksi kertaa Kuopiossa, kerran katsomassa Puijon tornia ja toisen kerran radion järjestämässä kilpailussa. Helsingissä kävin vasta lukiossa ollessani, kun hain vaihto-oppilaaksi ja sitten Amerikkaan meno-ja tulomatkalla.
Helsinki oli alussa outo paikka. Kun tulin yksin Helsinkiin ja minun piti mennä käymään Amerikan suurlähetystössä, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Kysyin jossain Aleksilla neuvoa eräältä viisaan näköiseltä vanhalta herralta. Hän osoitti raitiotievaunun raiteita ja sanoi: "Kävelehän tuonnepäin näitä raiteita seuraten". Se oli viisas neuvo. Kävelin sohjoisia katuja Kaivopuistoon melkein Helsingin eteläkärkeen, jossa oli diplomaattien residenssejä, joitakin puuhuviloita ja vanhoja kivitaloja.
Raitiotievaunussa matkustaminen oli alussa täysin käsittämätöntä. Kun poikaystäväni ja minä tulimme ensimmäisenä opiskeluvuonna Helsinkiin, kävelimme alussa pitkätkin matkat, kun emme tienneet, miten raitsikassa piti käyttäytyä, mistä nousta sisälle, missä maksaa.
Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingin vanhassa keskustassa, alussa pienissä alivuokralaisasunnoissa ja kolhoosimaisessa opiskelija-asuntolassa sekä ruumisarkkuvaraston yläpuolella Rööperissä. Olin opiskeluaikana työssä Kaivopuiston laidalla katolisen kirkon vieressä. Välillä tuli lyhyt jakso muuallakin ja Helsinki tuli tutuksi: venäläinen dacha Huopalahdessa, Tehtaankatu, 1700-luvun peruskorjaamaton kivitalo Suomenlinnassa, tavallinen kerrostaloasunto Herttomiemessä, Hämeentiellä ja Myllypurossa. Kanadan vuosien jälkeen tuli mieheni tilava virka-asunto Ullanlinnassa. Siellä asuimme 20 vuotta, ja se tulee olemaan aina mielessäni varsinainen kotimme.
Etelä-Helsingin vanhoissa kerrostaloissa on korkeat huoneet, korkeat ikkunat, parkettilattiat, marmoritakkoja, ruokakomeroita. Ennen oli kaasuhella ja häkkivarastot vintillä. Kopisteluparveke on ainoa parveke, pihat asvalttia. Mutta lähellä on puistoja, kaupunkilaisen puutarhoja, joissa voi käyskennellä kuin entisajan ylhäisaatelisto linnojensa puistoissa. Parasta on se, että on lyhyt kävelymatka Stockmannille, kirjakauppaan ja kirjastoon. Ennustan, että seuraava asuntomme tulee olemaan pieni vuokra-asunto Rööperissä. Toivon, että sieltä on hyvä näköala - jonnekin.
kodit
Suomenlinna
Pelargoniamestari
Hannele kertoo blogissaan äidistään, joka on mestari pelargonian kasvattamisessa.
Hannelen äidin pelargonia viihtyy ulkona ja sisällä, talvehtii tavallisessa huoneenlämmössä ja on kaksi metriä korkea. Lue kirjoitus ja hoito-ohjeet ja katso kuvat. Klikkaa kuvia, jotta näet ne suurina.
Täällä toinenkin taituri (engl).
Oikea lajike ja tee salaisuus? Englantilaisella 'Apple Blossom' -pelargonia ja Tetley Extra Strong Tea.
Tulee mieleen kanadansuomalainen rouva, vuokraemäntämme, joka oli kastellut magnoliaansa kalansiivousvedellä, ja puu kasvoi talonkorkuiseksi Toronton ilmastossakin. Wise old women..
Tietoisku: pelargoni/pelargonia (suomeksi)
muita nimiä: 'pielikki', 'pelakka, joita en ole koksaan kuullkut. Puhekielessä 'pelakuu', kovasti tuttu sana ainakin savossa. Latinaksi pelargonium
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)