keskiviikkona, toukokuuta 01, 2013

Vappuko lakkautettaisiin?

Vappu Kaivopuistossa by Anna Amnell
Vappu Kaivopuistossa, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Jossakin lehdessä kirjoitettiin, että vappu pitäisi lakkauttaa. Väite oli niin hullu, etten lukenut enempää. Vappu on perinteinen koko perheen kevään juhla. Se suosio on kasvussa. Kaikille meistä vappu ei ole poliittinen juhlapäivä, vaan kevään juhla, kuten jo kirjoitin. (Lue myös tämä: eräs nainen hyppi keittiössämme tasajalkaa, kun äitini ei lähtenyt hänen kanssaan kommunistien vappumarssille)

Alkuperäistä vappua on juhlittu tuhansia vuosia. Keskiaikana alkanut Pyhän Valpurin muistopäivä on myös 1.5., mistä tulee nimi 'vappu'. Vappu on ollut koko yhteiskunnan ja perheiden juhla alusta asti. Sekä ylioppilaiden vappujuhla että kansainvälisen työväenliikkeen juhla ovat uusia oksia vanhaan perinteeseen. Kansainvälisen työväenliikkeen vapulla on tausta 1800-luvun Amerikassa.
eli
Vapun historia

Olimme äsken Kaivopuistossa vappukävelyllä. Väkeä oli enemmän kuin koskaan ennen. Oli siistiä ja rauhallista. Kaupunki toivotti "jäljettömän hauskaa vappua". Kuohuviinipulloille oli keräilypiste (kertyi 26 000 kuohuviinipulloa), roskiksia oli riittävästi.

IMG_1048

pullot kiertoon

IMG_0998

Osa juhli vappua kävellen puistossa, jutellen tuttavien kanssa, osa vietti piknikiä istuen maassa tai "vappumajoissa", joita oli pystytetty puistoon ja kallioille.


IMG_1029

Ruoka maistuu raikkaassa ulkoilmassa meren äärellä

IMG_0996

Musiikkia

IMG_1039

Vapunvietto oli levittäytynyt joka puolelle entistä kauemmaksi, myös länteen päin Kaivopuistossa. Tuollaista en ole ennen nähnyt.

5 kommenttia:

  1. Vapun Aatto ja 1. toukokuuta (1 Maj) on kaksi ihan eri asiaa.... Suomessa sekoitetaan. Ruotsissa Vapun Aatto on ylioppilaiden juhla.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa! Tuota en ole tiennytkään.
    Suomessa molemmat on yhdistetty aivan kuten joulussa aatto ja joulupäivä.

    Minun muistaakseni ennen Suomessa juhlittiin nimenomaan vappupäivää, jolloin mieskuoro lauloi ylioppilaslakit päässä isänmaallisia lauluja. Vappupäivä oli kaikkien juhla.

    VastaaPoista
  3. Katso vapun historia. Alkuperäistä vappua on juhlittu tuhansia vuosia. Keskiaikana alkanut Pyhän Valpurin muistopäivä on myös 1.5., mistä tulee nimi vappu. Vappu on ollut koko yhteiskjunnan ja perheen juhla alkujaa. SEkä ylioppilaiden vappujuhla että kansainvälisen työväenliikkeen juhla ovat uusia oksia vanhaan perinteeseen. Kansainvälisen työväenliikkeen vapulla on tausta 1800-luvun Amerikassa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vappu

    VastaaPoista
  4. Suomessa ei sitten työläisiä olekaan... 1. Toukokuutahan on vapaapäivä joka puolella maailmaa, työväenliikkeen juhlapäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkihan me työtä teemme. Ammattiyhdistyksetään eivät ole suinkaan kaikki vasemmistolaisia.:)

      Lehdessä oli äskettäin artikkeli, jossa sanottiin, että demarit ovat menettäneet kannattajia, koska ovat liiaksi kiinni menneisyydessä. Heitä voisi sanoa todellisiksi konservatiiveiksi politiikassa.

      May Day on Wikipedian mukaan vapaapäivä 80 maassa, mutta ei esim Kanadassa. Siellä vain Brittiläisessä Kolumbiassa juhlitaan vappua - sinnehän muutti suomalaisia sosialisteja.

      Yhdysvalloissa työväki lopetti kylmän sodan aikana vapun vieton, sillä se liitettiin kommunismiin.

      Suomessa vasemmistopuolueet juhlivat Kansainvälistä työväen liikkkeen vappua ja unohtavat toisinaan, että Suomessa ja monissa muissakin maissa on olemassa muunkinlaista vapunviettoa. Pohjois-Amerikassa vapunaaton ja vapun juhlimista pidetään usein pakanallisena juhlana.

      Hannele, lue täältä lisää vapusta.
      http://en.wikipedia.org/wiki/May_Day

      Poista