Kommentti: lapsuus kehitysmaissa ja länsimaissa

Nokipoika, eräs lapsityövoiman kauheimpia ilmiöitä. Lapsena luulin, että nokipoika kiipesi iloisesti katolle ja nuohosi sieltä savupiipun niin kuin olin nähnyt nuohoojien tekevän. En tiennyt, että pienet pojat
kiipesivät takasta ylös savupiippuun ja nuohosivat piipun omalla ruumiillaan. Children. A Pictorial Archive from Nineteenth Century Sources. Crafton/Dover

Kommentti Kemppisen blogiin

Vastustan lapsityövoiman käyttöä kehitysmaissa, mutta saatan olla siinä väärässä.

Jotkut perheet tekevät yhdessä työtä. Ihmissuhteet ratkaisevat silloin, onko lapsi onnellinen. Eikö mattojen tekeminen ole kulttuuria, josta ylpeillään?

Laitetaanhan lapset soittotunneille ja oppimaan jääkiekkoa ja tennistä alle kouluikäisinä - teipataan tennismaila kiinni käteen taaperolle (Agassi), pakotetaan harjoittelemaan tuntikaudet.

Länsimaiden lapsiin kohdistetaan valtava mainonta, jolla heistä tehdään pieniä aikuisia, kuluttajia ja riistetään heiltä viaton lapsuus, jossa leikitään, ollaan lapsia. Vanhemmat ja yhteiskunta korvaavat usein rahalla ja tavaralla rakkauden ja huolenpidon, jota lapsi ja teini-ikäinen, myös nuori aikuinen tarvitsisi.

Eräällä luennolla kerrottiin, että kehitysmaan 8-vuotias saattaa pitää pikkusisarukset hengissä ansioittensa avulla. Onko sille tilanteelle todellista vaihtoehtoa?

Ovatko länsimaiden lapset onnellisempia kuin kehitysmaiden lapset? Onko todellisuudessa kysymys hyvyydestä ja pahuudesta, siitä miten kohtelemme lapsia siinä historiallisessa tilanteessa ja kulttuurissa, johon olemme syntyneet?

Huom: En kannata sitä, että kehitysmaat museoidaan turistien nähtävyydeksi, ihmisoikeudet unohdetaan, tyttöjä ei kouluteta.

Lisäys: Seuraavana päivänä Helsingin Sanomat kirjoittaa "Lasten urheilusta on tullut armotonta. Lahjakkuudet seulotaan yhä nuoremmista." (A3).  Viitataan koko aukeaman artikkeliin sivuilla D4-D5.

"Kykyjen seulominen voi olla liian aikaista, vaikka lapsi olisi jo 13-14 -vuotias, sanoo kanadalainen liikuntatieteen professori  Jean Côté, joka on tutkinut huippu-urheilijoiden harjoittelua lapsina."
Päivi Ängeslevä: "Takana loistava urheilu-ura" - HS 15.5.2011 Sunnuntai D4-D5.

Tarinamaanantai 31: Ahertaja-lapset

Lapsityövoimaa 1900-luvun alussa. Kuva: Matti Amnell
Näin vuonna 1903 Kanadassa:


- Syökin kunnolla, Molly. Pannukakkuja on uudestaan vasta viikon kuluttua, Mary neuvoi pientä kalpeaa tyttöä, joka istui Auroraa vastapäätä. Molly O'Connor ahmi pannukakkuja ja vaahterasiirappia kiireesti kuin pelkäisi, että joku sieppaa ne hänen edestänsä. Molly söi aina paljon, mutta ei lihonut, sillä hän kasvoi vielä. Molly oli vasta 12-vuotias. Hän oli tullut satojen muitten orpolasten kanssa lappu kaulassa laivalla Irlannista muutama kuukausi sitten.

Mollylla oli samanlaiset vaatteet kuin Aurorallakin, ja hänen kiiltävänmusta suora tukkansa riippui kapealla palmikolla hänen luisevassa niskassaan. Mollyn pienet laihat kädet olivat punaisiksi sierettyneet, karkeat ja täynnä kovettumia, sillä Molly pesi päiväkaudet raskaita patoja, kattiloita ja rasvaisia paistinpannuja.

Tiskattavaa kertyi loputtomiin, sillä talossa syötiin neljä tukevaa ateriaa, ja ne laitettiin kaikki erikseen sekä talonväelle että palveluskunnalle. Toisinaan palvelijat saivat syödä herrasväen ruuantähteitä - fasaania lauantaina ja kalkkunaa sunnuntaina - ja jopa maistaa vähän viiniäkin, mutta enimmäkseen he söivät puuroja, keittoja ja vaivaisenleipää.

Joka ilta Molly hankasi mustan rautaisen hellan puhtaaksi liasta ja rasvasta ja kiillotti sen. Kahdesti päivässä hän luuttusi kuopille kuluneen ruskeanharmaan linoleumilattian. Sen timantinmuotoiset kuviot näyttivät kuitenkin kokonaisilta, sillä linoleumi oli läpivärjättyä ja niin kestävää, että sitä sanottiin panssarilaivalinoleumiksi.

Herkullinen tuoksu levisi pulleasta valkoisesta teekannusta, joka oli keskellä keittiön tummunutta mäntypöytää. Mary istuutui pöydän ääreen, maisteli teetä sinivalkoisesta tukevasta kupista ja sulki silmänsä kuiskaten:

- On jotain, mitä minun tulee todella ikävä, jos lähden tästä talosta: sunnuntaiaamun teetä. Minä haluan saada miehen, jolla on varaa ostaa minulle kunnollista teetä.

Tämä oli ote kirjastani "Aurora, vaahteralaakson tyttö". 1991 (1992). Molly esiintyy myös kirjassa "Aurora ja villikyyhkysten aika".




Pienen palvelustytön Mollyn näkökulma hallitsee kuvitettua lastenkirjaani "Aurora ja Molly. 1999. Kuvitus: Matti Amnell.


Lapsityövoima merkitsi isäntäväelle edullista palveluskuntaa. Lapselle itselleen se merkitsi usein eloonjäämistä, sillä kotona oli paljon lapsia eikä ruoka riittänyt kaikille. Aitini (1910-1997) oli yksi näistä ahertajalapsista. Hänen kotonaan oli yksitoista lasta. Vaikka isä oli suksimestari, ei ollut varaa lähettää lapsia kouluun. Hänenkin perheensä eli varsinkin äitini lapsuuden aikana suuressa puutteessa, mikä johtui vuonna 1875 syntyneen isoisäni mielestä Venäjän vallankumouksesta ja sisällissodasta, vaikka se ei ulottunutkaan Ylä-Savoon asti. Ei saatu enää viljaa Venäjältä, ja kotimaan asiat olivat myös kaaoksessa.

Äitini oli jo lapsena palvelustyttönä rikkaitten sukulaisten luona. Hänellä oli erityisen vahva sydän, ja hän eli melkein 97-vuotiaaksi. Juuri tätä kirjoittaessani tuli mieleeni: vahvistuiko hänen sydämensä, koska hän joutui tekemään niin paljon ruumiillista työtä lapsena? Lapsuuden ja teini-iän aikana harjoitettu kova liikuntahan luo hyvä pohjan kunnolle.

Äitini olisi halunnut käydä koulua, mutta kansakoulutkin olivat pitkän matkan päässä, sillä yleistä oppivelvollisuutta ei vielä ollut. Äiti oli opinhaluinen ja meni pikkupiiaksi erääseen taloon, jossa pidettiin koulua ja suoritti neljä luokkaa kahdessa vuodessa. Hän korosti aina meille tyttärilleen koulunkäynnin tärkeyttä ja piti nuoruutensa työpaikkoja eräänlaisena kouluna, sillä hänestä tuli loistava ruoanlaittaja. Äiti oli iloinen ja hauska ihminen. Hän ei ollut koskaan katkera lapsuudestaan, vaan kertoi mukavia juttuja palveluspaikoistaan..