perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Mitä kukkia jouluksi?

hyasintti

Olin kerran koululaisena jouluapulaisena kukkakaupassa. Se oli eräs kaikkein hauskimpia työpaikkojani. Tehtävänäni oli auttaa kukkakaupan omistajaa, "kukkakaupan neitiä", kukkakorien laittamisessa ja paketoimisessa ja viedä kukkapaketteja koteihin jouluaattona.

Siihen aikaan valittiin joulukukiksi ainakin pikkukaupungissa tulppaaneja, kieloja ja hyasintteja koreissa. Nykyajan suosikkia joulutähteä ei vielä tunnettu. Joka joulu saamme lahjaksi kukkia ja ostamme niitä ystäville. Yhä useammin päädymme nykyään orkideoihin joulunakin. Ne on nähtävästi kloonattu kukkimaan jouluna. Nytkin on kolme usean vuoden ikäistä orkideaani nupulla. Saa nähdä, mitä väriä kukat ovat. Jos on hyvä onni, myös joulukaktus puhkeaa kukkaan sopivasti joulun aikaan. Se on vielä käytävän ikkunalla, mutta siinä on jo lupaavia nuppuja.

Mitä kukkia Sinä hankit jouluksi itsellesi ja mitä annat lahjaksi?


Tapaninpäivä 2005



13 kommenttia:

  1. Hyasintti!!!! Hemmottelen itseäni sillä, että minulla on koko joulunalustan aina kukkiva hyasintti. Itsenäisyyspäivänä piipahdimme kukkakaupassa hakemassa uuden, ensimmäinen kun alkoi mennä rumaksi... Rakastan hyasintin tuoksua, parempaa ei ole.

    VastaaPoista
  2. Meillä joulukaktus on jo kukassa.

    Naapurille viedään komea amaryllis jokavuotiseen tapaan.

    Itse ostaisin hyasintteja, mutta muiden allergian vuoksi niitä ei enää meillä ole. Joulutähti varmaan ostetaan tai saadaan, ehkä myös amaryllis. Tulppaaneja takuuvarmasti.

    VastaaPoista
  3. Kaisa,
    olet niitä onnellisia jouluihmisiä, jotka kestävät hyasintin tuoksun.

    Meillä sitä ei voi pitää muiden muassa minun allergiani vuoksi. Juuri hyasinttien tuoksusta pidin silloin koululaisena kukkakaupassa.

    VastaaPoista
  4. Helena,

    minä ostan tyttärelle ja miniälle yleensä amarylliksen. Samoin äidille. Kun äiti asui vielä kotona, ostin aina oikein ison joulutähden, mutta sellainen ei mahdu vanhainkodin huoneen ikkunalle.

    Minulla on neljä amaryllista, jotka eivät suostu enää kukkimaan. Siinä ne ovat keittiön ikkunalla kuitenkin verhojen takana piilossa. Otan vastaan vihjeitä amarylliksen kukittamiseen.

    Olen ostanut kotiin usein valkoisia joulutähtiä, jotka sopivat olohuoneemme väreihin paremmin kuin punainen.

    Jos on jouluna kissavieras, ei joulutähteä voi pitää, sillä se on myrkyllinen, ja kissathan maistelevat kukkia. Orkidean ne jättävät jostain syystä rauhaan.

    VastaaPoista
  5. Tänään on Hesarissa koko sivu orkideoista. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  6. Ottaisin hyasintin, jos kestäisin sen ihanan tuoksun. Siis ei se. Joulutähti. Tulppaanitkin ovat kauniita asetelmissa.

    VastaaPoista
  7. Liisa,

    tulppaanit ovat kauniita. Joskus olen pitänyt punaisia tulppaaneja myös leikkokukkina.

    Iso kimppu punaisia tulppaaneja on aika hauska asetelma joupöydässä vaikkapa isossa Aalto-maljakossa tai missä hyvänsä matalassa ja laajassa astiassa.

    Myös yksityiset tulpaanit jossain lasiastiassa kunkin ruokailijan edessä ovat olleet hauskoja.

    VastaaPoista
  8. Hyasintti ei sovi minulle. Aivastelen ja päätä särkee otis. Joulukaktus, joulutähti yms.

    VastaaPoista
  9. neulekirppu,
    ei sovi hyasintti enää minullekaan.

    VastaaPoista
  10. Pakko saada hyasintti, vaikka tuoksu vaivaa minuakin, etenkin nyt, kun olen menossa allergiatesteihin nokkosrokon vuoksi. Olen ratkaissut asian viemällä hyasintit aina yöksi suljettavaan eteiseen, ulko-oven viereen kylmään, josta ne pitävät ja sieltä haju ei pääse hiipimään muualle.

    Lisäksi ehdoton on itse kasvatettava amaryllis, nyt vasta nuppu nousemassa. Yhdeltä ihmiseltä saan joka joulu joulutähden, punaisen, vaikka valkoisesta pitäisin enemmän.

    VastaaPoista
  11. Iines, saatko Sinä amaryllikset kukkimaan uudestaan ja uudestaan joka vuosi?

    VastaaPoista
  12. En saa! Olen yrittänyt ja lukenut vihjeitä, joiden mukaan tiettyinä aikoina tulee pitää lepoaika ja sitten varovasti herätellä jne. Minulla jää aina amaryllis, joka tuottaa vain uusia lehtiä. Pitäisi kai olla jokin viileä kuisti, jossa talvehdittaa niitä. Itsekin kaipaisin selkeitä ohjeita.

    VastaaPoista
  13. Iines,

    olen kuullut ihmisistä, joilla kukkii peritty amaryllis vuodesta toiseen.

    Kun olin aikuisopettajana, sain hyvin paljon kukkia jouluksi. Onnistuin kukittamaan osan amarylliksistä uudestaan useana vuonna. Oli jotkut hyvä ohjeet, jotka olen kadottanut.

    Pidin amarylliksiä pimeän kauden yhtenä vuonna pahvilaatikossa kellarissa, toisena paperikasseissa vaatekomerossa ja aina ne kukkivat. Nyt laitoin neljä kuivunutta amaryllistä paperikasseihin ja komeroon. Jospa ne virkoaisivat joskus. Tämä joulu meni taas ohi.

    VastaaPoista