keskiviikkona, tammikuuta 08, 2014

Mikrohistoriaa: kuvaa kotisi



Kuvassa olevat joulukuusenkoristeet ovat kertyneet vuosikymmenien aikana. Säilytän ne kirpputorilta ostamiini metalliisin keksirasioihin pakatttuina. Lapset ovat ottaneet omaan kotiinsa osan koristeista.

Useita vuosia sitten mieheni sisar kertoi lukeneensa jostain lehdestä kehotuksen: kuvaa kotisi. Minäkin innostuin ottamaan valokuvia kaikista kodin pienistä arkisista esineistäkin.

Se oli yhdestoista hetki, sillä muutama kuukausi sen jälkeen silloiseen asuntoomme tuli putkiremontti ja peruskorjaus, kaiki kerrostalon asukkaat muuttivat toiseen taloon, osa tavaroista meni vuoden ajaksi varastoon. Se oli suuri muutto, virkasuntomme pieneni yhtäkkiä kolmanneksella.

Entisajan ihmisillä oli paljon säilytystilaa. Iisamelaisissa puutaloissakin oli jokaisella vuokralaisella kellariosuus, vinttiosuus, halkoliiteri ja aitta asunnon lisäksi. Omakotitaloissa oli iso ullakko ja uudemmissa myös iso kellari eli pohjakerros. Oli runsasti säiltystilaa.

Kodeista on koottu esineistöä museoihin kautta aikojen. Mutta miten käy nykyaikana? Olen katsonut usein ällistyneneä, kun ihmiset myyvät kirpputoreilla esimerkiksi kaikki lastensa lapsuudenlelut.

Puhutaan pilkallisesti tavarataivaasta, mutta todellisuudessa ihmiisltä eliminoidaan muistot ja juuret.

Kannattaa ottaa valokuvia. Netti voi olla meidän nykyajan ihmisten ullakko. Mutta tarvitaan myös museoita, joissa ihmisten käyttämiä huonekaluja, vaatteita ja kodin muuta esineistöä on näytteillä kertomasta ihmisten arjesta ja juhlasta.

tiistaina, tammikuuta 07, 2014

Tänään katson neljä tuntia TV:tä

Art nouveau -lipasto by Anna Amnell
Art nouveau -lipasto, a photo by Anna Amnell on Flickr.
En ole muuttumassa pysyvästi sohvaperunaksi. Tänään on erikoinen päivä, sillä Suomen TV näyttää kolme mielenkiintoista ohjelmaa:

klo 19.00-20.00 YLEn TV 1: Agatha Christien arvoitus. David Suchet kertoo.
Tämä oli hyvä ohjelma.

klo 20.00-20.50 YLEn Teema: Art Nouveau ajan peilinä, osa 1/3 Pariiisi.
Ohjelma eksyi  useaan kertaan sivupoluille, unohtaen ohjelman kohteen, art nouveaun. Olisin halunnut nähdä Pariiisin kauniita art nouveau -rakennuksia ja huonekaluja, joiden yksityiskohdat kiehtovat, muotia. Näytettiin onneksi edes koruja. Nekin jäljittelivät luontoa, kuten art nouveaun muodot yleensäkin päinvastoin kuin ohjelman alussa väitettiin! Lasin ja loppuosan arkkitehtuutin osuus parasta.
Täällä Art nouveau -sivut! : art nouveau levisi Pariisista muihin maihin, myös Suomeen.

klo 21.00 - 22.35 YLE TV 1: Downton Abbey Lontoossa juhlimassa ongelmaneidin Lady Rosen debydannttivuotta. Tämä merkitsee sitä, että Lady Rose astuu "kodin suojasta" seurapiireihin.

New Yorkissa eräs rouva neuvoi debytantteja: Älkää tehkö tai sanoko mitään, mitä ette kestäisi nähdä The New York Times- lehden etusivulla.
Hänen olisi pitänyt neuvoa Lady Rosea, joka on tehnyt jo kaikenlaista debytantille sopimatonta.

Kuvassa on art nouveau -tyylinen  kaappi Pietarin ja Paavalin linnoituksen museosta. Siellä on kokonainen huone omistettu Art nouveaulle eli jugendille. Pistäytykää ihmeessä siellä, jos käytte Pietarissa. Pietarisssa on muutenkin paljon art nouveauta. Uskon, että sitä käsitellään tässä sarjassa.



Kirjoja jugendista ja Art Decosta. Klikkaa kuva suureksi!


Unohtunut joulukoriste tai joululahja

joulukoriste by Anna Amnell
joulukoriste, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Aina löytyy jotakin, joka on unohtunut ja jäänyt pois joulusta. Monesti se on lahja, joka löytyy yläkomerosta, jonne se on laitettu talteen syksyllä joulua varten.

Näin tämän hauskan joulukoristelun Berliinissä KaDeWe-tavaratalossa marraskussa 2010. Otin  kuvan ja aioin laittaa jouluksi blogiin. Jäi laittamatta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tästä se löytyy paremmin jonain toisena jouluna. On aika sanoa vähitellen näkemiin joululle.