Firenzen Uffizin taidegalleriassa käynti on ollut eräs elämäni suuria kokemuksia. Otin pienellä kamerallani kuvan tästä maalauksesta, Leonardon enkelistä. Tuntui siltä, että en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin mitään yhtä kaunista ja täydellistä taideteosta. Melkein yhtä kauniita olivat samassa huoneessa vastapäisellä seinällä olevat Botticellin maalaukset: Kevat, varsinkin Floran kasvot ja mekko tai merestä nousseen Venuksen kasvot, jotka ovat tutut nykyihmisille mainoksistakin. Leonardon maalaus edustaa kristillistä aihepiiriä, joka oli vallitsevin renessanssin aikana. Tutumpia ovat kuitenkin juuri nuo antiikin aiheet.
Luin juuri artikkelin, joka muutti minun käsitykseni renessanssin taiteesta. Toisaalta se selitti monia tuntemuksiani. Tarkoitan T.J. Clarkin kirja-arvostelua ” Looking at the Ceiling” .Malcolm Bull: ”The Mirror of the Gods: Classical Mythology in Renaissance Art.” London Review of Books 22.9. 2005, 7-9 tai internetissä.
Clark aloittaa kirja-arvostelun sanomalla, että renessanssin tutkijat eivät tule koskaan antamaan anteeksi Bullille (”--many scholars and lovers of Renaissance art will never forgive him”), joka paljastaa antiikin mytologian todellisen aseman renessanssin taiteessa.
Bull väittää, että antiikin jumalten ja mytologian käyttäminen alkoi groteskina koristetaiteena. Yksityiskodeissa sitä oli työhuoneissa, makuuhuoneissa ja kylpyhuoneissa. Näin naisen silmin renessanssin taide vaikuttaa monesti softpornolta. Ja nyt sanotaan, että sitä se oikeastaan olikin suurelta osaltaan käytännössä.
Renessanssin humanismin vaikutus taiteeseen oli vähäinen ja pinnallinen. Vain harvat taiteilijat (Botticelli) todella tunsivat antiikkia. Antiikin mytologian aiheiden käyttämisessä ei ollut mitään suurta johtavaa ajatusta. Se ei ollut taidehistoriallisesti keskeistä, vaan sitä esiintyi esimerkiksi korujen, lautasten, vapaa-ajan asuntojen ja häälahjojen koristeluna – ja pornografiana. Taiteilija teki sitä, mitä asiakas halusi.
Renessanssin taiteella oli kuitenkin suuri vaikutus myöhempiin aikoihin siinä, että se toi totuuden ja valheen rinnalle kolmannen ulottuvuuden: fantasian, vaihtoehtoiset maailmat. Tämä tuli kuitenkin olemaan pitkään vain pienen eliitin omaisuutta, kuten T.J. Clark esittää.
Muistan hyvin oman ihmetyksen tunteeni tuossa Botticelli-huoneessa. Olin kai kuvitellut niitä kuvia paljon pienemmiksi, ja sitten nämä gobeliinia muistuttavat ihmeelliset kankaat peittivätkin koko seinän! Ihan vastikään eräs tuttava - mies, mutta oikein taiteellisesti valveutunut ja jopa runollinen sellainen - kertoi omasta syvästä pettymyksestään, kun samaiset Botticellit eivät hänestä 'elävinä' tuntuneet oikein miltään. Jäin pitkäksi aikaa miettimään makumieltymysten ihmeellistä maailmaa.
VastaaPoistaMeni vähän aiheen vierestä... mutta kovin usein en ole museossa niin voimakasta elämystä kokenut. Toinen samanlainen oli Pariisissa, kun pohjoismaisessa näyttelyssä aivan yllättäen tulin kasvokkain Munchin Huudon kanssa. Kun usein voi käydä niinkin, että oikein kuuluisa taideteos osoittautuukin kuvitelmia pienemmäksi - konkreettisesti tai kuvaannollisesti.
Anni
Anni,
VastaaPoistaMona Lisa oli minulle kova pettymys juuri sen vuoksi, kun se oli niin pieni. Lasten reaktio vaikutti myös.
Victoria ja Albert -museon gobeliinit tekivät aikamoisen vaikutuksen. Ne olivat valtavan suuria, mutta enemmän vaikutti se, että sitä kuvitteli mielessään kaikkia niitä ihmisiä jotka olivat eläneet niiden lähellä. Ja nehän kuvaavat keskiaikaisia ihmsiä seuraleikeissä, soittamassa jne.
Fra Angelicon työt Vatikaanissa olivat hyvin pieniä, mutta tekivät suuren vaikutuksen värien ja tunnelman puhtaudella. Ne olivat "enkelimäisen" ihmisen töitä.
Aivan uuden mmailman avasivat Kanadassa inuit-taiteilija Kenojuakin työt. Kun Kenojuak oli sairaalassa tuberkuloosin vuoksi, hänelle annettiin kynät ja paperia, jotta aikakuluisi. Ensin vain lyijykynä, myöhemmin värikynät.
Näin ihmeellisellä tavalla pääsi alkuun tämän suuren taitelijan ura. Hän on vielä sitä sukupolvea, jolle inuitien vanha elämäntyyli on muistissa, koettuna ja kuultuina tarinoina. Materiaali oli länsimainen, mutta sisältö inuitien.
"Kolonialismissa" on hyviäkin puolia.
Lisäys
VastaaPoistaKäynnistä Uffizissa alkoi kiinnostukseni renessanssiin, ja se johti Lucia Olavintytär-kirjoihin
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html