tiistaina, tammikuuta 13, 2015

maanantaina, tammikuuta 12, 2015

Silittämistä Italiassa ja Amerikassa

P1020141

Keittiön väreihin sopiva, pesukoneessa pestävä ja silittämättä siisti keinokuituliina peittää pyöreän pöydän ja ikkunan edessä olevan lipaston, jonka päällä pidän ruukkukasveja. Kynttilänjalka on lapsuudenystäväni tuoma tuliainen Kreikasta. Hän pitää Välimeren maista eniten kuitenkin Italiasta, ja käy siellä usein.


writer, Finland


Kun menin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, taisi olla vasta toinen päivä perillä, kun amerikkalainen äitini sanoi, että heillä on sitten sellainen tapa, että jokainen silittää omat vaatteensa, perheenisäkin omat paitansa, vaikka on kiireinen liikemies. Amerikkalaisrouva näki heti, että en tiennyt silittämisestä mitään. Vaikka en pidä silittämisestä, opin vähitellen pitämään vastasilitetyn puuvillakankaan tuoksusta. Silittämistä riitti, sillä Amerikassa koulutytöt käyttivät joka päivä eri vaatteita ja muodissa olivat puuvillakankaiset paitapuserot ja leveät rypytetyt hameet, joiden alla pidettiin tyllialushameita - niitä ei onneksi tarvinnyt silittää.

Äitini oli sitä mieltä, että minusta tulee maisteri ja minun ei pidä sekaantua palvelijoiden töihin: Muista sitten, ettet mene ainakaan keittiöön häiritsemään keittäjää. Hän puhui kokemuksesta, sillä hän oli ollut hienoissa perheissä keittäjänä. Amerikanvuoden jälkeen minut hyväksyttiin Iisalmen hienoihin piireihin, muun muassa kutsuttiin vieraaksi saksanopettajani kotiin. Tämä tarmokas ja älykäs nainen, jonka olin tottunut näkemään koulussa virallisesti kävelypukuun pukeutuneena, esiintyi kotonaan silkkinen pastellinsävyinen alushame päällä. Berliini ja Marlene Dietrich välähtivät mieleeni, kun näin opettajani esiintyvän kuin ainakin suuren maailman daami. 

Varatuomariperheen arvokas kotiapulainen hoiti tarjoilun. Jossain vaiheessa opettajani huusi keittiöön: Hilma, toisitko minulle lasilisen vettä. Mustaan mekkoon ja valkoiseen esiliinaan pukeutunut vanha palvelijatar toi tarjottimella vettä kristallilasissa. Sain näin lisäopetusta siitä, miten eletään hienoissa perheissä. Anoppini oli ollut koko ikänsä opettaja, ja hänellä oli aina kotiapulainen, perheen kaksosten ollessa pieniä myös lastenhoitaja. Anoppini sanoi, että lakanat piti aina silittää. En silittänyt muuta  kuin silloin, kun appi ja anoppi olivat käymässä Helsingissä opiskelija-asunnossamme.

Meistä tuli mieheni virkamiessuvun ainoa perhe, jolla ei ollut kotiapulaista, sillä minä olin kummajainen maisteri-kotiäiti, vaikka miehelläni oli nuorena hyvin pieni palkka. Elimme köyhää ja onnellista elämää ja nukuimme ruttuisissa lakanoissa. Vuosikymmenet silitin mieheni paidat, mutta mieheni pesi aina ikkunat ja imuroi kodin avojaloin kalsarit jalassa levysoittimesta kuuluvan Bachin musiikin pauhatessa pölynimurin äänen yli.  

Kuten olen jo kertonut, lainasimme Bach-levyt DDR:n tiedotustoimiston kirjastosta. Onkohan meistä kansio Stasilla?

sunnuntaina, tammikuuta 11, 2015

Värikollaasi 213: Kuuran kukat

window frost, Helsinki, Finland

Kuura on tehnyt oman kollaasinsa
Vanhat hatarat ikkunat entisessä asunnossamme kuudennessa kerroksessa lähellä merta tuottivat joskus näin suunnatonta iloa. Ikkunaremontin jälkeen tämä ilo loppui.
klikkaa kuvat suuriksi

Värikollaasit 213: Kuura

Lisää  jääkukkia

017

Kuuran peittämä puu Töölönlahden puistossa