sunnuntai, syyskuuta 28, 2008

John McCain ja Barack Obama: 1. vaaliväittely

Koska Hillary Clinton oli minun ykkösehdokkaani USA:n presidentiksi, en ole perehtynyt aikaisemmin McCainin ja Obaman ajatuksiin. Vaikutelmia heidän 1. vaaliväittelystään, jonka näin sattumalta äsken CNN:stä:

Hämmästyin ensinnäkin sitä, miten laaja kokemus John McCainillä on sotataidon ja politiikan alueella. Hän puhuu yllättävän yksinkertaista kieltä, vaikka on yläluokkaa - isä ja isoisä olivat amiraaleja. Hän luettelee saavutuksiaan politiikassa ja käyttää tehokeinona toistoa, esimerkiksi sanomalla uudestaan ja uudestaan "Senaattori Obama ei ymmärrä tätä asiaa" - mikä kuulostaa äärimmäisen röyhkeältä eurooppalaisen korvissa. Mutta amerikkalaisilla on tuollainen tapa, ja monet heistä taitavat ihailla sitä.


Barack Obama on erittäin miellyttävä, puhuu kaunista kieltä, on hyvin käyttäytyvä ja perehtynyt hyvin kampanjakysymyksiin. Obama on hienostunut ja hillitty eleissään, ilmeissään ja puhetyylissään sekä pukeutumisessaan solmiota myöten.
Miten tavallinen amerikkalainen kestää sen, että tämä amerikanafrikkalainen nuori mies on suurin piirtein kaikessa loistavampi kuin perusamerikkalainen McCain? Koituvatko Obaman hyvät ominaisuudet hänen tappiokseen?

En ole amerikkalainen, mutta nämä ajatukset tulivat mieleeni sen perusteella, mitä tiedän omien kokemusteni ja havintojeni perusteella amerikkalaisista.

Tulee olemaan hyvin kiinnostavaa nähdä, millaisia ovat seuraavat väittelyt. Vaikka pidän Obamaa lahjakkaampana, luulen että McCain tulee voittamaan presidentinvaalit kokemuksensa ja (harkitun) kansanomaisuutensa vuoksi. Nykyisen tilanteen perusteella - pankkikriisi ja Irakin epäsuosittu sota - demokraattien pitäisi olla jo huomattavassa johdossa. Mutta näin ei ole.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/McCain+ja+Obama+tiukasti+tasoissa/1135239311325?ref=rss

Obamassa on se vika, että hän on liian älykäs, liian sivistynyt ja viileän hienostunut, liian täydellinen. Tuo kaikki ärsyttänee tavallisia amerikalaisia varsinkin sen vuoksi, kun Obama on musta.

Väiteltiin taloudesta ja poltiikasta (YLE)

2 kommenttia:

  1. Mita tulee obaman "variin" sen on sanottu antavan hanelle edun.

    About 4 in 10 blacks (42 percent) and 4 in 10 whites (46 percent) say race will be a factor in deciding their vote. Among white voters who consider race a factor, 45 percent back McCain and 41 percent Obama. Almost all of the blacks who consider race a factor back Obama.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa lukea kommentti, joka tulee sieltä paikan päältä eli USA:sta.

    VastaaPoista