Tämäkin alkoi Amerikassa.:) Hyvää naistenpäivää kaikille lukijoilleni!
Ensimmäistä naistenpäivää vietettiin Amerikassa jo vuonna 1909. Sitä vietettiin kaikkialla Yhdysvalloissa helmikuun 28. päivänä.
Siihen aikaan Amerikan sosialistisessa puolueessa toiminut, myöhemmin sosialismista luopunut ja taloustieteen tohtoriksi Evanstonin yliopistossa väitellyt May Wood Simons toi idean vuonna 1910 Kööpenhaminan kansainväliseen sosialistien kokoukseen, josta naistenpäivän idea levisi Saksaan ja muualle Eurooppaan, ja vuonna 1911 vietettiin ensimmäistä kansainvälistä naistenpäivää.
May Wood Simonsin osuus Kansainvälisen naistenpäivän syntyyn on pyyhitty pois, sillä May Wood Simons luopui sosialismista, sillä hän koki, että se ei ajanut naistenoikeuksia. Hänen miehensä Algie Martin Simons erosi myös sosialismista Leninin vuonna 1917 muodostaman hirmuvallan jälkeen.
Venäläiset naiset juhlivat sitä vuonna 1913 juliaanisen kalenterin mukaan eli helmikuun viimeisenä sunnuntaina, mutta kalenterin muuttuessa gregoriaaniseksi vallankumouksen jälkeen, naistenpäiväksi tuli 8. maaliskuuta.
Ranskassa on syntynyt perätön legenda, jonka mukaan naistenpäivä syntyi Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla tekstiilitehtaan naisten jäätyä tulipalossa loukkuun. Tällä haluttiin tehdä ero Neuvostoliiton osuuteen naistenpäivässä.
Kansainvälistä naistenpäivää alettiin juhlia yleisesti Länsi-Euroopassa vasta sitten kun YK julkisti sen vuonna 1974 naistenoikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi.
Joissakin entisissä Itä-Euroopan maissa se kiellettiin välillä, koska sen katsottiin liittyvän vanhaan kommunismin kauteen.
May Wood Simonsin osuus Kansainvälisen naistenpäivän syntyyn on pyyhitty pois.
http://evanstonwomen.org/2011/03/05/may-wood-simons-and-international-womens-day/
Ensimmäistä naistenpäivää vietettiin Amerikassa jo vuonna 1909. Lue lisää..
May Wood Simonsin aviomies Algie Martin Simons luopui myös sosialismista Leninin ja kommunistisen hirmuvallan vuoksi: "Simons was a bitter opponent of the communist regime established by Lenin in November 1917 "
http://en.wikipedia.org/wiki/Algie_Martin_Simons