maanantaina, heinäkuuta 12, 2010

Windows 7, Firefox, tekstin muokkaaminen ja helle

En ole pitänyt aikaisemmin Firefoxista. Se oli minusta pitkään liian teknillisen näköinen. Se ei myöskään sopinut Vistaan, ainakin minulla se kaatuili koko ajan kuten IE:kin. Vistassa toimivat parhaiten Opera ja Google Chrome. Nyt minulla on Windows 7, ja siihen sopii parhaiten Firefox, joka on nyt onneksi kauniimpikin kuin ennen, vaikka minulla on vasta perusasetelma.

On ihan hauskaa kirjoittaa näin helteelläkin. Viileyttä tuo koneelle sen ylimääräinen tuuletin, joka kuuluu koneen alustaan (Targus Lap Chill Mat). Kannettava koneeni ei kuumene enää lainkaan. Lisää viileyttä tuo tuuletin aivan vieressä.  Se auttaa eniten minua tällaisena helteisenä päivänä, jolloin pohjoisenpuoleisessa huoneessa on +29 Celsiusta. Vertaan käsikirjoitukseni eri versioita, etsin niistä parhaat puolet ja teen uuden entistä paremman version. Se on kriittisyyttä, tarkkuutta ja keskittymistä vaativaa työtä.

Kirjoituskoneen aikaan leikkelin parhaat kohdat suikaleiksi ja kiinnitin ne teipillä toisiinsa pitkiksi kunkin luvun tai kohtauksen sisältäviksi liuskoiksi. Sitten tulivat läpinäkyvä teippi ja kopiokone. Tekstin joutui kirjoittamaan useita kertoja. Ajattelin vanhan ajan kirjailijoita, jotka raapustivat tekstit mustekynällä ja veivät kaikki versiot vaimon (esim Tolstoi) tai konekirjoittajan (esim Colette) puhtaaksikirjoitettaviksi. Rouva Tolstoi kirjoitti tyttären kirjoittaman elämäkerran mukaan Tolstoin Sota ja rauha-kirjan tekstin 60 kertaan! Öisin, kun kirjailija nukkui kirjoitettuaan koko päivän korjauksia edelliseen puhtaaksikirjoitettuun tekstiin.

Windows 7:ssä voisi tietenkin jakaa näytön kahtia ja kuljettaa tekstejä rinnakkain. Sitä en vielä osaa tehdä. Siirrän kappaleet peräkkäin ja laitan parhaat kohdat yhteen uudeksi versioksi, jonka myös tulostan sitä mukaa, kun korjattuja lukuja syntyy. Käytän värejä merkitsemään mihin kohtaan teksti kuuluu - alku-, keski- vai loppuosaan. Tätä hommaahan jatkuu kauan.

Seuraava vaihe lienee 40 tuumainen TV, jolle laitan tekstiversiot vierekkäin, käytän sitä tietokoneen näyttönä.

2 kommenttia:

  1. Työniloa sinulle Anna, parhaan ajan valitsit tv Aili-mummo ;))))

    VastaaPoista
  2. Firefox on ihana, mulla ei mitkäät mainoksetkaan häiritse :)
    Onneksi nuo suikale-ajat ohi..

    VastaaPoista