tiistaina, joulukuuta 02, 2014

'Valo' Linky-Makroviikot

Keittiössä aamulla

Valo muuttaa maailman
Keitttiön ikkuna entisessä asunnossa.



DSC02659

Valo leikkii


huhtikuunvalo

Valo juhlistaa arjen


ovi


Valo kultaa käytävän kaapin, jossa säilytin aineistoa kirjoja varten.


Korkeavuorenkadun valoja 4.12.2006

Lights in the dark season. Joulukuun alku. Kaamos
Tämä aika on vaikea monelle.


Paljeovi

Tätä ovea ei varmaankaan enää ole. Halusimme ehdottomasti säilyttää tämän 1930-luvun paljeoven, joka todellisuudessa kertoi paljon vanhemmasta maailmasta, sillä useimmat 1930-luvun ihmiset olivat syntyneet 1800-luvulla. Kun eräs entinen asukas kävi meillä, hän halusi avata oven, sillä hän muisti lapsuudestaan sen avaamisen ääneen, hiljaisen narinan. Hän näki varmaankin oven takana jotain, mitä me muut emme nähneet.


Valokuvatorstai 15 valo, light

Valo ja sen symboliikkaa. Valo luo tässäkin uusia maailmoja, ei vain kaapin oveen, vaan myös ajatuksiin. Klikkaa kuvaa! Kyllä se on siellä!
(Tämä on Johanneksen kirkon sakaristo, jossa sadat sulhaset ovat odottaneet jännittyneinä morsiamensa saapumista kirkkoon ja häiden alkua. )

Makrotex-linky: 'valo'

24 kommenttia:

  1. Auringonvalon pilkahdus ilahduttaa.

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Vaikka pimeys onkin tunnelmallinen ja jouluvaloja on kiva pitää päällä, odotan jo kevättä ja tuota upeaa auringonpaistetta ikkunoista sisälle.

    VastaaPoista
  3. Vuodenaikojen vaihtelussa on hyvät ja huonot puolensa.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniisti olet kuvannut valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo on minusta kiinnostavinta valokuvaamiserssa, vaikka en osaakaan sitä kuvata kunnolla, kun en tunnevalokuvaamisen teoriaa. Mutta ihailen muiden kuvia.

      Poista
  5. Olen suorastaan lumoutunut näistä valon leikeistä. Ihania ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo leikki tekee maailman mielenkiintoiseksi. Aina uutta.

      Poista
  6. Voisin kuvitella juovani aamukahvit tuossa toisessa kuvassa, jossa auringonvalo siivilöityy ruokapöydälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit arvata, että minulla on vieläkin ikävä tuota asuntoa.:)

      Poista
  7. Kauniita tutkielmia valosta.

    VastaaPoista
  8. Hieno postaus! Kuvat ja teksti kolahtaa minuun.:)

    VastaaPoista
  9. Kaunista valoa jokaisessa kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeesti löytyi kaamoksestakin valoa, kylläkin keinotekoista.

      Poista
  10. Ihanaa valoa, vähän tämän tyyppistä itsekin mietin tähän aiheeseen, muttei minulla ollut sopivia kuvia. Kivat nämä sinun kuvat!

    VastaaPoista
  11. Tuota auringon valoa oikein kaipaan! Ihania kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoa muistellen uutta valoa odotellen Kohta on lunta ja jouluvalot.

      Poista
  12. Pienikin valon pilkahdus muuttaa näkymän ihan erilaiseksi...hienot kuvat!

    VastaaPoista
  13. valo ja varjot aina mielenkiintoisia

    VastaaPoista