Siirtolaisromaani jäi kirjoittamatta

Kirjoitin Torontossa tämän keittiönpöydän ääressä pienellä punaisella kirjoituskoneella lehtijuttuja ja aloittelin siirtolaisromaania 1920-luvusta, mutta siitä tulikin 1900-luvun alkua kuvaava nuortenkirja. En halunnut kirjoittaa ajasta, jolloin suomalaiset siirtolaiset jatkoivat Suomessa alkanutta sotaansa toisiaan vastaan. Kahtiajako ja väkivaltakin jatkuivat. Eurooppa oli koko ajan mukana elämässämme ja veti meidät takaisin Pohjois-Amerikasta.

Kivoja juttuja ihanista vasemmistolaisista

Voitonpäivän juhlintaa - juliste kadun varrella Pietarissa toukokuussa 2014.

Vaalikampanja on menossa täysillä ainakin Hesarissa. Kuukausiliitteessäkin "kivoja juttuja ihanista vasemmistolaisista". :

Elvi Sinervon aika poliittisena vankina (Vankinro 412/41, 8 sivua.) Kokosivun valokuvassa enkelimäisen näköinen teini-ikäinen Elvi.

Vasemmistonuorten kaunis puheenjohtaja Li Andersson ja hänen boheemitaiteilijaisänsä (Lin hauska isä, perhesiteitä, 3 sivua).

Jollakin sivulla taidettiin haukkua Stalinia, mutta sehän on on muodikasta vasemmistopiireissä: Stalin paha, Marx hyvä - ainakin uusmarksilaisten mielestä.

Saattaa olla muutakin, mutta minulle riittivät jo nuo.
P.S. Samoin ajattelivat monet muutkin.

Lisäys sunnuntaina 2.9. 2014

HS C6-C8: Venäläinen ohjus tuli kohti Finnairin konetta joulunaattona 1987, kun kone oli tulossa Tokiosta. Nyt vasta kerrotaan.

HS C8-C9 2.9.2014 artikkeli kylmästä sodasta. Pekka Vahvanen: Vuosikymmenten tuijotuskilpailu.

Kaikkien "rauhaa rakastavan " naapurimaamme NL:n 60-lukulaisten ihailijoiden kannattaa vilkaista aukeamalla C8-C9 olevaa suurta kuvaa Punaisen torin paraatista. NL:n sotilasmenot nousivat kylmän sodan aikana nopeasti, joinakin vuosina jopa 5%, ja olivat 1980-luvulla jopa 25% kansantulosta. (vrt USA:n 7 %) Ks. esim. (uusmarksilainen) Eric Hobsbawm: Äärimmäisyyksien aika, josta on ilmestynyt uusi painos.

Luitko jo tämän erinomaisen artikkelin? Sofi Oksanen: Venäjä on jo voittanut informaatiosodan

Our Dodge Aspen in Pennsylvania

Our Dodge Aspen in Pennsylvania, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Our Dodge Aspen in Pennsylvania

Ostimme tämän auton Kanadassa vuonna 1979. Sillä ajettiin keskimäärin 25000km vuodessa (yhteensä noin 200 000 km).

Teimme kesäisin pitkiä camping-matkoja eri puolille Pohjois-Amerikan mannerta. Pisin oli Missisipin matka, joka ulottui New Orleansiin (noin 7000km). Tälle yhdeksän vuotta palvelleelle todelliselle family car- autolle tuli Torontossa dramaattinen loppu.

Mieheni pysähtyi, kun suojatielle astui lapsi. Takaa ajoi kovaa vauhtia nuori mies punaisella urheiluautolla. Meidän auton runko vääntyi ja katto meni kiharalle ,ja auto vietiin kaatopaikalle. Mieheni selvisi pelkällä säikähdyksellä.

Opettelin ajamaan autoa Kanadassa, mutta en ajanut koskaan muutettuamme Torontoon. Suurkaupungissa oli kaistoja jopa 20. Se oli liikaa minulle.

Suhde autoon on usein hyvin tunteenomainen. Se johtuu varmaankin siitä, että auto on ollut ehkä mukana elämämme tärkeissä tilanteissa: sekä iloisissa että surullisissa.

Dodge Aspen oli hyvin käytännöllinen auto. Sitä ostettaessa oli tärkeää, että kaikki mahtuivat autoon kunnolla istumaan, varsinkin pitkäsäärinen esikoinen. Minä valitsin värin. Se oli mielestäni hyvin kaunis auto. Siihen liittyy monenlaisia muistoja - ihania lomamatkoja, sukulaisten vierailuja siellä Atlantin takana, lemmikkikissan vienti eläinsairaalaan sen jäätyä jonkun toisen ihmisen ajaman auton alle.

Sanottakoon, että meillä ei ole ollut koskaan omaa autoa Euroopassa. Helsingissä tulee toimeen julkisen liikenteen avulla.

This family car served us well. We made long camping trips around America.

1980-luku: Lumiukkokin jäi näkemättä

Mr & Mrs Snow, originally uploaded by Anna Amnell.

Ihastuin Lumiukkoon ja lumimuoriin ja ostin ne joulunajan koristeiksi. Leena Lumi -blogissa näin äsken linkin hurmaavaan lentävään lumiukkoon, Raymond Briggsin kirjan pohjalta tehtyyn piirroselokuvaan "Mr. Snowman", jossa laulaa raikas pojanääni, tuleva oopperalaulaja Peter Auty. Sitä vaille jäin, kun olin poissa Euroopasta 1980-luvun. En ole koskaan syventynyt tutkimaan sitä, mitä muuta menetin Suomen ja Euroopan 1980-luvusta.

Jotain kuitenkin tiesin Suomesta, sillä 1980-luvun puolivälistä alkaen vein Torontossa siirtolaislehteen joka viikko kolumnin ja sain samalla edellisen viikon Hesarit luettavakseni. Suomessa taisi olla hyvät vuodet. Se hyödytti minuakin, sillä lehdet ostivat paljon juttuja vapailta toimittajilta, jopa siihen aikaan epämuodikkaasta Kanadasta, jossa asuin. Joitain lehtijuttujani eri aloilta on luettavissa kotisivublogissani.

Olimme vähällä muuttaa Los Angelesiin tai New Yorkiin, jolloin mahdollisuudet olisivat olleet paremmat. Matkustamaan en ryhtynyt lehtijuttujen vuoksi USA:n lähiseutuja lukuun ottamatta, sillä meillä oli kolme teini-ikäistä lasta.

Katso ja kuuntele "Walking in the Air" "Mr Snowman" -elokuvasta (1982).

Stasin agentti SAK:n viestintäpäällikkönä

Näin menestyt Suomessa: Tämän päivän HBL kertoo suomalaisesta naisesta, joka toimi 1980-luvulla Stasin agenttina Itä-Berliinissä. Hän on SAK:n viestintäpäällikkö Riitta Juntunen, joka toimi aikaisemmin Vasemmistoliiton tiedottajana. Riitta Juntunen, agenttinimeltään Kati, paljasti kaikkein intiimeimmätkin yksityiskohdat parhaasta ystävästäänkin, jota HBL on haastatellut.

Suomi vaikeni, kun Eurooppa vapautui

"Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun rautaesirippu revittiin alas ja silmät ja suut sai jälleen aukaista", kirjoittaa Aki Petteri Lehtinen artikkelissaan "Suomi vaikeni, kun Eurooppa vapautui". HS/Kulttuuri 3.8.2009.

"Kulttuurin edellytys on vapaus, ja se koitti vasta 20 vuotta sitten. Eikö vapautumisen merkkivuotta sietäisi juhlia?"

Olisiko tässä suomalaisille juhlimisen aihe? Olen sitä mieltä, että se on Suomelle ennemminkin häpeän aihe, sillä Suomi ei vapautunut vielä silloin itse rakentamistaan kahleista.

Lehtisen haastattelema toimittaja Martti Puukko sanookin: "Suomessa nämä vuodet eivät kuitenkaan olleet kaikille ilon aihe, sillä aika moni uskoi Neuvostoliiton ja kommunistisen järjestelmän ikuisuuteen."

Mitä tapahtui 1980-luvun lopun Suomessa? "Suomessa radikaalivasemmistolaisuus tarkoitti vielä tuolloin Neuvostoliiton ihannointia", sanoo maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen samassa artikkelissa. "Teivaisen mielestä Suomen suhtautuminen Itä-Euroopan maihin oli tuolloin 'häpeällisen vähättelevää'."

"Poliittisen historian professori Seppo Hentilä huomauttaa, että suomalaiset olivat vuoden 1989 tapahtumissa lähinnä ulkopuolisia."

Pääsimme vuonna 1979 vihdoin Suomesta Kanadaan kyllästyneinä suomettumisen ajan henkiseen tunkkaisuuteen. Palasimme Suomeen yhdeksän vuoden kuluttua eli vuoden 1988 loppukesällä. Luulimme, että Suomessakin tultaisiin iloitsemaan Euroopan vapautumisesta. Kun ensimmäinen kirjani ilmestyi vuonna 1991 syksyllä, ilmaisin tämän käsitykseni Kirjakauppalehden haastattelussa.

Kuinka väärässä olinkaan! Hämmästyttävän monet kirjailijat ja muut kulttuurielämän vaikuttajat olivat edelleen Neuvostoliiton ja Itä-Saksan suuria ihailijoita ja jotkut kansainvälisesti tunnettuja kommunisteja, joita palvotaan edelleen.

Aurora-tyttökirjojeni angloamerikkalaisuus, 1900-luvun alun suomalaisuus, iloiset palvelustytöt ja vuoden 1905 suurlakkokuvaus ei-sosialistisesta koulutyttöjen näkökulmasta eivät sopineet heidän maailmankuvaansa kuten siihen ei sopinut myöskään sananvapaus. Pääsin Kirjailijaliittoon vasta vuonna 1998.

Milloinkahan näistä ajoista voidaan puhua avoimesti?

 

Iloitsin Euroopan vapautumisesta vuonna 1991, kun ensimmäinen kirjani ilmestyi. Kuva Kirjakauppalehdessä syksyllä 1991 olleesta Uusia kirjailijoita -esittelystä. Sain pian kokea, että olin tullut väärän maahan.