Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korkeavuorenkatu 10. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korkeavuorenkatu 10. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, joulukuuta 21, 2015

Kun jouluna oli lunta

Korkeavuorenkadulla
Talvinen kaupunkinäkymä kotona 27.12.2005


Ensimmäiset kuvat. Orkideat

Nämä ovat ensimmäisiä kuvia, joita otin digikameralla. Orkideat kukoistavat kasvilampun alla.


orkideat joulu 2005

Tämä taitaa olla vielä aikaisempi.


Orchids and ice flowers

Orkidea ja jääkukkia keittiössä. Orchid and ice flowers


In full bloom

Joulukaktus 2006

perjantaina, elokuuta 15, 2014

Photo Friday: 'Moody'

Clouds

Helsinki
Photo Friday: 'Moody'
(Taken with my first digital camera Sony DSC-S90 in 2007.)

perjantaina, tammikuuta 11, 2013

Kerran pikkukaupunkilainen, aina pikkukaupunkilainen

DSC06450

Kommentti Arleenan blogiin:

Hauskaa, juuri tuollaista on pikkukaupungissa eläminen.

Totuin koululaisena siihen, että kaikki oli ihan vieressä. Vain rautatieasemalle oli pikkuisen pitempi matka. Kun muutin Helsinkiin opiskelemaan, sain opiskelija-asunnon ihan keskustasta, ja "pikkukaupunkielämä" Helsingin keskustassa on ollut normaali elämäntapani vuosikymmenet.

 Tunnen olevani nykyään kuin maanpaossa tai karkotettuna, kun piti muuttaa hirveän kauas: Töölöön Oopperan kohdalle. Teimme Ullanlinnassa ja Rööperissä asuessamme Töölönlahdelle eväsretkiä sorsia ruokkimaan. Täällähän olikin kauan vain soita ja kallioita ja muutama huvila. Minusta olisi luonnollista asua Aleksanterinkadun varrella. LOL

Ihminen on luonnostaan pikkukaupunkilainen. On todettu, että new yorkilaisetkin liikkuvat enimmäkseen omassa kaupunginosassaan. Kinkunmuotoinen keskiaikainen kaupunki oli kooltaan täydellinen. Sen ympäri käveli tunnissa lönkytellenkin. (Nyt tuli  kirjoitus kommentin sijasta)

Lisäys:
Valokuvassa Koulupuisto Ratakadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa. Oikealta alkaa Ullanlinnnakatu.
Piirustuksessa Koulupuisto on keskellä vasemmalla, se näkyi olohuoneen ikkunasta.

Isoisäni sisarella oli asunto Ratakadulla, ja siellä ukki kävi tuodessaan suksia Helsinkiin myytäväksi, kerran Stockmannillekin suksinäyttelyyn. Kulman takana Pikku Robertilla oli opiskelija-asunto, jossa asuimme nuorena parina, lähellä Isolla Robertilla ensimmäinen opiskelija-asuntoni, mäellä Johanneksen kirkon vieressä asuimme koko perhe 20 vuotta. Pakostakin tuntuu siltä, että pitäisi palata Helsingin juurilleni. Vuokralla asujana on paljon vapaampi liikkumaan kuin ne, jotka hankkivat omistusasunnon.

perjantaina, lokakuuta 26, 2012

tiistaina, elokuuta 21, 2012

Kaupunkilaisparat



Meillä oli kotona aina kedonkukkia maljakoissa, ja minulla on tapana käydä poimimassa niitä juhannusaattona mieheni kanssa täällä Helsingissäkin. Niitä löytyy suurkaupungista joutomailta ja vanhojen ratojen varsilta. Käsittääkseni "baana" eli pyörätie alkaa nyt Eirasta juuri siitä paikasta, jossa kävimme poimimassa juhannukseksi piikikkäitä villiruusuja ja monenlaisia kedonkukkia. Voi teitä kaupunkilaisparkoja joku sukulainen sanoi, kun meillä ei ollut huvilaa eikä omaa pihaa. Kaikki pitää ostaa kaupasta, kun ei ole kasvimaatakaan. Kun Hesari äskettäin kertoi Etelä-Helsingin suosiosta, se unohti mainita, että kaikki sen alueen asukkaat eivät ole suinkaan rikkaita, vaan asuvat hyvinkin pienissä ja vaatimattomissa vuokra-asunnoissa.

Kaupunkilainen on kaupunkilainen, sille ei voi mitään. Minulla se johtuu varmaankin siitä, että asuin kouluvuoteni pikkukaupungin keskustassa. Kaikki oli vieressä: kirjasto, koulut, pankki, apteekki, halli, linja-auto-asema, kaupat. Rautatieasemalle piti vähän kävellä, kun meni ostamaan rautatiekioskista ulkolaisia lehtiä. Junaa en tarvinnut niinä vuosina monta kertaa. Kävin kaksi kertaa Kuopiossa, kerran katsomassa Puijon tornia ja toisen kerran radion järjestämässä kilpailussa. Helsingissä kävin vasta lukiossa ollessani, kun hain vaihto-oppilaaksi ja sitten Amerikkaan meno-ja tulomatkalla.

Helsinki oli alussa outo paikka. Kun tulin yksin Helsinkiin ja minun piti mennä käymään Amerikan suurlähetystössä, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Kysyin jossain Aleksilla neuvoa eräältä viisaan näköiseltä vanhalta herralta. Hän osoitti raitiotievaunun raiteita ja sanoi: "Kävelehän tuonnepäin näitä raiteita seuraten". Se oli viisas neuvo. Kävelin sohjoisia katuja Kaivopuistoon melkein Helsingin eteläkärkeen, jossa oli diplomaattien residenssejä, joitakin puuhuviloita ja vanhoja kivitaloja.

Raitiotievaunussa matkustaminen oli alussa täysin käsittämätöntä. Kun poikaystäväni ja minä tulimme ensimmäisenä opiskeluvuonna Helsinkiin, kävelimme alussa pitkätkin matkat, kun emme tienneet, miten raitsikassa piti käyttäytyä, mistä nousta sisälle, missä maksaa.

Olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingin vanhassa keskustassa, alussa pienissä alivuokralaisasunnoissa ja kolhoosimaisessa opiskelija-asuntolassa sekä  ruumisarkkuvaraston yläpuolella Rööperissä. Olin opiskeluaikana työssä Kaivopuiston laidalla katolisen kirkon vieressä. Välillä tuli lyhyt jakso muuallakin ja Helsinki tuli tutuksi: venäläinen dacha Huopalahdessa, Tehtaankatu, 1700-luvun peruskorjaamaton kivitalo Suomenlinnassa, tavallinen kerrostaloasunto Herttomiemessä, Hämeentiellä ja Myllypurossa. Kanadan vuosien jälkeen tuli mieheni tilava virka-asunto Ullanlinnassa. Siellä asuimme 20 vuotta, ja se tulee olemaan aina mielessäni varsinainen kotimme.

Etelä-Helsingin vanhoissa kerrostaloissa on korkeat huoneet, korkeat ikkunat, parkettilattiat, marmoritakkoja, ruokakomeroita. Ennen oli kaasuhella ja häkkivarastot vintillä. Kopisteluparveke on ainoa parveke, pihat asvalttia. Mutta lähellä on puistoja, kaupunkilaisen puutarhoja, joissa voi käyskennellä kuin entisajan ylhäisaatelisto linnojensa puistoissa. Parasta on se, että on lyhyt kävelymatka Stockmannille, kirjakauppaan ja kirjastoon. Ennustan, että seuraava asuntomme tulee olemaan pieni vuokra-asunto Rööperissä. Toivon, että sieltä on hyvä näköala - jonnekin.

kodit
Suomenlinna

maanantaina, syyskuuta 07, 2009

Korkeavuorenkatu 10 Helsinki




 Asuimme ylimmässä kerroksessa, kuin ullakolla. Tästä kuudennen kerroksen näköalapaikasta otin suurimman osan Helsinki-valokuvista saatuani digikameran. Kerran vaelsi ikkunan ohi joukko pieniä pilviä, toisen kerran hyvin erikoinen leija. Ilotulituksetkin nähtiin ikkunoistamme.

Asuimme kaksikymmentä vuotta mieheni virka-asunnossa Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla Sillin korttelissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tämä kotimme oli vanhan ajan suuri virka-asunto, melkein 300 neliötä. Käytäviäkin oli 60 neliötä. Eksyimme alkuaikoina, kun harhailimme tyhjissä huoneissa. Mieheni kollega varoitti: Menette vararikkoon pelkästään verhojen ostossa. Hän ei tuntenut meitä, sillä ostimme verhot ja suurimman osan huonekaluista kirpputoreilta.

Verotus virka-asunnoissa on ollut jo jonkin aikaa pääjohtajien tulojen mukaan laskettuna, joten verotus piti meidät köyhinä, otettiinhan virka-asunnon arvoa vastaava vero mieheni rahapalkasta, joka ei ollut pääjohtajien palkan suuruusluokkaa. Päätimme sittenkin muuttaa tähän asuntoon, sillä olimme juuri palanneet Kanadasta. Mieheni ja minun tuloilla olisimme voineet ostaa Helsingistä vain yksiön. Meillä ei ollut - eikä ole edelleenkään - omistusasuntoa ja perheessämme oli kolme opiskelijaa ja pian myös näiden puolisot asumassa. Tilapäisesti asunnossa ovat asuneet myös muutamat lähisukulaiset, tietenkin ilmaiseksi, sillä eihän virka-asunnossa voi pitää vuokralaisia.

Tässä virka-asunnossa asui aikoinaan muiden muassa 1930-luvulla tunnettu henkilö Paavo Virkkunen, oman työnsä lisäksi mm opetusministeri ja eduskunnan puhemies. Se oli varmaankin suurten juhlien aikaa. Se oli myös sitä aikaa, jolloin virkamiesperheissä oli sali salin perään, isällä edustava työhuone, lapset sullottuina tyttöjen ja poikien huoneisiin kerrossänkyihin, nuoret herrat eli opiskelijapojat- myös sukulaispojat - nukkumassa saleissa sermien takana, keittäjä pienessä palvelijanhuoneessa ja sisäkkö keittiön nurkassa koottavassa vuoteessa.

Vaikka talo on rakennettu 1930-luvulla, sen alkuperäisten asuntojen pohjapiirros muistutti 1700-luvun pappiloiden ja kartanoiden pohjapiirrosta. Puuttuivat vain keittiönveranta ja vierasveranta, joiden tilalla olivat keittiönporras ja paraatiporras hisseineen. Keittiön portaasta pääsi alas kellariin ja ylös vintille, samoin näköalaparvekkeelle, josta olen ottanut muiden muassa kuvasarjan ensilumesta Helsingin katoilla.


Koti Korkeavuorenkadulla 1989-2009

Lapsemme ja heidän puolisonsa opiskelivat ja tekivät töitä tuossa asunnossamme, poika valmisti "Pariisin vuodenajat" taidenäyttelyn Ranskan kulttuurikeskukseen, kuvanveistäjäminiä näyttelyn veistoksistaan, sisareni tutustui helsinkiläiseen dementiapotilaiden hoitoon gerontologian opintojensa vuoksi, nuori lähisukulaiseni aloitti uran UM:ssä, mieheni kirjoitti työn ohella kaksi väitöskirjaa, joista toinen julkaistaan vuodenvaihteessa.
Tässä asunnossa pidettiin tyttäremme häät, ja miniämme sukulaiset olivat vierailulla useana vuonna.

Kirjoitin 1900-luvun alun taloja, Helsingin kattoja ja vaihtelevia pilvimuodostelmia ja iltaruskoja ihaillen kuusi historiallista nuortenkirjaa sekä yhden romaanin, jota ei ole vielä julkaistu. Paljon muutakin tekstiä on syntynyt, julkaisematonta ja julkaistua, myös lehtijuttuja.

Oikeastaan kirjoitin romaanin "maanpaossa" Kalliossa, jonne kaikki talon asukkaat siirrettiin vuosituhannen vaihteessa pitkällisen putkiremontin ja peruskorjauksen ajaksi (kaksi muuttoa samana vuonna). Asuntomme pieneni sadalla neliöllä, olohuoneesta tehtiin kaksi huonetta, meille makuuhuone ja työhuone miehelleni.


Meille jäi asunto, joka oli keinotekoisesti katkaistu isosta vanhanaikaisesta asunnosta, joka oli toiminut hyvin - käytäviä lukuunottamatta. Nyt meillä oli makuuhuoneissa kolmet pariovet ja työhuoneessa kaksi pariovea. Toisella tavalla jaettuna asunnosta olisi tullut varmaankin toimivampi. Entisen salin ulkonurkka on niin kylmä, että siinä oli voinut pitää aikaisemmin vain kirjahyllyjä. Pyysimme nyt vaatekaapit siirrettäviksi sille seinälle, ja vaatteet ja liinavaatteet olivat viileitä, kuin aitanorrelta otettuja.

Parasta tässä asunnossa ovat olleet loistavan kulttuurinäköalan lisäksi korkeat huoneet ja - mukavat naapurit. Se oli ystävällisten ihmisten talo, jossa tervehdittiin naapureita hymyillen, juteltiin kun ehdittiin.

Eniten taidan kuitenkin ikävöidä erästä parsakaalin muotoista vanhaa lehmusta, jota olen kuvannut usein.

Kuten jokainen muuttamisen kokenut tietää, muuttaminen on kallis ja sekä henkisesti että fyysisesti raskas juttu. Työ ja touhu jatkuu. Kirjoitan tätä töölöläisessä erkkerissä muuttolaatikoiden keskellä. Kaksi orkideaa on kukassa, kolmas juuri alkamassa kukinnan.