Kiitos, Hanhensulka. Tässä on Sinulle yksi sulka hattuun lisää. Osuin nimittäin tänä aamuna - eli oikeammin eilen aamulla - Hanhensulan linkkiblogiin. Olin suunnitellut pitkään pysyvän linkkivaraston tekemistä, mutta en ollut tajunnut, että sille voi varata tuolla tavalla oman blogin.
Niin kauan kuin nämä blogit ovat ilmaisia, niitä voi käyttää niin kuin mappeja mitä erilaisimpien asioiden järjestämiseen ja säilyttämiseen. Tämä blogi ei tule listoille. Siitä on maininta vain minun omassa linkkiluettelossani. Käykää katsomassa, jos kiinnostaa. Amnellinks on julkinen linkkivarasto. Kertokaa, jos tiedätte jotain, mitä siihen voisi lisätä. Siinä on omat aihepiirinsä, ja se on tietenkin vielä alkutekijöissään. Linkkivarastoakaan ei tehdä päivässä.
Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
perjantaina, lokakuuta 07, 2005
keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005
Bloginsisustamisen ongelma ratkesi
Kirjoituslipasto huonekaluna KUVA JA MÄÄRITELMÄ
Eilen illalla Saaran blogissa keskusteltiin työhuoneista. Useilla kirjoittavista naista ei sellaista ole. Kirjoitetaan sängyn päällä ja keittiön pöydän ääressä. Saaralla on kuitenkin mukava työskentelynurkkaus, jota hän kuvaa kirjoituksessaan.
Varsinaisen vapaan toimittajan urani aikana Torontossa kirjoitin keittiössä paitsi viimeisenä vuonna, jolloin kaksi lapsista oli lähtenyt Pariisin opiskelemaan, ja mieheni ja minä saimme työhuoneet. Pöytänä oli pienessä keittiössämme kadulta löydetty pitkä ja kapea keittiön pöytälevy. Mieheni teki siihen laudoista pukkijalat.
Istuin keittiön korkealla jakkaralla ja kirjoitin eläintensuojeluyhdistyksen kirpputorilta ostetulla punaisella kirjoituskoneella. (Olen heittänyt sen Suomessa roskiin ja epäilen, että se on nyt kallis keräilyesine.)Edessäni oli seinällinen taidejulisteita. Siinä sitä syntyi kulttuurijuttuja Suomeen. Kirjoja, lehtijuttuja ja väitöskirjoja kirjoitetaankin hyvin vaatimattomissa olosuhteissa. Mutta mielikuvitus luo laajoja näkymiä.
Tänä aamuna, kun heräsin, huomasin, että Saaran kuvaus hänen omasta pienestä työhuoneestaan ratkaisi erään työpöytäongelman, oikeastaan kirjoituslipasto-ongelman. Koska nuortenkirjablogini nimi on ”kirjoituslipasto”, olin laittanut sinne kuvan kauniista kirjoituslipastosta, jonka ajoittaisin jonnekin 1800-luvun loppuun tai 1900-luvun alkuun. Mutta nyt tuli ongelma. Olin siirtänyt kaikki siihen aikakauteen liittyvät kirjoitukset uuteen blogiin, ja 1500-luvulla ei kirjoituslipastoja vielä ollut.
Mutta työpöytiä oli. Pyhimykset Augustinuksesta ja Hieronymoksesta lähtien on kuvattu istumassa arvokkaiden työpöytiensä ääressä. Mutta entä naiset? Mariakin istuu lattialla kirjaa lukemassa ainakin yhdessä maalauksessa. Lattialla istuivat vielä Elisabet:n hovinaisetkin hienoissa tilaisuuksissa. Tuoli oli vain Elisabetilla. Hän oli lempeä, kun ei vaatinut hovinaisiaan seisomaan. Ei tiedetä istuivatko Elisabetin hovinaiset tyynyillä vai leveiden moninkertaisten hameittensa päällä.
Mutta tänä aamuna muistin heti herättyäni keskiaikaisen naiskirjailijan, joka kuvataan omassa pienessä työnurkkauksessaan pöydän ääressä. Christine de Pisan. Minulla on hänen kirjansakin. Sen kannesta löytyi naisen kirjoituslipastolle edeltäjä. Se koristaa nyt blogini sivupalkkia. Kiitos, Saara, ideasta.
Eilen illalla Saaran blogissa keskusteltiin työhuoneista. Useilla kirjoittavista naista ei sellaista ole. Kirjoitetaan sängyn päällä ja keittiön pöydän ääressä. Saaralla on kuitenkin mukava työskentelynurkkaus, jota hän kuvaa kirjoituksessaan.
Varsinaisen vapaan toimittajan urani aikana Torontossa kirjoitin keittiössä paitsi viimeisenä vuonna, jolloin kaksi lapsista oli lähtenyt Pariisin opiskelemaan, ja mieheni ja minä saimme työhuoneet. Pöytänä oli pienessä keittiössämme kadulta löydetty pitkä ja kapea keittiön pöytälevy. Mieheni teki siihen laudoista pukkijalat.
Istuin keittiön korkealla jakkaralla ja kirjoitin eläintensuojeluyhdistyksen kirpputorilta ostetulla punaisella kirjoituskoneella. (Olen heittänyt sen Suomessa roskiin ja epäilen, että se on nyt kallis keräilyesine.)Edessäni oli seinällinen taidejulisteita. Siinä sitä syntyi kulttuurijuttuja Suomeen. Kirjoja, lehtijuttuja ja väitöskirjoja kirjoitetaankin hyvin vaatimattomissa olosuhteissa. Mutta mielikuvitus luo laajoja näkymiä.
Tänä aamuna, kun heräsin, huomasin, että Saaran kuvaus hänen omasta pienestä työhuoneestaan ratkaisi erään työpöytäongelman, oikeastaan kirjoituslipasto-ongelman. Koska nuortenkirjablogini nimi on ”kirjoituslipasto”, olin laittanut sinne kuvan kauniista kirjoituslipastosta, jonka ajoittaisin jonnekin 1800-luvun loppuun tai 1900-luvun alkuun. Mutta nyt tuli ongelma. Olin siirtänyt kaikki siihen aikakauteen liittyvät kirjoitukset uuteen blogiin, ja 1500-luvulla ei kirjoituslipastoja vielä ollut.
Mutta työpöytiä oli. Pyhimykset Augustinuksesta ja Hieronymoksesta lähtien on kuvattu istumassa arvokkaiden työpöytiensä ääressä. Mutta entä naiset? Mariakin istuu lattialla kirjaa lukemassa ainakin yhdessä maalauksessa. Lattialla istuivat vielä Elisabet:n hovinaisetkin hienoissa tilaisuuksissa. Tuoli oli vain Elisabetilla. Hän oli lempeä, kun ei vaatinut hovinaisiaan seisomaan. Ei tiedetä istuivatko Elisabetin hovinaiset tyynyillä vai leveiden moninkertaisten hameittensa päällä.
Mutta tänä aamuna muistin heti herättyäni keskiaikaisen naiskirjailijan, joka kuvataan omassa pienessä työnurkkauksessaan pöydän ääressä. Christine de Pisan. Minulla on hänen kirjansakin. Sen kannesta löytyi naisen kirjoituslipastolle edeltäjä. Se koristaa nyt blogini sivupalkkia. Kiitos, Saara, ideasta.
Italiasta se alkoi
Jokainen, joka on katsonut tätä Firenzen maisemaa Uffizin taidemuseon ikkunasta, tietää että se näyttää paljon paremmalta kuin tässä pienellä kameralla otetussa kuvassa.
Olimme vuonna 1991 kahden viikon matkalla Italiassa. Riccionesta käsin teimme junamatkoja Ravennaan, Firenzeen, Venetsiaan ja kerran puolivahingossa Lorettoon, kun myöhästyimme toisesta junasta. Roomassa olimme pitemmän aikaa.
Niin kuin miljoonat ennen minua jouduin Italian lumoihin. Luonnon kauneus, ihmisten ystävällisyys ja välittömyys sekä vanhan kulttuurin läsnäolo kaikkialla oli jotain, jota en ollut arvannut odottaa. Ennen kaikkea kauneus valloitti, nimenomaan Firenzen täydellisyys ja Italian taidemuseoiden ylenpalttinen ylivoimaisuus verrattuna kaikkeen, mitä olimme ennen nähneet.
Ketä olivat ihmiset, jotka olivat luoneet noin täydellisen kauneuden? Innostuin tutkimaan renessanssia. Vuosikaudet luin kirjoja, kävin museoissa ja kuuntelin luentoja.
Jotkut kirjoittavat tutkimuksistaan väitöskirjoja. Joskus aikaisemmin sellainen olisi kiinnostanut minuakin, mutta kirjoitin 1500-luvustakin lapsille. Ehkä olen kirjoittanut lapsille kiitollisuudesta kaikkia niitä kirjoja kohtaan, joita sain itse lukea lapsena ja nuorena ja jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen nyt. Toivon, että voin kirjoittaa 1500-luvusta vielä monta kirjaa.
Lue myös kirjoitukseni Pitkä matka Firenzestä Turkuun
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)