Makrokuvat: K-sanat

Makroviikko K-kuvat
Renessanssityylinen kaakeli moskovalaisen sisustusliikkeen ikkunassa syksyllä 2015.




Kaakeliuuni Loja ja Eliel Saarisen kodissa Hvitträskissä.




Kaakeliuuni Louhisaaren kartanolinnassa, jossa asui muiden muassa marsalkka Mannerheimin suku jonkin aikaa.




Kaakeliuuneja vanhassa talossa Katajanokalla. Poikkeuksellisesti laitan tähän kuvahaasteeseen mieheni ottamat neljä kuvaa Jugend-kaakeliuuneista, joista tein tämän kollaasin.




Kaakeliuuni Romanov-pajarien (= kauppiaiden) talosta Moskovassa. Entistetty talo sijaitsee keskiaikaisessa Moskovassa eli Kremlissä (= linnoitus).  Oli hirvittävä helle, kun olimme tässä museossa ja olin aivan nääntynyt, kun olin ottanut nämä kuvat. Viimesenä kuvana kansiossani on kuva saman ajan englantilaisesta kauppakomppanian talosta, joka kunnostettiin Elisabet II:n valtiovierailua varten. Sinne en jaksanut enää mennä, vaan menimme taksilla kotiin eli sukulaiseni kotiin lepäämään.




Tolstoy House Museum, Moscow
Kaakeliuunit olivat valtavan laajoja, peittivät puoli seinää. Niitä lämmitettiin toisesta huoneesta.




Berliinissä Biedermeier-museossa (paljon huonekaluja ym)  kaakeliuuni ja sen päällä ruukku, joka toimi ilmankostuttajana kuten opas kertoi. Siihen laitettiin hiukan vettä.
Tämä rakennus oli Berliinin keskustassa ainoa yksityistalo (pieni suvun kerrostalo), joka ei tuhoutunut toisen maaimansodan pommituksissa. Myös lähellä oleva suuri synagooga säästyi. Tässä talossa asunut kristitty arkkitehti oli suunnitellut synagoogan.




Mannerheimien ruokasalin kaakeliuuni. Huomaa kupariset ovet, joiden takana oli lämpökaappi, jossa ruuat säilyivät lämpiminä. Meillä oli Suomenlinnassa Nooakin arkissa asuessa samanlainen kaakeliuuni - ilman tuota lämpökaappia. 1700-luvulla rakennetussa Suomenlinnan kerrostalossa olivat huoneet myös hyvin korkeita kuten 1600-luvun Louhisaaressa.




Tämä Louhisaaren uuni muistuttaa eniten meidän Suomenlinnan ajan kaakeliuuniamme.

Ja täällä onkin eräs restauroidun Suiomenlinnan uuni.  Meidän aikana uuninluukut olivat kuluneet, mutta kaunista messinki, ja yläosa oli yksinkertainen ilman tuiota koristelua. Tämä ei ole meidän entinen asunto, vaan jokin toinen.
Nooakin arkki Suomenlinnassa (muistoja)
Nooakin arkki ja Suomenlinna (kuvia)

Makrokuvat: Kiemurteleva kampaus

Renessanssinaisen kampaus on kuvattu berliiniläisessä taidemuseossa, Gemäldegaleriessa, jossa on eräs maailman suurimmista kokoelmista maalauksia keskiajasta alkaen. 

Valtionmuseoissa kuvaaminen on Saksassa sallittua. Salamaa ei saa käyttää. Yksityisissä museoissa kuvaaminen on sielläkin kiellettyä. 

Olen muuttanut maalauksen väriä. Alkuperäinen kuvani on esimerkiksi täällä toisessa blogissa.

Lisää kiemuraisia kampauksia
http://www.bellasugar.com/Renaissance-Hairstyles-Women-18486456#opening-slide

http://makrotex.blogspot.fi/2014/04/makrohaaste-142.html: Kiemurteleva

Botticellin maalaus  Nuoren naisen muotokuva on Wikipediassa:
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Sandro_Botticelli_066.jpg

Anna Amnell: Lucia ja Luka

Lucia Olavintytär, hänen 13-vuotias veljensä Hannu ja Venetsiasta Turun hoviin musikantiksi saapunut Luka Dalmatialainen joutuvat seikkailuihin Juhana herttuan ja Katariina Jagellonican renessanssihovissa Turussa talvella 1562-1563. Taustalla juonivat Eerik XIV ja Iivana Julma. Miten käy Lucian, Katariinan ja Turun?

Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika
(Lucia Olavintytär 3.)
2013 120 sivua

ISBN 978-952-498-842-1
Kannen kuva: Jan van Hemessen: Die Goldwägerin

bpk/Gemäldegalerie, SMB/Jörg P. Anders

Takakannen kuva: Turun Tietokuva

M/V- kuvitus: Matti Amnell
Julkaisija:
Books on Demand (BoD)  Tilaa itsellesi täältä BoD: lta. Kirjoja tulee myyntiin myös nettikirjakauppoihin ja kirjakauppoihin.
Hinta: € 19 ⁹⁰ *sis. alv

Minä en myy kirjojani itse.

"Tällä lomakkeella voi tilata arvostelukappaleita: 

http://www.bod.fi/arvostelukappaleet.html myös kirjabloggaajille, lomakkeeseen tiedotusvälineen kenttään linkki blogiin."

Lucia ja Luka  on Anna Amnellin seitsemäs historiallinen nuorisoromaani. Kiehtova ja jännittävä tarina 1500-luvun elämästä pohjautuu kirjailijan tarkkoihin tutkimuksiin renessanssiajasta. Lucian aikaisemmista vaiheista kertovat kirjat Pako Tallinnaan ja Kyynärän mittainen tyttö, joka oli Lasten LukuVarkaus 2005 –finalisti.

Filosofian maisteri Anna Amnell on Suomen Kirjailijaliiton ja Nuorisokirjailijoitten jäsen.

On vuosi 1562. Kyynärän mittainen Lucia Olavintytär ja hänen veljensä Hannu muuttavat Turkuun. Heidän isänsä haluaa, että Lucia pääsee Juhana-herttuan hoviin luutunsoittajaksi ja Hannu hovipojaksi. Hannu saa selville hovia ja sisartaan uhkaavan salajuonen, ja koko perhe kutsutaan asumaan linnaan. Hannusta tulee herttuan suosikki ja hovipoika, mutta Lucia joutuu elämään muista erillään linnan tornihuoneessa.

Juhanan veli Ruotsin kuningas Eerik XIV  haluaa riistää Juhanalta herttuakunnan ja Venäjän tsaari Iivana Julma Katariina Jagellonican. Hannu ystävystyy Venetsiasta saapuneeseen musikanttiin Luka Dalmatialaiseen, joka on myös lyhytkasvuinen. Pojat kehittävät uhkarohkean suunnitelman Katariinan ja Lucian auttamiseksi. Mutta kun Eerikin joukot hyökkäävät Turkuun, Lucia ja Hannu joutuvat pakenemaan Wittenbergiin veljensä Erasmuksen luo.

"Anna Amnell on historiallisen lasten- ja nuortenromaanin taitaja, joka tarjoaa lukijoilleen sekä autenttisuutta, romantiikkaa että jännitystä." Teresia Volotinen kirjasta Pako Tallinnaan.

(Virikkeitä 4/2006)

"Amnellille ominaiseen tapaan tarinan myötä lukija saa kosketuksen kuvattuun aikakauteen useissa maantieteellisissä pisteissä-- Lukijalle syntyvä kuva aikakaudesta on sosiokulttuurisesti rikas." Kaarina Kolu kirjasta Kyynärän mittainen tyttö. (Virikkeitä 4/2004)

Turku, Turun linna, 1500-luku, Juhana-herttua, Katariina Jagellonica, Lucia Olavintytär, Luka Dalmatialainen, lyhytkasvuisuus, Hannu Olavinpoika, sisar, veli, Venetsia, Wittenberg, Krk, seikkailuromaani, historia, lasten- ja nuortenkirjat, genetiikka, Turun hovissa, 

Mistä nimi Luka

Kirja oli jo aika valmis, sillä jo vuodelta 2010 on tekstinäyte. Lucia ja Luka -kirjan syntyhistoriaa.
Työ alkoi jo vuonna 2006, mutta sitten tapahtui kaikenlaista, mikä viivytti kirjan valmistumista, muun muassa sisareni ja äitini kuolema, mieheni toinen väitöskirja, jonka tekstin tarkastin moneen kertaan, muutto jne. Kirjoittaminen on vain osa elämää.

Tarvepainatuskirja eli kirja kerrallaan. Tätä ei ole e-kirjana.

Myynti: BoD, kirjakaupat, nettikaupat, Kirjavälitys

Lisää Lucia ja Luka -kirjasta uusilla kotisivuillani.

Kurkista seitsemänteen kirjaani

Turku Castle, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Olen laittanut näytteitä tulevasta seitsemännestä kirjastani Lucia Olavintytär -blogiin.

Herättäkäämme ensin tämä hämärä ikkunasyvennys eloon: pehmeitä tyynyjä penkeille ja ikkunalaudalle, tyylikkäät puupaneelit seinille ja ryijyjä sekä eläintentaljoja lattialle.

80cm pitkä 17-vuotias luutunsoittajatyttö istuu Turun linnan rouvainhuoneen ikkunasyvennyksessä ja pohtii, miksi hän ei pääse mukaan, vaikka Juhana-herttuan hovissa on kaikkien aikojen juhlat: Katariina Jagellonican tervetuliaispidot.

Taustalla on 1500-luvun politiikan kaksi hirmuhallitsijaa: Ruotsin Eerik XIV ja Venäjän ensimmäinen tsaari Iivana Julma. Mutta sitä ei Lucia vielä tiedä.





Kyynärän mittainen tyttö Juhana-herttuan hovissa
http://amnellinlucia.blogspot.fi/2012/12/kyynaran-mittainen-tytto-juhana.html

Makroviikko 79: terävä

medieval fork, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Turun linnan lahjamyymälästä ostettu teräväkärkinen haarukka. Katariina Jagellonican ja Juhana-herttuan hovissa käytettiin kai ensi kerran Suomessa haarukoita, vaikka myös syötiin käsin.

Erään teoksen mukaan nämä haarukat olivat niin teräviä, että muuan porvarisrouva pisti haarukalla kitalakeensa ja kuoli verenvuotoon.

Makroviikko 79: terävä

Taustalla on osa englantilaisessa sanomalehdessä ollutta mainoskuvaa.

Krakowan ihanuus

Pianisti soitti ihan vieressä Krakowan keskiaikaisessa verkahallissa Sadepisarat-preludia. Taivas oli kirkas ja pilvetön. Chopiniä Puolassa. Se on ollut toive, ja toiveet voivat nähtävästi täyttyä. Tuntui palkintomatkalta renessanssista kirjoittaneesta. (Klikkaa kuva suureksi)
Tyttäreni asuu parin tunnin automatkan päässä Krakowasta Tsekin puolella, joten uskon, että siellä tulee käytyä uudestaan.

Lue Czesław Miłosz: Vangittu mieli.
Kirjailijoiden kohtaloita

Kun ihastuin renessanssiin

Tämä maalaus Uffizin taidegalleriassa sai minut ihastumaan renessanssiin. Olen skannannut kuvan valokuva-albumistamme. Otin kuvan vain osasta maalausta. Se oli minusta niin kaunis, että en ollut pystyä kuvamaan sitä.

Samassa huoneessa ainakin silloin, vuonna 1991, oli myös muita maalauksia, jotka järkyttivärt kauneudellaan, Botticellin Kevät ja Venuksen syntymä, jossa oli mukana tuttu Kypros.

Mieheni ja minä istuimme pitkään matalalla penkillä ja ihmettelimme sitä, mitä kauniita kaikki nuo maalaukset ne olivat.

Vatikaanin kokoelmissa oli eräs pieni huone, jossa oli Fra Angelicon töitä. Niiden kuulas sini (huom. Fra Angelico Blue !)  ja yksinkertainen kauneus loivat miltei pyhän tunnelman kuten tämäkin maalaus, Leonardon Annunciation.

Botticelin maalauksissa ja esimerkiksi Boccaccion teksteissä tuli esiin renessanssin toinen puoli, maallinen kauneus ja rakkaus. Näissä renessanssin eri puolissa onkin ollut miettimistä 20 vuoden ajan.

Käynnistä Uffizissa alkoi kiinnostukseni renessanssiin, ja se johti Lucia OLavintytär-kirjoihin
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html

http://blogisisko.blogspot.fi/2005/11/antiikin-vaikutus-renessanssin.html
ja käy täällä
http://www.virtualuffizi.com/

Renessanssin väri

Kukkakollaasi, originally uploaded by Anna Amnell.

Sain mieheltäni komean hortensian, joka ilahdutti kovasti. Nyt on talossa kolme kukkaa, jotka ovat samaa sävyä, erästä lempiväreistäni. Renessanssin väri minulle.

Oikeassa kulmassa on ikivanha orkidea, joka puhkesi ihmeekseni kukkaan tänä keväänä, sen alla on tyttären orkidea, joka on täällä tilapäisesti.

Minusta tuntuu siltä, että mieheni antamat kukat ja muut lahjat ovat auttaneet minua kaikkein eniten kirjailijan työssäni.

1990-luvulla kirjoitin työn ohella vastapainoksi vaikealle työpaikalle. Siihen aikaan oli Suomessa samanlainen taloudellisesti raskas kausi kuin nytkin. Kirjoitin iltaisin, varhain aamulla, jouluaamuna muiden nukkuessa. Sain aikaan neljä kirjaa.

Sitten innostuin Firenzen Uffizin ja Vatikaanin taidekokoelmia katsellessani renessanssiin, lopulta nimenomaan 1500-lukuun. Olen lukenut siitä aikakaudesta yli kymmenen vuotta, käynyt museoissa, käynyt luennoilla yliopistossa ja kansalaisopistoissa, katsellut musiikkia, nähnyt elokuvia ja vanhoja kaupunkeja - ja saanut aikaan kolme kirjaa, joista kaksi on jo julkaistua. Kolmas tavallaan valmis, mutta jatkuvan hionnan kohteena.

En itsekään oikein ymmärrä, miksi kirjoitan lapsille. Aikuislukijatkaan eivät varmaankaan aavista, miten paljon työtä on yhden luvun, jopa yhden sivun takana - ja kuitenkin kaiken tulisi vaikuttaa helpolta, jotta lapsikin ymmärtää, mitä kuvataan. Taloudellisestihan tämä on täysin mieletöntä tällaisessa pienen kielialueen kulttuurissa,

Lapsuudenystäväni sanoo, että minun olisi pitänyt ryhtyä tutkijaksi. Itse kokon uransa yliopistossa tehneenä hän on nähnyt siellä tällaisia ihmisiä, jotka innostuvat tutkimaan joitakin asioita vuosikausiksi.

Netti on hyvä viihdyke. Se on tavallaan päiväkirja, vaikkakaan ei niin intiimi. Se tarjoaa kevyen henkisen välipalan tekstin muokkaamisen ja lähdekirjallisuuteen tutustumisen tauottamiseksi. Tutkin nimittäin nyt aivan uutta aikakautta.

Marian ilmestyspäivä 2011

Firenzen Uffizin taidegalleriassa käynti on ollut eräs elämäni suuria kokemuksia. Otin pienellä kamerallani  tämän kuvan Leonardon enkelistä. Tuntui siltä, että en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin mitään yhtä kaunista ja täydellistä taideteosta. Katso koko taideteos. Leonardo: annunciation.

Käynnistä Uffizissa alkoi kiinnostukseni renessanssiin, ja se johti Lucia OLavintytär-kirjoihin
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html

http://blogisisko.blogspot.fi/2005/11/antiikin-vaikutus-renessanssin.html
ja käy täällä
http://www.virtualuffizi.com/

Leonardon enkeli

Firenzen Uffizin taidegalleriassa käynti on ollut eräs elämäni suuria kokemuksia. Otin pienellä kamerallani kuvan tästä maalauksesta, Leonardon enkelistä. Tuntui siltä, että en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin mitään yhtä kaunista ja täydellistä taideteosta.

Samassa huoneessa vastapäisellä seinällä olivat lisäksi Botticellin maalaukset: Kevät, kauniit olivat varsinkin Floran kasvot ja mekko tai merestä juuri nousseen Venuksen kasvot, jotka ovat tutut nykyihmisille mainoksistakin. Leonardon maalaus edustaa kristillistä aihepiiriä, joka oli vallitsevin renessanssin aikana. Istuimme pitkään tuossa huoneessa mustalla nahalla päällystetyllä matalalla penkillä ja ihailimme noiden maalausten kauneutta.

Ottamani valokuva on osa suurempaa maalausta, joka liittyy tähän päivään. Enkeli Gabriel ilmoittaa Marialle Jeesuksen syntymästä. Maria istuu muurien ympäröimässä puutarhassa Firenzessä. Enkeli pitää kädessään valkoista liljaa, joka on pääsiäiskukka mm Pohjois-Amerikassa. Taustalla näkyy Firenze.

Käynnistä Uffizissa alkoi kiinnostukseni renessanssiin, ja se johti Lucia OLavintytär-kirjoihin
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html

Lue myös
Antiikin vaikutus renessanssiin
http://blogisisko.blogspot.fi/2005/11/antiikin-vaikutus-renessanssin.html

http://www.virtualuffizi.com/

Synkkä päivä ja synkkä kirja

in the kitchen, originally uploaded by amnellanna.

Luen historiallista romaania Tyko Brahesta. (1546-1641). Alexandra Coelho Ahndorilin "Tyko Brahen taivas" on palkittu Ruotsissa vuoden 2003 parhaana esikoisromaanina.

"Tyko Brahen tähtitaivas" on ainakin tähän asti, 70-sivuun luettuna, synkkä kirja. Kai se sopii tällaiseen pilviseen ja synkkään päivään. Coelho Ahndoril kuvaa Brahen tutkimustyötä ja avioliittoa. Siinä mielessä se on tyypillinen tarina, jossa tutkija asettaa työnsä perhe-elämän edelle ja puoliso joutuu uhrautumaan. 1500-luvullahan tilanne oli täysin tavallinen kaikilla aloilla. Vaimo ja lapset tekivät työtä isälle. Perheet olivat perheyhtiöitä.

Tykö Brahen sisar Sophia, hänen tutkijatoverinsa lapsuudesta asti, on vain vilahtanut kirjassa. Odotin, että Sophia Brahe olisi ollut enemmän esillä. Hän olisi tuonut esille toisenlaisen renessanssin naisen.

Joulun viettäminen on hauskaa - ja kaikkea muuta kuin pakollista

Joulua voi viettää mielensä mukaan

Joka vuosi jotkut kertovat inhoavansa joulua, yleensä ideologisista syistä, mutta myös "kaupallisuuden" ja "hössötyksen" vuoksi. Mutta eihän joulun viettäminen ole pakollista, ja kukin saa viettää joulua ihan oman mielensä mukaan. Jotkut viettävät tyylikästä, jopa askeettista joulua. Toiset pitävät värikkäästä, iloisesta ja renessanssimaisen rehevästä joulusta.

"Aito suomalainen joulu" onkin kuin aito renessanssin juhla. Pimeänä aikana Suomi hehkuu, kuusen oksillakin on kultaa ja hopeaa. On olkikoristeet, ennen olkia oli lattiallakin. Eksoottiset mausteet tuoksuvat, ruokapöydässä houkuttelevat kinkku, laatikot, riisipuuro, kuivatut hedelmät, hehkuva glögi, pähkinät. On paljon kynttilöitä. Vain luutunsoittaja puuttuu, mutta luuttumusiikkia saa CD:ltäkin.

Renessanssi tuli Suomeen myöhään, vasta 1600-luvulla, jos ei oteta lukuun Juhanan ja Katariinan hovin lyhyttä loistokautta 1500-luvun keskivaiheessa. Mutta renessanssi jäikin sitten asumaan Suomeen ja putkahtaa esiin joka joulu entistä rehevämpänä. Suomalainen tapa juhlia joulua on todellakin yllättävän paljon renessanssin juhlien kaltainen. Se on mielestäni kiehtova kulttuuri-ilmiö.

Joulun visuaalinen puoli yleensäkin on viehättävä. Pimeyden ja valon vastakkaisuus sykähdyttää. Samoin joulun värit, tulen väri punainen ja lumen väri valkoinen sekä vihreä, lupaus kesästä.

On hauskaa, kun on paljon juttelua, musiikkia, halauksia ja naurua.

Joulun viettämisessä kullakin suvulla ja perheellä on omat erityiset traditiot. Joulu on kuitenkin aina kulttuurien sekoitus. Meillä jouluun kuuluu myös pohjoisamerikkalaisia ja ranskalaisia perinteitä. Lahjoista kiitetään poskisuudelmin ja halauksin. Ovien yläpuolelle laitetaan misteli ja vihreitä oksia.

Uusinta on intialainen luumu-omena-sipuli-chutney, jota laitan aina itse, vaikka ostaisin muut jouluruuat. Sitä teen lahjaksikin.

Mukavaa keskitalven juhla-aikaa! Juhlapyhät jatkuvat, on aikaa nukkua myöhään, valvoa myöhään, lukea ja katsoa lempivideoita.

Happy holidays!

Käsialanäytteet

Italian-matka -albumista vuodelta 1991. [Italiasta se alkoi, Firenzen lumous ja kiinnostus renessanssiin]





(AA:n kirjoituslipasto/osa erään 1500-luvusta kertovan albumini sivusta)

En kirjoittanut kumpaakaan tekstiä julkiseksi. Tekstatut muistiinpanot nopeasti tehtyjä.

Firenzen lumous

Italian-matka -albumista vuodelta 1991.

Italiasta se alkoi

Jokainen, joka on katsonut tätä Firenzen maisemaa Uffizin taidemuseon ikkunasta, tietää että se näyttää paljon paremmalta kuin tässä pienellä kameralla otetussa kuvassa.

Olimme vuonna 1991 kahden viikon matkalla Italiassa. Riccionesta käsin teimme junamatkoja Ravennaan, Firenzeen, Venetsiaan ja kerran puolivahingossa Lorettoon, kun myöhästyimme toisesta junasta. Roomassa olimme pitemmän aikaa.

Niin kuin miljoonat ennen minua jouduin Italian lumoihin. Luonnon kauneus, ihmisten ystävällisyys ja välittömyys sekä vanhan kulttuurin läsnäolo kaikkialla oli jotain, jota en ollut arvannut odottaa. Ennen kaikkea kauneus valloitti, nimenomaan Firenzen täydellisyys ja Italian taidemuseoiden ylenpalttinen ylivoimaisuus verrattuna kaikkeen, mitä olimme ennen nähneet.



Ketä olivat ihmiset, jotka olivat luoneet noin täydellisen kauneuden? Innostuin tutkimaan renessanssia. Vuosikaudet luin kirjoja, kävin museoissa ja kuuntelin luentoja.

Jotkut kirjoittavat tutkimuksistaan väitöskirjoja. Joskus aikaisemmin sellainen olisi kiinnostanut minuakin, mutta kirjoitin 1500-luvustakin lapsille. Ehkä olen kirjoittanut lapsille kiitollisuudesta kaikkia niitä kirjoja kohtaan, joita sain itse lukea lapsena ja nuorena ja jotka ovat tehneet minusta sen ihmisen, joka olen nyt. Toivon, että voin kirjoittaa 1500-luvusta vielä monta kirjaa.

Lue myös kirjoitukseni  Pitkä matka Firenzestä Turkuun

Ranskalaisia 1500-luvulta

Kuningatar Margot nainen 1500-luvulta. (Isabelle Adjani)


38-vuotias Michel de Montaigne vetäytyi vuonna 1571 maatilalleen omistautuakseeen lukemiseen, mietiskelyyn ja kirjoittamiseen. Hän oli väsynyt levottomaan aikaansa. Hänen ystäväpiiriinsä ja sukulaisiinsa kuului sekä protestantteja että katolisena. Hän säilyi itse sydämessään katolisena, vaikka vaikuttaa kirjoissaan kovasti modernilta ja kyyniseltä protestantilta.

Hänen vetäytymiseensä julkisesta elämästä vaikutti saman vuoden murhenäytelmä, Pärttylin yö. Tuon aikakauden loistoa ja levottomuutta kuvaa elävänä filmi Kuningatar Margot (La Reine Margot, 1994). Sen loistava näyttelijäpari Isabelle Adjani ja Daniel Auteuil tekevät elokuvasta unohtumattoman, ainakin meille historian ja rakkauden ystäville.

Minäkin vetäydyn väillä tavallaan torniini kuten minua paljon nuorempi Montaigne. Miten se tapahtuu? Ehkäpä vain siten, että kirjoitan enimmäkseen niistä kissoista ja käsitöistä sekä ihanista kesistä Suomenlinnassa ja Amerikan mantereella, Suuren kilpikonnan saarella, kuten intiaaniystäväni sanoivat sitä. Meidänkin aikakautemme on käynyt myös levottomaksi.

”Kun leikin kissani kanssa, kuka tietää leikkiikö se minulla vai minä sillä”.  Näin sanoi ranskalainen Montaigne, jota on hyvä muistella näin Ranskan kansallispäivänä.