perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Kuinka luotettava on lapsen muisti?

Isoäitini Maria Rytkönen ja minä lapsena

Kuinka luotettava on lapsen muisti? Toisaalta hyvinkin luotettava. Kun kyselin joitain lapsuudenaikaisia asioita enoiltani ja tädiltäni, he sanoivat kaikki: Kylläpäs sinä muistat tuonkin asian.

Mielenkiintoista on, että aloin kysellä lapsuuteni aikaisia asioita silloin, kun niistä oli kulunut jo viisikymmentä vuotta. Onneksi tätini ja kaksi enoani olivat vielä elossa. En ollut puhunut noista ajoista heidän kanssaan aikaisemmin ja olinhan välillä pitkän ajan ulkomaillakin.

Minä olin monien lasten tavoin mummolassa sotaa ja pula-ajan nälkää paossa. Erään muiston pystyin ajoittamaan tarkasti papintodistuksen avulla. Pekka-eno, kummini, meni naimisiin. Sitä ennen hän tuli näyttämään morsiantaan mummolaan. Oli kevät, mummo ja nuorin tätini Kerttu istuivat uuden talon keskeneräisessä osassa kuorimassa perunoita.

Istuimme kaikki jakkaroilla, Pekan morsian Maija muiden mukana piirissä. Hän oli pieni, siro nainen, hiljainen ja herttainen. Jo aikaisemmin olivat Kerttu ja mummo kehuneet häntä: Hän syökin niin somasti. Minun kateuteni kasvoi, kukaan ei kiinnittänyt huomiota minuun, kaikki katsoivat vain Maijaa. Otin äkkiä perunan ja heitin sillä Maijaa. Se osui ja Maija hymyili hämillään.

Silloin mummo nousi paikaltaan ja minä läksin mummoa karkuun, juoksin puolukkatynnörin ympäri. Se päättyi nauruun ja leikinlaskuun. Olen hävennyt vuosia käytöstäni. Olinko niin hemmoteltu?

Kun tilasin papintodistuksen, jossa olivat lueteltuina kaikki mummon ja ukin lasten avioliitotkin, huomasin, että käytökseni oli ymmärrettävämpää, kuin olin luullut, sillä olin silloin alle kolmevuotias.

Monet muistot ovat paljon hämärämpiä. Muistikuvat ovat kuin reunoiltaan pyöristyneitä kuvia. Sanotaan, että pienen lapsen näkökenttä on suppeampi kuin aikuisen ja - pyöreä. Juuri tuollaisia ovat monet muistikuvani, näen niissä itseni ja vähän ympäristöä. Sellainen on esimerkiksi eräs tulvamuisto, vain yksi kuva, yksi pysähtynyt hetki.


Tänään Pakinaperjantaissa Saappat ja monot. Muistoja sodassa kauhuja kokeneesta, toisesta enostani, josta pidin paljon, vaikka hän oli useimpien aikuisten silmissä "epäonnistunut" ihminen.

Minulla oli viisi enoa, joihin lasken myös 11-vuotiaana espanjantautiin kuolleen Ransun, mutta en vauvana kuollutta Jafetia eli Jahvea. Mummo ja ukki olivat sitä mieltä, että heillä oli 11 lasta, joihin he laskivat myös kuolleena syntyneen Lydian, jota ei ollut kirkonkirjoissa.

2 kommenttia:

  1. "Kuinka luotettava on lapsen muisti?"

    En tiedä, mutta pari kommenttia.

    -Painetuissa muistelmissa minua miellyttävät lapsuuden muistikuvat. Tämä on aikaa ennen "näin jo silloin, mihin kehitys oli johtamassa" -vaihetta, jollaista aikuisten muistelmat valitettavasti ovat.

    -Olen ollut ilmeisesti hyvin nuoresta lähtien likinäköinen. Muistikuvani ovat hämäriä. Toiaaalta samalla menetelmällä tarkistin olleeni suunnilleen saman ikäinen jutellessani lapsirakkaan, mutta taustaltaan etäisen henkilön, tätini isän kanssa. Hän kuoli ollessani alle 3-vuotias. Suvusta ei löydy toista henkilöä, johon tuntomerkit sopivat, ja olin tätini kesämökillä, missä ei tietenkään ulkopuolisia ollut. Minä muuten en kylläkään heittänyt ketään, kröhöm.

    VastaaPoista
  2. Nabokov kertoo myös kirjassaan "Puhu muisti" hyvin varhaisesta muistikuvasta, lampun heijastumisesta vedenpintaan. Hänen äitinsä selitti, että se johtui todellakin oikeasta lampusta, joka heijastui veteen Venetsian matkalla, jolloin tuleva kirjailija oli alle 3-vuotias.

    Vauvatutkumuksesta luin, että pienen vauvankin näkemät kuvat, esimerkiksi valon heijastuma lattiaan tai seinään, säilyvät tallessa.

    Poikani näki joskus TV:stä tiedeohjelman, jossa kerrottiin, että pienen lapsen näkökenttä on ympyränmuotoinen. Se tuntui minusta täysin uskottavalta, sillä varhaiset muistikuvana ovat juuri pyöreähköjä kuvia, reunoiltaan epätarkkoja, kuin vanhoja haalistuneita kuvia.

    Jotkut muistikuvat ovat taas kirkkaita "lähikuvia", esim kuva sammaleesta, joka näytti köynnökseltä tai tädykkeestä, jonka oikean koon näkeminen aikuisena on aina pettymys, kun vertaan sitä lapsuudenmuistoon, kirkkaaseen suureen kukkaan, jossa oli häikäisevän siniset terälehdet. Samoin on perhosten laita.

    VastaaPoista