Firenzen Uffizin taidegalleriassa käynti on ollut eräs elämäni suuria kokemuksia. Otin pienellä kamerallani kuvan tästä maalauksesta, Leonardon enkelistä. Tuntui siltä, että en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin mitään yhtä kaunista ja täydellistä taideteosta. Melkein yhtä kauniita olivat samassa huoneessa vastapäisellä seinällä olevat Botticellin maalaukset: Kevat, varsinkin
Floran kasvot ja
mekko tai merestä nousseen Venuksen kasvot, jotka ovat tutut nykyihmisille mainoksistakin. Leonardon maalaus edustaa kristillistä aihepiiriä, joka oli vallitsevin renessanssin aikana. Tutumpia ovat kuitenkin juuri nuo antiikin aiheet.
Luin juuri artikkelin, joka muutti minun käsitykseni renessanssin taiteesta. Toisaalta se selitti monia tuntemuksiani. Tarkoitan T.J. Clarkin kirja-arvostelua ” Looking at the Ceiling” .Malcolm Bull: ”The Mirror of the Gods: Classical Mythology in Renaissance Art.” London Review of Books 22.9. 2005, 7-9 tai
internetissä.
Clark aloittaa kirja-arvostelun sanomalla, että renessanssin tutkijat eivät tule koskaan antamaan anteeksi Bullille (”--many scholars and lovers of Renaissance art will never forgive him”), joka paljastaa antiikin mytologian todellisen aseman renessanssin taiteessa.
Bull väittää, että antiikin jumalten ja mytologian käyttäminen alkoi groteskina koristetaiteena. Yksityiskodeissa sitä oli työhuoneissa, makuuhuoneissa ja kylpyhuoneissa. Näin naisen silmin renessanssin taide vaikuttaa monesti softpornolta. Ja nyt sanotaan, että sitä se oikeastaan olikin suurelta osaltaan käytännössä.
Renessanssin humanismin vaikutus taiteeseen oli vähäinen ja pinnallinen. Vain harvat taiteilijat (Botticelli) todella tunsivat antiikkia. Antiikin mytologian aiheiden käyttämisessä ei ollut mitään suurta johtavaa ajatusta. Se ei ollut taidehistoriallisesti keskeistä, vaan sitä esiintyi esimerkiksi korujen, lautasten, vapaa-ajan asuntojen ja häälahjojen koristeluna – ja pornografiana. Taiteilija teki sitä, mitä asiakas halusi.
Renessanssin taiteella oli kuitenkin suuri vaikutus myöhempiin aikoihin siinä, että se toi totuuden ja valheen rinnalle kolmannen ulottuvuuden: fantasian, vaihtoehtoiset maailmat. Tämä tuli kuitenkin olemaan pitkään vain pienen eliitin omaisuutta, kuten T.J. Clark esittää.
