Menen nykyään aikaisin nukkumaan ja herään aikaisin, ainakin verrattuna siihen, mitä tein viimeisten parin vuoden aikana. Seurasin jonkin aikaa aktiivisesti Internetin maailmaa, ja iltaisin ja myöhään yöllä oli blogeissakin monesti kiinnostavia keskusteluja, joita seurasin ja joihin joskus osallistuinkin. Puolitoista vuotta riitti antamaan yleiskuvan siitä, mitä tapahtuu.
Nyt en ole enää yhtä kiinnostunut blogeista, sillä blogien maailma näyttää olevan aivan samalla tavalla jakaantunut klikkeihin kuin muukin Suomi. Aika harvat näyttävät olevan kiinnostuneita blogeista, joissa esitetyt mielipiteet poikkeavat heidän omista mielipiteistään. Väittelytaitoa ei hallita - sitä pitäisi varmaankin opettaa Suomessakin kouluissa. Täällä väittelyt muuttuvat rähinäksi ja ilkeilyksi, siksi kai pysytään samanmielisten sakeissa.
Suurin osa lukijoistani on ollut koko ajan Blogilistan ulkopuolelta. Blogilistalaiset ovatkin klikki sinänsä. Aika hyvän kuvan Blogilistan hengestä saa jo vilkaisemalla suosituimpien blogien nimiä. Sieltä löytyvät nopeasti vastineet iltapäivälehdille ja juorulehdille. On myös paljon erittäin hyviä blogeja, mutta niitä ei löydä useinkaan tilaajamäärien perusteella. Monesti tuntuu siltä, että niiden löytyminen on suoranainen sattuma. Blogeista luettavaa etsivä joutuukin kulkemaan aika paljolti sumussa haparoiden Blogilistan aiheluetteloista huolimatta.
Nykyään vaikuttaa siltä, että sananvapautta käytetään enemmän sanomalehdissä kuin blogeissa, joissa pelätään tilaajamäärien putoamista ja leimautumista jo pelkästään yhden kirjoituksen perusteella. Minusta itsestäni tuntuu nykyään hauskimmalta pitää eräänlaista kuvallista päiväkirjaa tässä blogissa. Muut blogini ovatkin erityisaiheista, joihin blogimaailman muotivirtaukset eivät vaikuta.
Pelko eio kyllä ohjaa ainakaan minun aihevalintojani, Blogisisko. Se on omantunnonkysymys.
VastaaPoistaKirsi,
VastaaPoistaomaatuntoa ei useinkaan mainita näissä blogipiireissä.
Luen mielelläni blogiasi.
Meitä bloggaajia on niin monenlaisia.
VastaaPoistaItse nautin juuri siitä, että saa keskustella pitkästä aikaa.
Itse koin lamanjälkeisen Suomen mykkänä maana. Ehkä kansa kokonaankin oli jotenkin masentunut. Ihmiset kyräilivät toisiaan tai pelkäsivät puhua asioistaan, arvelen. Muistan, kuinka kaipasin innokkaita keskusteluja, joihin olin nuoresta asti tottunut. Työpaikallani, tuolloin 90-luvun puolimaissa, ei ollut lainkaan luovaa innostusta.
Nyt koen löytäneeni blogeista paljon ihmisiä, joiden kanssa keskustella. Erityisen iloinen olen ollut juuri siitä, että blogeista löytyy erilaisia ihmisiä kuin minä, eri arvopohjalta lähteviä, joiden kanssa on mahdollista keskustella. Väittelemistä en tosin hae, vaan nimenomaan kohtaamista.
Keskusteleminen on aina hauskaa. Olen Savosta, ja juttelen vieraittenkin kanssa.
VastaaPoistaSe on rupattelua ja jopa elämäntarinoiden kuuntelemista ja kertomista. Ehkä tämä on sitä, mitä sanot kohtaamiseksi. Sehän on mukavaa, mutta se ei kuitenkaan aina riitä.
Oman perheen kanssa keskustelun koko skaala toteutuu "onpa sumuista" -kommentista kiihkeään väittelyyn asti.
'Väittelyllä' tarkoitan sitä, että voidaan käsitellä myös ongelmallisia asioita, kirpeästikin mutta kohteliaasti, toista loukkaamatta. Sitä on voinut kokea joissain blogikeskusteluissakin.
Suomi on ollut kansana kauan "mykkä" maa. 70-luvulla Helsingin opettajainhuoneissakin oltiin hyvin varovaisia siinä, mitä puhutttiin.(olin lyhyitä aikoja sijaisena monissa kouluissa ja 5 vuotta pysyvästi opettajana)
Olin 80-luvun Suomesta poissa ja elin täysin vapaassa pohjois-amerikkalaisessa kulttuurissa, jossa puhuttiin avoimesti mutta toisia pilkkaamatta.
90-luku oli minulle paluumuuttajan kulttuurishokki. Sitä jatkuu edelleen.
Olen suunnattoman helpottunut siitä, että keskusteluilmapiiri on vähitellen vapautumassa Suomessakin. Mutta eihän sitä voi verratakaan siihen, mitä se voisi olla.
Avoimet mielipiteitten ilmaisut esimerkiksi Hesarissa ovat vielä "tapauksia", sensaatioita, joista kohutaan.
Nii-in, ei tämä mitään kanadalaista ilmapiiriä varmastikaan vastaa...
VastaaPoistaTapasin äsken suomalaisen ihmisen, joka on ollut 20 vuotta sodan keskellä avustustyössä. Keskustelimme kulttuurisokista, joka kohtasi sieltä sodasta lama-Suomeen palanneita 90-luvun puolimaissa. Paluu johti ainakin yhden ystäväni työkyvyttömyyteen. Hänen tuntemansa Suomi oli kadonnut kokonaan.
En tiedä, Anna, onko keskusteluilmapiiri avautumassa kaikille. Suomesta on tullut maa, jossa rahan valta on sananvaltaa.
Minäkin koen entisen Suomen kadonneen. Kun oli pilkattu parikymmentä vuotta marksilaisen oikeaoppisesti kotia, kotiäitejä, sukulaisuussuhteita yleensä, kulttuuria ja uskontoa, viesti meni perille ja jäljelle jäi sieluton kansa, joka etsii onnea seksistä, alkoholista, roskakulttuurista - ja rahasta.
VastaaPoistaHumalaisina ja huumeissa riehuvat pikkutytöt aikuisten miesten tai teini-ikäisten poikien kainalossa Esplanadin puistossa olivat kauhistuttava näky ulkomaalaisille ja meille paluumuuttajille. Mutta eräskin helsinkiläinen nainen ja äiti sanoi minulle, että sehän on normaali suomalainen kasvuriitti. Hänen eteläeurooppalainen miehensä oli ottanut avioeron, kun ei kestänyt sitä, miten lapsia kasvatettiin - jätettiin kasvattamatta - Suomessa.
Siitä rahan vallasta. Sieluttomista ihmisistähän tulee riistokapitalismin halukkaita uhreja. Miehet ja naiset uhraavat yksityisen onnen "toteuttaakseen itseään" työelämässä ja saadakseen noita yllä mainittuja onnen korvikkeita.
Samalla on tunteettomuutta ja välinpitämättömyyttä niitä kohtaan, jotka eivät menesty ja edistä talouselämää: vanhukset, sairaat, työttömät, lapsiaan kotona hoitavat vanhemmat.
Kaikkien piti NL:ssa uhrautua yhteiskunnan ja aatteen vuoksi. Nyt vaaditaan uhrautumista "talouselämän" puolesta. Ihmiset, joiden tunneakku on tyhjä, ovat helposti narrattavissa.
Kaikki eivät kuitenkaan onneksi mene mukaan tuohon sirkukseen, vaan tajuavat että tunneakkua ei täytetä korvikkeilla.
Kaipaan "pikkuporvarillista" onnea kaikille. Ihmisen pitäisi voida saada rehellisellä työllä kohtuullinen toimeentulo itselleen ja lapsilleen.
Kiitos, Kirsi, hyvästä kommentista. Se innosti ja kommenttini kasvoi naistenpäivän kirjoitukseksi.
VastaaPoistaLisättäköön, että työnantaja, olipa se yksityinen tai kansainvälinen suuryhtiö, ei ole "riistokapitalisti", jos se ei ime työntekijöistään viimeistä pisaraa vaan antaa tilaa myös yksityiselämälle. Arvostan niitä, jotka keksivät ideoita, joilla saadaan toimeentuloa ihmisille. Vain ahneus ja tunteettomuus on pahasta.
Anna, siinä on se jos...
VastaaPoistaMuuten: minulle oli upea puhdistava kokemus lukea Hannu Raittilan Ai minulta mitään puutu ja Pamisoksen purkaus. Nämä kirjat käsittelivät sitä kamalaa aikaa, jolloin tuuli kääntyi. Sinulle ne eivät ehkä avaudu, kun et ollut Suomessa perustusten järkkyessä, mutta oli miten oli: parasta, mitä tiedän lamasta kirjoitetun.
Kyllä me olimme täällä silloin, kun lama alkoi. Kirjoitin ensimmäiset kirjani pahimpaan aikaan. Minun piti lyhentää toista kirjaani, sillä kustantajani sanoi, että siihen menisi muuten liikaa paperia. Tämä on totta, vaikka kuulostaa nyt täysin hullulta.
VastaaPoistaLehdet eivät ottaneet enää kirjoituksia ulkopuolisilta, kuten olivat tehneet 1980-luvulla. Omien toimittajien piti raataa hikihatussa.
Kaikkea koettiin ja nähtiin.
Olla eri mieltä siten, että ei loukkaa keskustelutoveria, on taitolaji.
VastaaPoistaMinusta blogien tärkeä tehtävä on tuoda esiin asioita, joita valtamedia ei halua käsitellä erilaisista syistä johtuen.
Toiseksi: Blogit antavat hiukan mahdollisuutta sellaisille ihmisille tuoda esiin mielipiteitään, jotka eivät muualla tule kuulluiksi.
Kolmanneksi: Globaalisti on huippukorkeatasoisia blogeja, joista saa hyvää tietoa maailman menosta.
Pekka,
VastaaPoistakaikki tuo on totta. Blogit ovat myös hyvin nopeita.
Teilläpä oli mielenkiintoinen keskustelu, minä kirjoitin tämän keskustelun innoittamana omaan blogiini kirjoituksen " Suomi sumussa". Sen osoite näyttäisi näkyvän tuolla kommenttien lopussa paluulinkkinä.
VastaaPoistaKivaa, jos olemme innostaneet. Minulle käy usein niin, että toisten kirjoitukset tuovat mieleen paljon kirjoitettavaa.
VastaaPoistaKäykää lukemassa Halo effektin hieno kirjoitus blogeista ja isänmaamme tilasta.
VastaaPoista