Blogisisko ® Anna Amnell: Feminismin kuumat aallot

Olen toisen aallon feministi:


Ensimmäisen feminismin mukaan kulttuuri luo sukupuolen (esimerkiksi annetaan erilaiset lelut tytöille ja pojille). Kulttuurin alla kaikille ihmisille yhteinen yleisminä, androgyyninen ja biseksuaalinen ihminen. Simone de Beauvoiria ja Virginia Woolfea pidetään tämän suunnan edustajina. 

Toinen feminismi taas korostaa nimenomaan sukupuolten välistä olemuksellista eroa. Miesten hallitsema kulttuuri tekee naissukupuolen näkymättömäksi. Feminismin on kirjoitettava historia uudestaan naisnäkökulmasta, sanoo Grace Jantzen, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin. Luce Irigaray sekä Julia Kristeva, jota pidetään yleensä filosofiassa postmodernisteina, lasketaan feminismissä näihin toisen aallon modernisteihin, koska he uskovat sukupuolten eriytyneisyyteen ja naisellisuuden perustaan (Kristeva: ruumiillisuus, äidillisyys).

Kolmas feminismi on postmodernismia. Yhteistä perustaa ei ole, ei androgyyniä ydinminää eikä olemuksellista naiseutta. Kulttuuri ja kieli muodostavat naisen identiteetin, joka on siitä huolimatta suhteellisen pysyvä ja kullekin erilainen, mutta ei ikuinen eikä luontoon perustuva. Identiteetit eivät ole satunnaisia, vaan muodostuvat tietyssä tietyssä historiallisessa paikassa ja ajassa. Sukupuoli on vallan ja pakotteiden luoma poliittinen ilmiö.

Kirjoitukseni on alkujaan vuodelta 2004. Kuva: Dover

 Katso myös muut feminismiä koskevat kirjoitukseni klikkaa hakusana 'feminismi' (tunnisteet)

Lue myös vanhan ajan feministeistä:
http://blogisisko.blogspot.fi/2006/09/mummo-aikansa-feministi-poltti-mys.html

Blogisisko ® Anna Amnell: Feminismin kuumat aallot: Kuva: Dover Feminismi on vaikuttanut pitkään suorastaan viidakolta, josta löytyy melkein mitä hyvänsä. Tuija Pulkkinen tuo kirjassaan ...

Ilmoittaudun akkamaiseksi naiseksi

Eino Leinon päivänä on hyvä muistaa kirjallisuutta ja ihmisen ainutlaatuisuutta, olipa kyseessä mies tai nainen. Eino Leino ei mahtunut mihinkään toisten ihmisten keksimään muottiin ja joutui kärsimään paljon. Hänen runonsa kertovat myös siitä.

Netissä käydään kiinnostavia keskusteluja lapsuudesta, uskonnosta, lukemisesta, liiasta lukemisesta. Eräs mies käytti ystävällisessä mielessä sanaa "akkamaiset naiset", ja minä tajusin, että sellainenhan minä olen. Nainen, joka uskaltaa olla nainen. Mutta siinä on variaatioita kuten miehenä olemisessakin. Kokoan tänne jälleen kommenttejani.

Aiheeseen liittyy aikaisempi blogikirjoitukseni Feminismin kuumat aallot. Kannattaa lukea, niin tietää, että feminismiäkin on monenlaista.

Kesälomalla on aikaa jutella, ja blogeissa se sujuu. Näin Runon ja suven päivänä, originellin runoilijan Eino Leinon päivänä kirjallisuus ja yksilöllisyys ovat hyviä aiheita.

Kommenttini:

Miehille sana "akkamainen" on perinteisesti haukkumasana, mutta nainen voi kääntää termin edukseen: Akkamainen nainen uskaltaa olla nainen. Naiset ovat kuitenkin yksilöitä.

Kirsti, stereotyyppiset määritteet sukupuolten välisistä eroista ovat kuitenkin naurettavia. Yhteen aikaan Amerikassa ajateltiin, että pojan tulee olla kiinnostunut vain urheilusta ja muista "miehisistä" harrastuksista. Runous ja viulunsoittaminen olivat epäillyttäviä harrastuksia, kiinnostus vaikkapa muotisuunnitteluun olisi ollut kauhistus.

Koulussa eräs miesopettaja moitti minua usein siitä, kun käytin teini-ikäisenä pitkiä vakosamettihousuja. Mummo moitti siitä, että en permanentannut hiuksiani ja käynyt tansseissa. Teini-ikäinen joutuu olemaan kuin siili voidakseen kasvaa siksi, mikä on.

Ihmisillä voi olla outoja päähänpiintymiä siitä, miten toisten, aikuistenkin, tulisi käyttäytyä. Siinä mielessä taas Amerikka on tällä kertaa hyvä esimerkki: aikuinen ihminen saa olla siellä rauhassa vaikka kylähullu. Arvostelija saa nopeasti vastauksen: Elän niin kuin haluan. It's a free country.

Feminismin kuumat aallot

Kuva: Dover


Feminismi on vaikuttanut pitkään suorastaan viidakolta, josta löytyy melkein mitä hyvänsä. Tuija Pulkkinen tuo kirjassaan "Postmoderni politiikan filosofia" (1998) esille kolme feminismin pääsuuntausta. Tämä pääjako toi ainakin minulle jonkinlaista selvyyttä.

Ensimmäisen feminismin mukaan kulttuuri luo sukupuolen (esimerkiksi annetaan erilaiset lelut tytöille ja pojille). Kulttuurin alla kaikille ihmisille yhteinen yleisminä, androgyyninen ja biseksuaalinen ihminen. Simone de Beauvoiria ja Virginia Woolfea pidetään tämän suunnan edustajina.

Toinen feminismi taas korostaa nimenomaan sukupuolten välistä olemuksellista eroa. Miesten hallitsema kulttuuri tekee naissukupuolen näkymättömäksi. Feminismin on kirjoitettava historia uudestaan naisnäkökulmasta, sanoo Grace Jantzen, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin. Luce Irigaray sekä Julia Kristeva, jota pidetään yleensä filosofiassa postmodernistina, lasketaan feminismissä näihin toisen aallon modernisteihin, koska he uskovat sukupuolten eriytyneisyyteen ja naisellisuuden perustaan (Kristeva: ruumiillisuus, äidillisyys).

Kolmas feminismi on postmodernismia. Yhteistä perustaa ei ole, ei androgyyniä ydinminää eikä olemuksellista naiseutta. Kulttuuri ja kieli muodostavat naisen identiteetin, joka on siitä huolimatta suhteellisen pysyvä ja kullekin erilainen, mutta ei ikuinen eikä luontoon perustuva. Identiteetit eivät ole satunnaisia, vaan muodostuvat tietyssä tietyssä historiallisessa paikassa ja ajassa. Sukupuoli on vallan ja pakotteiden luoma poliittinen ilmiö. Tuija Pulkkinen edustanee tätä kolmatta aaltoa.

Millaisena esiintyy teidän mielestänne feminismi aikamme suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja kulttuurikeskustelussa?

(Pirkko Anna Amnell: Feminismin kuumat aallot. - Kiiltomato 19.10.2004. Alustus keskusteluun)
.

Pauliina Haasjoki (Kiiltomato 20.10. 04) oli sitä mieltä, että "suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja kulttuurikeskustelussa kaikki feminismin suuret aallot elävät rinnakkain ja lomittain, vaikka akateeminen feminismi lienee lähinnä kolmatta aaltoa". Haasjoki kirjoitti, että tämä aiheuttaa "kaikenlaista hankaluutta". Feminismi koetaan uhkaavaksi.

Miten lienee nyt?

Kirjoitin keskusteluun: Kanadassa asuessani totuin siihen, että feministisiä kysymyksiä käsiteltiin usein sanomalehdissäkin. Osalta siihen vaikutti se, että kotikaupungissani (Torontossa) vieraili usein puhujina tunnettuja feministejä Yhdysvalloista ja muualtakin maailmasta..

Feminismi ja naistutkimus yleensä tuntuu tällä hetkellä kovin läheiseltä, sillä vähän yli kuukausi sitten kuollut nuorin sisareni sai kasvatustieteen ja filosofian gradunsa valmiiksi viime kesänä ennen joutumistaan rankkoihin syöpähoitoihin ja aikoi siirtyä seuraavaksi naistutkimukseen.

Kaivoin tämän kirjoitukseni esiin Kiiltomato-kansioistani laittaakseni osan siitä kommentiksi Iineksen blogin feminismikeskusteluun.