Leino ja Runeberg

On kuuma. Ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin istua tuulettimen ääressä, lukea, jutella ja kirjoittaa välillä blogiin. Kesän jälkeen on  taas niin kiire, etten ehkä ehdi blogata usein. Silloin saavat lukijat lukea näitä.  Useimmat heistä ovat nyt kesälomalla. Minulle riittää tämä helle. Voisin tietysti mennä Islantiin. Onkohan sielläkin kuumaa?

Leena Lumi -blogissa keskusteltiin Leinosta ja Runebergista.  Yllä olevassa kuvassa tytöt juhlivat vappua Eino Leinon kanssa. Kommenttini:


Minullekin Eino Leino oli teini-iän suuri suosikki. Runeberg taas oli lapsuuden ihanne - meillä oli yhteinen salaisuus, lähde ja pilvet, jotka heijastuvat siihen. Leino vastasi teini-iän kuohuviin tunteisiin.

Tapaan Leinon melkein joka ilta, kun olen kävelyllä, sillä Leinon patsas on Esplanadipuistossa. Samoin on Runebergin, Runebergin Esplanadilla. Vanha setä Runeberg tuntuu etäiseltä, minä tunnen läheisemmäksi sen nuoren koulupojan ja kotiopettajan, joka vaelsi luonnossa ja kuunteli vanhojen miesten tarinoita.

Runeberg, minä ja lähde. Yhteistä oli myös se Rööperin piha, jossa olemme asuneet nuorina opiskelijoina, kuitenkin eri vuosisadoilla.

Kuvia Runebergin kotimuseosta

Kovin tutulta vaikuttaa Runebergin piha pikkukaupungin puutalossa lapsena asuneelle savolaiselle.

Hyvää Runebergin päivää! Virtuaalisia Runebergin päivän torttuja kuvien muodossa: Runebergin kotimuseon pihapiiri.

Suhde Runebergin tuotantoon oli minulle läheistä lapsuudessa: Suomalainen lapsuus

Minulla oli vielä lähde

 Alustus keskusteluun. Kiiltomato 1.2.2004

Minulla oli vielä lähde. [Sua lähde kaunis katselen]

Spontaanisti suoraan nettiin kuten muutkin alustukseni, tämä aamulla kun olin lukenut Hesarista Fagerholmin artikkelin:

Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" koulussa kuorossa laulettuna on eräs kauneimpia lapsuudenmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti ihan pinnistää ettei tullut kyynel silmään.

Monika Fagerholm kertoo tämän aamun Helsingin Sanomissa aivan päinvastaisen muiston samasta laulusta (HS 1.2.2004). Se piti laulaa hänen koulussaan yksinlauluna, ja tilanne aiheutti lapselle häpeän ja epäonnistumisen tunteen.

En varmaankaan edes tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen suomalainen kuin minäkin: hänellä oli lähde, ja minullakin oli lähde.

Minun mummoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun mentiin lähteelle – niin tekevät suomensukuiset naiset yhä vieläkin jossain Venäjällä. Lähteen reunalla kasvoi maariankämmekkä, ja pilvien varjot vaelsivat veden pinnalla. Minä näin ne. Runeberg kirjoitti minun lähteestäni.

(Tästä syntyi lyhyt, mutta miellyttävä keskustelu)

Runeberg: Lähteellä. Suomalaisuuteni juuria.

Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" savolaisessa koulussa kuorossa laulettuna on eräs kauneimpia lapsuusmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti pinnistää, ettei tullut kyynel silmään.

En varmaankaan tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen kuin minäkin: hänellä oli lähde ja minulla oli lähde.

Minun mummoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun lähdettiin lähteelle. Niin tekevät monet suomensukuiset vanhat naiset yhä vieläkin Venäjällä. Puhdas, hyvältä maistuva vesi on arjen ylellisyyttä. Ehkä taustalla ovat myös ikivanhat käsitykset lähteestä.

Menimme käsi kädessä lähteelle. Laskeuduimme alas mäkeä ja ylitimme lankkuja pitkin ojan, jonka pientareella kasvoi mesimarjoja.

Lähteen reunalla kasvoi maariankämmeköitä, ja pilvien varjot vaelsivat kirkkaan veden pinnalla. Minä näin ne. Runeberg kirjoitti minun lähteestäni.

Lähteellä

Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuoll' on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.

Johan Ludvig Runeberg (1804-1877), "Vid en källa", suom. Elias Lönnrot (1802-1884).

Keskustelua tästä laulusta

Viktorian aika eli 1800-luvun elämäntyyli ja sisustus kirjoituslipaston puolella. (linkki korjattu)

Minulla oli vielä lähde.

Runebergin "Sua lähde kaunis katselen" koulussa kuorossa laulettuna on eräs eräs kauneimpia lapsuusmuistojani. Sekä sanat että sävel koskettivat minua niin syvältä, että piti pinnistää, ettei tullut kyynel silmään.

En varmaankaan tiennyt, kuka laulun oli kirjoittanut. Sen kirjoittaja oli minulle samanlainen kuin minäkin: hänellä oli lähde, ja minullakin oli lähde.

Minun mummmoni laittoi aina puhtaan esiliinan, kun lähdettiin lähteelle. Niin tekevät monet suomensukuiset vanhat naiset yhä vieläkin Venäjällä. Puhdas, hyvältä maistuva vesi on arjen ylellisyyttä. Ehkä taustalla ovat myös ikivanhat käsitykset lähteestä.

Menimme käsi kädessä lähteelle. Laskeuduimme alas mäkeä ja ylitimme lankkuja pitkin ojan, jonka pientareella kasvoi mesimarjoja.

Lähteen reunalla kasvoi maariankämmeköitä, ja pilvien varjot vaelsivat kirkkaan veden pinnalla. Minä näin ne. Runeberg kirjoitti minun lähteestäni.

Lähteellä

Sua lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuoll' on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.

Johan Ludvig Runeberg (1804-1877), "Vid en källa", suom. Elias Lönnrot (1802-1884).

Luulin lapsena aina, että pilvi pakeni "hyvästi varjoineen". Savon "hyvästi" tarkoittaa hyvin, mainosti. Niin pilvi pakeni, ja minä seurasin sitä. Kolmatta säkeistöä en kuullut. Siinä iässä ei ollut vielä varjoja sielussa.

Lue Runebergista Ruovedellä. Lisää ihania itkettäviä kansanlauluja on Kutrilla.

Sain teini-ikäisenä koulussa stipendin ja ostin laatikkokameran. Otin tämän kuvan isoäidistäni Mariasta eli Marista. Lapsena luulin, että maariankämmekät olivat marinkämmenet, sillä mummmolla oli kauniit kädet. "Nämä kädet jos saisin ja sinut kokonaan", kosi pelimanni Jaakko 17-vuotiasta Maria.