Tarinamaanantai 55: Punainen

sama kuva Flickrissä suurempana (large in Flickr)

Kaikki lapset pitävät punaisesta, mutta aikuisilla punainen merkitsee jopa aivan vastakkaisia asioita eri kulttuureissa. Egyptissä, Kiinassa ja Keski-Amerikassa punainen merkitsi puhdistumista, uudistumista, Kiinassa myös pitkää ikää. Roomalaisille punainen lippu merkitsi taisteluun kutsua.

Muinaisille egyptiläisille punainen oli pahojen asioiden symboli, rukoiltiin: ”Oi, Iisis, vapauta meidät pahojen punaisten asioiden vallasta”, mutta alkemisteille viisauden kiven toinen nimi oli ”punainen leijona”. Feniks-linnussa yhtyivät punaisen värin hyvät ja pahat ominaisuudet.

Intiassa väreillä on uskonnollinen merkitys. Punainen merkitsee intohimoa ja energiaa, se on sotilaan väri. Etelä-Afrikassa punainen on surun väri. USA:ssa punainen on republikaanien ja sininen demokraattien väri. Punainen on yleisin väri valtioiden lipuissa.

Perinteisesti punainen on ollut vallan väri. Roomassa vain keisari sai käyttää punaista väriä vaatteissaan. Saksan keisarit jatkoivat perinnettä, ja se siirtyi kardinaaleille vuonna 1486.

Keskiaikana kardinaalin, kuninkaan, tuomarin ja teloittajan punainen viitta kertoi, että heillä oli valta elämästä ja kuolemasta. 1800-luvulla tuli sotilaille punaiset univormut. Saksassa korkeimman oikeuden tuomareilla on punaiset kaavut. Punaisesta tuli Venäjällä vallankumouksen aikana kommunismin väri. Punainen on edelleen vallan väri, ei vain politiikassa vaan myös uskonnossa ja vaikkapa Coca-Colassa.

Puhdas punainen on kiinalaisten muinainen onnen ja täydellisen ilon symboli. Sitä käytetään häissä esimerkiksi morsiuspuvun värinä. Usein otetaan kaksi sarjaa hääkuvia, toisessa morsiamella on punainen kiinalainen asu ja toisessa valkoinen länsimainen morsiuspuku.

Kiinalaisena uutenavuotena puhdas punainen yhdistetään kultaan - mitä enemmän kullanväristä, sitä varakkaampi uusi vuosi. Kulta yhdistetään nykyään usein myös länsimailla punaiseen ja jouluun.

Tarinamaanantai 31: Ahertaja-lapset

Lapsityövoimaa 1900-luvun alussa. Kuva: Matti Amnell
Näin vuonna 1903 Kanadassa:


- Syökin kunnolla, Molly. Pannukakkuja on uudestaan vasta viikon kuluttua, Mary neuvoi pientä kalpeaa tyttöä, joka istui Auroraa vastapäätä. Molly O'Connor ahmi pannukakkuja ja vaahterasiirappia kiireesti kuin pelkäisi, että joku sieppaa ne hänen edestänsä. Molly söi aina paljon, mutta ei lihonut, sillä hän kasvoi vielä. Molly oli vasta 12-vuotias. Hän oli tullut satojen muitten orpolasten kanssa lappu kaulassa laivalla Irlannista muutama kuukausi sitten.

Mollylla oli samanlaiset vaatteet kuin Aurorallakin, ja hänen kiiltävänmusta suora tukkansa riippui kapealla palmikolla hänen luisevassa niskassaan. Mollyn pienet laihat kädet olivat punaisiksi sierettyneet, karkeat ja täynnä kovettumia, sillä Molly pesi päiväkaudet raskaita patoja, kattiloita ja rasvaisia paistinpannuja.

Tiskattavaa kertyi loputtomiin, sillä talossa syötiin neljä tukevaa ateriaa, ja ne laitettiin kaikki erikseen sekä talonväelle että palveluskunnalle. Toisinaan palvelijat saivat syödä herrasväen ruuantähteitä - fasaania lauantaina ja kalkkunaa sunnuntaina - ja jopa maistaa vähän viiniäkin, mutta enimmäkseen he söivät puuroja, keittoja ja vaivaisenleipää.

Joka ilta Molly hankasi mustan rautaisen hellan puhtaaksi liasta ja rasvasta ja kiillotti sen. Kahdesti päivässä hän luuttusi kuopille kuluneen ruskeanharmaan linoleumilattian. Sen timantinmuotoiset kuviot näyttivät kuitenkin kokonaisilta, sillä linoleumi oli läpivärjättyä ja niin kestävää, että sitä sanottiin panssarilaivalinoleumiksi.

Herkullinen tuoksu levisi pulleasta valkoisesta teekannusta, joka oli keskellä keittiön tummunutta mäntypöytää. Mary istuutui pöydän ääreen, maisteli teetä sinivalkoisesta tukevasta kupista ja sulki silmänsä kuiskaten:

- On jotain, mitä minun tulee todella ikävä, jos lähden tästä talosta: sunnuntaiaamun teetä. Minä haluan saada miehen, jolla on varaa ostaa minulle kunnollista teetä.

Tämä oli ote kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö". 1991 (1992). Molly esiintyy myös kirjassa "Aurora ja villikyyhkysten aika".




Pienen palvelustytön Mollyn näkökulma hallitsee kuvitettua lastenkirjaani "Aurora ja Molly. 1999. Kuvitus: Matti Amnell.


Lapsityövoima merkitsi isäntäväelle edullista palveluskuntaa. Lapselle itselleen se merkitsi usein eloonjäämistä, sillä kotona oli paljon lapsia eikä ruoka riittänyt kaikille. Aitini (1910-1997) oli yksi näistä ahertajalapsista. Hänen kotonaan oli yksitoista lasta. Vaikka isä oli suksimestari, ei ollut varaa lähettää lapsia kouluun. Hänenkin perheensä eli varsinkin äitini lapsuuden aikana suuressa puutteessa, mikä johtui vuonna 1875 syntyneen isoisäni mielestä Venäjän vallankumouksesta ja sisällissodasta, vaikka se ei ulottunutkaan Ylä-Savoon asti. Ei saatu enää viljaa Venäjältä, ja kotimaan asiat olivat myös kaaoksessa.

Äitini oli jo lapsena palvelustyttönä rikkaitten sukulaisten luona. Hänellä oli erityisen vahva sydän, ja hän eli melkein 97-vuotiaaksi. Juuri tätä kirjoittaessani tuli mieleeni: vahvistuiko hänen sydämensä, koska hän joutui tekemään niin paljon ruumiillista työtä lapsena? Lapsuuden ja teini-iän aikana harjoitettu kova liikuntahan luo hyvä pohjan kunnolle.

Äitini olisi halunnut käydä koulua, mutta kansakoulutkin olivat pitkän matkan päässä, sillä yleistä oppivelvollisuutta ei vielä ollut. Äiti oli opinhaluinen ja meni pikkupiiaksi erääseen taloon, jossa pidettiin koulua ja suoritti neljä luokkaa kahdessa vuodessa. Hän korosti aina meille tyttärilleen koulunkäynnin tärkeyttä ja piti nuoruutensa työpaikkoja eräänlaisena kouluna, sillä hänestä tuli loistava ruoanlaittaja. Äiti oli iloinen ja hauska ihminen. Hän ei ollut koskaan katkera lapsuudestaan, vaan kertoi mukavia juttuja palveluspaikoistaan..

Tarinamaanantai 4: Näen tässä talossa mahdollisuuden

Kuva: Kaisa Ikola, Tarinamaanantai 4

Oli aikoja, jolloin tällainen ankea rakennus olisi nähty vain rumana ja toivottomana tapauksena. Ei enää.

Kun kaupungit ovat laajentuneet, vanhat laitakaupungin teollisuusalueet ovat muuttuneet kaupungin keskustaksi, ja keskustassahan halutaan asua. On lyhyt matka kirjakauppaan, teatteriin ja lempikahvilaan.

Vanha teollisuusrakennus nähdään nyt mahdollisuutena. Kuvittele tuon talon sisälle avaria huoneita, korkeita katedraali-ikkunoita ja ennen kaikkea paljon tilaa. Näen sinut seisomassa parvekkeella vilkuttamassa minulle. Ympärilläsi on kukkien paljous parvekkeella. Seiniä kiipeävät köynnökset ovat nyt muuttuneet hehkuvan punaisiksi. Muutamat orvokit ja ruusut kukkivat yhä. Kohta ripustat valot parvekkeelle. Sinun luoksesi mahtuu viettämään pikkujoulua.

Tupaantulijaiskahvit

Ei auttanut muu kuin perustaa Beta-blogi, jotta ei tarvitsisi odottaa enää tuntikausia blogin avautumista. Toivon, että voin siirtää myöhemmin aikaisempien Blogisisko-blogien aineistot tähän blogiin, johon saa kategoriat. Vähitellen.

Tämän nimi ja osoite on helppo muistaa.

Tämän kunniaksi tarjoan aamukahvit Tarinamaanantain kahvilassa Amnellin kabinetissa.

Olen yrittänyt jo muutaman kerran laittaa Kahvi-kirjoitukseni osoitteen, mutta se ei ole onnistunut. Katso sitä kommenttilaatikosta tai mene suoraan Kaisa Ikolan Tarinamaanantaihin ja sieltä Anna Amnellin kotisivublogiin, jossa se on.

Mukavaa alkanutta viikkoa ja tervetuloa tupaantulijaiskahville! Kahvi