"Death be not proud, though some have called thee
Mighty and dreadfull, for, thou art not so
--
One short sleep past, we wake eternally,
And death shall be no more; death thou shalt die."
John Donne ( 1572- 1631)
"Kuolema, älä ylpeile, vaikka sinua nimitetään
Mahtavaksi ja pelottavaksi; niitä ole et
--
Unen lyhyen jälkeen, me heräämme ikuisuuden maailmaan.
Eikä kuolemaa ole enää lainkaan; Kuolema, tulet itse kuolemaan."
Suom. Anniina Jokinen
Holy Sonnet X. Pyhä Sonetti 10.
Enkeli Mirogoj'n hautausmaalla , Kroatiassa.
Angel, Mirogoj Cemetery in Zagreb, Croatia
Kirkot ja hautausmaat -kansio
Laitan tännekin talteen kommentin, jonka kirjoitin IIneksen blogiin:
VastaaPoistaTämän päivän Hufvudstadsbladetissa kerrotaan englantilaisen neuropsykiatrin Peter Fenwickin ja tutkijaryhmän teoksesta, joka käsittelee kuolevan viimeisiin hetkiin liittyviä tapahtumia.
Kun on haastateltu kuolevia hoitavia ja kuolevien omaisia on havaittu usein seuraavaa: kuoleva ilmaisee sanoin tai käytöksellään, että hän kokee, että joku omainen tulee noutamaan häntä rajan taakse. Joskus jopa koira on ollut vastaanottamassa. Nämä potilaat eivät ole olleet minkään lääkkeen vaikutuksen alaisia.
Samassa kirjoituksessa kerrotaan myös tapauksista, joissa kuoleva on ottanut henkisen yhteyden poissa olevaan omaiseen, joka on ehkä kaukana sairaalasta.
Rationaalisuudestaan ylpeilevä aikamme on esteenä sille, että näistä asioista keskusteltaisiin. Ainakin sen voi sanoa, että kuoleva ei tunne itseään yksinäiseksi, kun hänellä on kokemus siitä, että joku on vastassa, kirjoittaa Gustaf Molander.
Kuolemantutkija eli tanatologi Gustaf Molander, psykologi ja lääkäri: "När döden inte skiljer oss åt" (HBL/I dag 5.11.2011).
Tämä on täysin samanlainen kokemus, josta äitini kertoi usein. Hänen 10-vuotias veljensä, iloinen ja tasapainoinen poika, oli sairastunut espanjantautiin ja oli kuolemansairaana kotonaan. Koko perhe oli samassa pirtissä. Poika vaikutti olevan jo poissa. Yhtäkkiä hän nousee istumaan vuoteessa ja huudahtaa iloisella pojanäänellään: Nyt Jeesus tuli hakemaan minua!
Tuollaista tapausta ei voi unohtaa. Siitä kerrottiin usein suvussa. Samasta perheestä kuoli yhden viikon aikana kaksi lasta, tuo 10-vuotias poika ja teini-ikäinen tytär. Äiti oli silloin 8-vuotias, hänet puettiin jo kuolinpaitaan, mutta hän parantui ja eli 97-vuotiaaksi.
Me nykyajan ihmiset emme näe yleensä kuolemaa läheltä. Kuolevien hoito on annettu ammattilaisille. He ovat alkaneet nyt puhua kokemuksistaan.
Molanderin kirjoitus on nyt netissä
VastaaPoistahttp://hbl.fi/i-dag/2011-11-05/nar-doden-inte-skiljer-oss
Anna Amnell
Kommenttini kuolemanjälkeisistä kokemuksista, joista Iineksen blogissa keskustellaan:
VastaaPoistaJoitakin vuosia sitten ilmestyi Englannissa sanomalehdissä (ainakin näkemässäni lehdessä virallisesti etusivulla) lontoolaisten lääkärien lausunto, jossa he ilmoittivat, että olisi moraalisesti väärin, jos he eivät kertoisi julkisesti, että lukemattomilla potilailla on todistetusti kuolemanjälkeisiä kokemuksia. Ne eivät riipu potilaan uskonnosta.
Tästähän oli TV-dokumentissakin: Lääketieteellisesti kuollut potilas pystyy kuvailemaan herättyään instrumentin, jolla lääkäri kaivoi hänen aivoistaan kasvaimen. Lääkäri kertoi, että kukaan ei voi tietää, millainen se instrumentti on, koska se on umpipaketissa ja leikkausta suorittava lääkäri avaa paketin juuri ennen leikkausta.
Samoin ikänsä sokeana ollut potilas kuvailee herättyään leikkausta suorittaneiden henkilöiden ulkonäköä ja jopa solmion kuvioita tai kotikaupunkiaan, jonka "näkee" silloin ensi kerran.
Tämä on osa tästä aikaisemmasta pitemmästä kommentista vuodelta 2007, johon pääset linkistäni.
http://blogisisko.blogspot.com/2007/04/kommentti-keskusteluun-kuolemasta.html