Vaahteralaakson Aurora: Villa Hjelt: Fit for a king

Vaahteralaakson Aurora: Villa Hjelt: Fit for a king: Tästä rakennuksesta olisi tullut Suomen kuninkaanlinna.
Villa Hjelt, Italian Suomen suurlähettilään residenssi. Tehtaankatu, Eira. (Gusta...
Kaksikielinen teos (italiaksi ja suomeksi)
http://baldi.diplomacy.edu/diplo/texts/Helsinki_Ambasciata.pdf

Silittämistä Italiassa ja Amerikassa

Keittiön väreihin sopiva, pesukoneessa pestävä ja silittämättä siisti keinokuituliina peittää pyöreän pöydän ja ikkunan edessä olevan lipaston, jonka päällä pidän ruukkukasveja. Kynttilänjalka on lapsuudenystäväni tuoma tuliainen Kreikasta. Hän pitää Välimeren maista eniten kuitenkin Italiasta, ja käy siellä usein.

Kun menin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, taisi olla vasta toinen päivä perillä, kun amerikkalainen äitini sanoi, että heillä on sitten sellainen tapa, että jokainen silittää omat vaatteensa, perheenisäkin omat paitansa, vaikka on kiireinen liikemies. Amerikkalaisrouva näki heti, että en tiennyt silittämisestä mitään. Vaikka en pidä silittämisestä, opin vähitellen pitämään vastasilitetyn puuvillakankaan tuoksusta. Silittämistä riitti, sillä Amerikassa koulutytöt käyttivät joka päivä eri vaatteita ja muodissa olivat puuvillakankaiset paitapuserot ja leveät rypytetyt hameet, joiden alla pidettiin tyllialushameita - niitä ei onneksi tarvinnyt silittää.

Äitini oli sitä mieltä, että minusta tulee maisteri ja minun ei pidä sekaantua palvelijoiden töihin: Muista sitten, ettet mene ainakaan keittiöön häiritsemään keittäjää. Hän puhui kokemuksesta, sillä hän oli ollut hienoissa perheissä keittäjänä. Amerikanvuoden jälkeen minut hyväksyttiin Iisalmen hienoihin piireihin, muun muassa kutsuttiin vieraaksi saksanopettajani kotiin. Tämä tarmokas ja älykäs nainen, jonka olin tottunut näkemään koulussa virallisesti kävelypukuun pukeutuneena, esiintyi kotonaan silkkinen pastellinsävyinen alushame päällä. Berliini ja Marlene Dietrich välähtivät mieleeni, kun näin opettajani esiintyvän kuin ainakin suuren maailman daami. 

Varatuomariperheen arvokas kotiapulainen hoiti tarjoilun. Jossain vaiheessa opettajani huusi keittiöön: Hilma, toisitko minulle lasilisen vettä. Mustaan mekkoon ja valkoiseen esiliinaan pukeutunut vanha palvelijatar toi tarjottimella vettä kristallilasissa. Sain näin lisäopetusta siitä, miten eletään hienoissa perheissä. Anoppini oli ollut koko ikänsä opettaja, ja hänellä oli aina kotiapulainen, perheen kaksosten ollessa pieniä myös lastenhoitaja. Anoppini sanoi, että lakanat piti aina silittää. En silittänyt muuta  kuin silloin, kun appi ja anoppi olivat käymässä Helsingissä opiskelija-asunnossamme.

Meistä tuli mieheni virkamiessuvun ainoa perhe, jolla ei ollut kotiapulaista, sillä minä olin kummajainen maisteri-kotiäiti, vaikka miehelläni oli nuorena hyvin pieni palkka. Elimme köyhää ja onnellista elämää ja nukuimme ruttuisissa lakanoissa. Vuosikymmenet silitin mieheni paidat, mutta mieheni pesi aina ikkunat ja imuroi kodin avojaloin kalsarit jalassa levysoittimesta kuuluvan Bachin musiikin pauhatessa pölynimurin äänen yli.  

Kuten olen jo kertonut, lainasimme Bach-levyt DDR:n tiedotustoimiston kirjastosta. Onkohan meistä kansio Stasilla?

Leonardon enkeli

Firenzen Uffizin taidegalleriassa käynti on ollut eräs elämäni suuria kokemuksia. Otin pienellä kamerallani kuvan tästä maalauksesta, Leonardon enkelistä. Tuntui siltä, että en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin mitään yhtä kaunista ja täydellistä taideteosta.

Samassa huoneessa vastapäisellä seinällä olivat lisäksi Botticellin maalaukset: Kevät, kauniit olivat varsinkin Floran kasvot ja mekko tai merestä juuri nousseen Venuksen kasvot, jotka ovat tutut nykyihmisille mainoksistakin. Leonardon maalaus edustaa kristillistä aihepiiriä, joka oli vallitsevin renessanssin aikana. Istuimme pitkään tuossa huoneessa mustalla nahalla päällystetyllä matalalla penkillä ja ihailimme noiden maalausten kauneutta.

Ottamani valokuva on osa suurempaa maalausta, joka liittyy tähän päivään. Enkeli Gabriel ilmoittaa Marialle Jeesuksen syntymästä. Maria istuu muurien ympäröimässä puutarhassa Firenzessä. Enkeli pitää kädessään valkoista liljaa, joka on pääsiäiskukka mm Pohjois-Amerikassa. Taustalla näkyy Firenze.

Käynnistä Uffizissa alkoi kiinnostukseni renessanssiin, ja se johti Lucia OLavintytär-kirjoihin
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html

Lue myös
Antiikin vaikutus renessanssiin
http://blogisisko.blogspot.fi/2005/11/antiikin-vaikutus-renessanssin.html

http://www.virtualuffizi.com/

Arno-joen uoma

Tämän viikon valokuvatorstain aihe on uoma.

Arno-joki alkaa Apenniinien vuoristosta Falteronan vuorelta 1654 metrin korkeudesta. Se on muovannut itselleen uoman, jonka pituus on 241 kilometriä. Firenzessä Arnon uoman ylittää Michelangelon inspiroima silta Ponte Vecchio.

Olen ottanut tämän kuvan Uffizin gallerian ikkunasta. Klikkaa sitä suuremmaksi. Se on eräs kauneimpia näkymiä, joita voin ajatella. Niagaran uoma on toisella tavalla unohtumaton, mutta siitä minulla ei ole valokuvaa.

Firenzen lumous

Italian-matka -albumista vuodelta 1991.

Italiasta se alkoi

Jokainen, joka on katsonut tätä Firenzen maisemaa Uffizin taidemuseon ikkunasta, tietää että se näyttää paljon paremmalta kuin tässä pienellä kameralla otetussa kuvassa.

Olimme vuonna 1991 kahden viikon matkalla Italiassa. Riccionesta käsin teimme junamatkoja Ravennaan, Firenzeen, Venetsiaan ja kerran puolivahingossa Lorettoon, kun myöhästyimme toisesta junasta. Roomassa olimme pitemmän aikaa.

Niin kuin miljoonat ennen minua jouduin Italian lumoihin. Luonnon kauneus, ihmisten ystävällisyys ja välittömyys sekä vanhan kulttuurin läsnäolo kaikkialla oli jotain, jota en ollut arvannut odottaa. Ennen kaikkea kauneus valloitti, nimenomaan Firenzen täydellisyys ja Italian taidemuseoiden ylenpalttinen ylivoimaisuus verrattuna kaikkeen, mitä olimme ennen nähneet.



Ketä olivat ihmiset, jotka olivat luoneet noin täydellisen kauneuden? Innostuin tutkimaan renessanssia. Vuosikaudet luin kirjoja, kävin museoissa ja kuuntelin luentoja.

Jotkut kirjoittavat tutkimuksistaan väitöskirjoja. Joskus aikaisemmin sellainen olisi kiinnostanut minuakin, mutta kirjoitin 1500-luvustakin lapsille. Ehkä olen kirjoittanut lapsille kiitollisuudesta kaikkia niitä kirjoja kohtaan, joita sain itse lukea lapsena ja nuorena ja jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen nyt. Toivon, että voin kirjoittaa 1500-luvusta vielä monta kirjaa.

Lue myös kirjoitukseni  Pitkä matka Firenzestä Turkuun