Ihailtu Eino Leino, sortovuosien sankarirunoilija

"Tyttöjen huoneessa Olga oli lukemassa kuten aina.

- Olga, mitä sinä luet? Ai, Eino Leinoa taas, Aurora sanoi, kun Olga ei vastannut mitään.

- Minä olen ajatellut, miltä Eino Leino näyttää, Olga sanoi äkkiä innostuen. - Hän on varmaankin pitkä ja hoikka, vähän tsaarin näköinen.

- Olga, ensinnäkin tsaari on ikivanha, melkein neljäkymmentä vuotta. Eino Leino on vain vähän vanhempi kuin Rudolf-serkkumme.

- Tarkoitin vain silmiä, sellaiset isot haaveelliset silmät niin kuin tsaarilla, mutta kyömynenä, sanoi Olga. - Ei pieni nykerö niin kuin tsaarilla.

- Olga, Aurora sanoi ja veti varovasti hattuneulan nutturastaan. - Eino Leino on pieni, paksu ja ainakin minun mielestäni myös nykerönenäinen. Hänellä on lisäksi pienet tihrusilmät. Näin hänet äsken torilla.

- Sinä olet ilkeä! Olga huusi ja tönäisten Auroraa juoksi ulos huoneesta Eino Leinon runokirja rintaansa vasten painettuna.

- Älä koskaan tyrki ihmistä, jolla on hattuneula kädessään. Se on terävä kuin murha-ase! huusi Aurora hänen peräänsä.

Mutta Olga ei kuullut enää. Hän oli sulkeutunut kylpyhuoneeseen ja potki raivostuneena peltistä kuhneammetta.

Wilhelmiina ja Jenny ryntäsivät paikalle.

- Mitä hirveetä elämätä täällä pietään! huusi keittäjä-Wilhelmiina tuimana. - Heti poes sieltä!

Olga tuli kylpyhuoneesta posket punaisina hehkuen, käveli suoraan tyttöjenhuoneeseen Auroran ohi, meni sänkynsä päälle ja kääntyi selin.

- Eikö sovita? yritti Aurora lepytellä Olgaa ovelta.

Olga katsoi Auroraan silmät vihaisesti viirulla, nappasi suklaarasian pöydältään ja huusi: - Ei koskaan, senkin amerikkalainen!

--

- En arvannut, että Olga ottaa Eino Leinon noin vakavasti, Aurora sanoi huoaten ja kertoi [Kasimir-sedälle], mitä oli tapahtunut.

  - Aurora hyvä, Eino Leino antaa Olgalle suomen kielen, kyvyn ilmaista syvimpiä tunteitaan.

  Sitä ei ollut Aurora tullut ajatelleeksi.

  - Ei ole ihme, että Olga ihailee Eino Leinoa, sanoi Kasimir-setä. - Kaikki ihailevat häntä. Hän oli runoilija jo koulupoikana. Hän on meidän sankarimme, Aurora. Hän muuttaa katkerat sortovuosien kärsimykset runohelmiksi. Synkäksi on muuttunut elämämme Suomessa eikä valoa näy koittavan."

(Otteet elokuussa ilmestyvästä kirjastani"Vaahteralaakson Aurora" (2014, yhteispainos) Osa "Aurora ja Pietarin serkut"kertoo Amerikasta palanneen Auroran ja hänen serkkunsa Olgan lukuvuodesta 1905-1906 Helsingissä.)

Runollista vappua

Tytöt parhaalla paikalla vappua juhlimassa - Einon Leinon patsaan suojassa.

Runollista vappua - 1900-alun alun jumaloitu runoilija oli silloin teinityttöjen ihailema.

Leino ja Runeberg

On kuuma. Ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin istua tuulettimen ääressä, lukea, jutella ja kirjoittaa välillä blogiin. Kesän jälkeen on  taas niin kiire, etten ehkä ehdi blogata usein. Silloin saavat lukijat lukea näitä.  Useimmat heistä ovat nyt kesälomalla. Minulle riittää tämä helle. Voisin tietysti mennä Islantiin. Onkohan sielläkin kuumaa?

Leena Lumi -blogissa keskusteltiin Leinosta ja Runebergista.  Yllä olevassa kuvassa tytöt juhlivat vappua Eino Leinon kanssa. Kommenttini:


Minullekin Eino Leino oli teini-iän suuri suosikki. Runeberg taas oli lapsuuden ihanne - meillä oli yhteinen salaisuus, lähde ja pilvet, jotka heijastuvat siihen. Leino vastasi teini-iän kuohuviin tunteisiin.

Tapaan Leinon melkein joka ilta, kun olen kävelyllä, sillä Leinon patsas on Esplanadipuistossa. Samoin on Runebergin, Runebergin Esplanadilla. Vanha setä Runeberg tuntuu etäiseltä, minä tunnen läheisemmäksi sen nuoren koulupojan ja kotiopettajan, joka vaelsi luonnossa ja kuunteli vanhojen miesten tarinoita.

Runeberg, minä ja lähde. Yhteistä oli myös se Rööperin piha, jossa olemme asuneet nuorina opiskelijoina, kuitenkin eri vuosisadoilla.

Ilmoittaudun akkamaiseksi naiseksi

Eino Leinon päivänä on hyvä muistaa kirjallisuutta ja ihmisen ainutlaatuisuutta, olipa kyseessä mies tai nainen. Eino Leino ei mahtunut mihinkään toisten ihmisten keksimään muottiin ja joutui kärsimään paljon. Hänen runonsa kertovat myös siitä.

Netissä käydään kiinnostavia keskusteluja lapsuudesta, uskonnosta, lukemisesta, liiasta lukemisesta. Eräs mies käytti ystävällisessä mielessä sanaa "akkamaiset naiset", ja minä tajusin, että sellainenhan minä olen. Nainen, joka uskaltaa olla nainen. Mutta siinä on variaatioita kuten miehenä olemisessakin. Kokoan tänne jälleen kommenttejani.

Aiheeseen liittyy aikaisempi blogikirjoitukseni Feminismin kuumat aallot. Kannattaa lukea, niin tietää, että feminismiäkin on monenlaista.

Kesälomalla on aikaa jutella, ja blogeissa se sujuu. Näin Runon ja suven päivänä, originellin runoilijan Eino Leinon päivänä kirjallisuus ja yksilöllisyys ovat hyviä aiheita.

Kommenttini:

Miehille sana "akkamainen" on perinteisesti haukkumasana, mutta nainen voi kääntää termin edukseen: Akkamainen nainen uskaltaa olla nainen. Naiset ovat kuitenkin yksilöitä.

Kirsti, stereotyyppiset määritteet sukupuolten välisistä eroista ovat kuitenkin naurettavia. Yhteen aikaan Amerikassa ajateltiin, että pojan tulee olla kiinnostunut vain urheilusta ja muista "miehisistä" harrastuksista. Runous ja viulunsoittaminen olivat epäillyttäviä harrastuksia, kiinnostus vaikkapa muotisuunnitteluun olisi ollut kauhistus.

Koulussa eräs miesopettaja moitti minua usein siitä, kun käytin teini-ikäisenä pitkiä vakosamettihousuja. Mummo moitti siitä, että en permanentannut hiuksiani ja käynyt tansseissa. Teini-ikäinen joutuu olemaan kuin siili voidakseen kasvaa siksi, mikä on.

Ihmisillä voi olla outoja päähänpiintymiä siitä, miten toisten, aikuistenkin, tulisi käyttäytyä. Siinä mielessä taas Amerikka on tällä kertaa hyvä esimerkki: aikuinen ihminen saa olla siellä rauhassa vaikka kylähullu. Arvostelija saa nopeasti vastauksen: Elän niin kuin haluan. It's a free country.

Syksyn lapsi Aleksis Kivi

Aleksisi Kivi, Finland's national writer. Photo: Anna Amnell, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Aleksisi Kivi, Finland's national writer. Photo: Anna Amnell

Väinö Aaltosen luoma patsas kansalliskirjailijastamme. Aleksis Kivi (10.10 1834, kuoli Sylvesterin nimipäivänä 31. joulukuuta 1872.) Aleksis Kiven päivää vietetään 10.10. Hän on tuplakympin kirjailija.

Syksy on lempivuodenaikani. Siihen sisältyy värien hehkua, myrskyjä, dramatiikkaa, kuulaita ja kirkkaita päiviä, värikkäitä sateenvarjoja, vesipisaroita ikkunassa.

Eino Leinon runo Aleksis Kivestä on kiehtonut minua lapsesta saakka:

"Syntyi lapsi syksyllä -
tuulet niin vinhasti vinkui -
tuult' oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun.

Syksyn lapsilla kiire on -
päre pihdissä sammuu -
aatos lentävi, aivot takoo,
veri paksuna päähän sakoo,
ovella Sylvester uottaa."

Eino Leino

Eino Leino ja lintu

Kaksi profiilia