Näytetään tekstit, joissa on tunniste isoisä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isoisä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Viipurista ollaan



Viipurin maalaiskunnan vaakuna

Toisen blogikirjoituksen kommenteissa tuli puhetta Viipurista. Näyttää siltä, että monilla on sinne jonkinlaisia sukuyhteyksiä. Isoisäni pelimanni ja suksimestari Jaakko Rytkönen piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Hän eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken, ukilla oli tapana sanoa. Hän eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut koskaan sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti myös siitä, että hänen rakastamansa Pietari joutui kokemaan kovia ja tuli hirmuvallan osaksi.

Vasta viime syksynä kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni on siellä nyt työssä, kulkee isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla. Ukki ei ollut muodollisesti oppinut kirjaviisas. Hänen viisautensa oli elämänviisautta ja sivistyksensä sydämensivistystä. Hän oli käynyt vain kiertokoulun ja rippikoulun. Hän jätti kirjeiden kirjoittamisen vaimolleen, joka ei ollut käynyt sen kummenpia kouluja. Ukki luki innokkaasti sanomalehtiä ja oli ajassa mukana. Hän oli ihana mies. Äiti muisti lapsuudestaan, että ukki oli hänen toisen ihanteensa Tauno Palon näköinen nuorena miehenä, lauloi ja soitti.

Tiesiköhän ukki, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä? (Rytkölän talo Ala-Sommeen kylässä).  Ehkä hän tiesi, sillä suullinen perimätieto on monesti hyvin luotettavaa ja ulottuu kauaksi. Mutta Suomessa on ollut pitkiä aikoja, jolloin on pitänyt varoa sitä, mitä puhuu, ja ukki oli aika hiljainen mies. Sain vasta muutama vuosi sitten tietää, että äidinpuoleiset esivanhemmat elivät 1400-luvulla Alasommeessa, Viipurin maalaiskunnassa. Se on aivan Viipurin eteläpuolella, kuulunee nykyään Viipuriin. Jotkut sukulaiset jopa lahjoittivat maatilan luostarille, ja suvun nuoret miehet olivat luostarin vuokraviljelijöinä. Sukututkimus taisi päästä vauhtiin vasta silloin, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä ja 1980-luvulla, jolloin olin poissa Suomesta.

1200-luvulta lähtien on sieltä täältä nykyisestä Etelä-Suomesta tietoja Rytkönen-nimisistä henkilöistä. Ensimmäisen sanotaan tulleen Saksasta Ahvenanmaalle. Mutta vasta 1475 Alasommeessa syntynyt Pekka Niilonpoika Rytkönen tiedetään varmuudella sukuni esi-isäksi. Joku Rytkönen oli kuulemma mukana Viipurin pamauksessakin. Pekka lähti vaeltamaan takaisin länteen jostain syystä ja päätyi Maavedelle. Siellä hän meni naimisiin vuonna 1496 Laititar-nimisen naisen kanssa. Pekka kuoli vuonna 1541, mutta hänen vanhimmasta pojastaan tuli taloon isäntä, ja siellä hänen jäkeläisensä ovat asuneet siitä lähtien.

Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikana Savoa asuttamaan ja päätyivät Pielavedelle. Isoisänikin tuli Pielavedeltä Iisalmeen vasta nuorukaisena 1800-luvun loppupuolella, ja häntä sanottiin taivaasta tipahtaneeksi pojaksi, kun kukaan ei tuntenut häntä ja hänen perhettään. Osa suvusta oli lähtenyt Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla, muun muassa Aino Ackten esi-isä.

Olen ollut vain kerran sukukokouksessa. Hämmästyin sitä, miten siellä oli ihmisiä, jotka muistuttivat kovasti toisiaan ulkomuodoltaan. Samoin hätkähdin kovasti, kun näin ensi kerran kuvan Glory Leppäsestä, Aino Ackten tyttärestä. Niin tutut piirteet. Lapseni sanovat, että kaikki suomalaiset taitavat olla sukua toisilleen. Mutta en ihmettele sitä, että jotkut historioitsijat näyttävät tutkivan sukunsa historiaa, se on Suomen historiaa. Jos olisin saanut tietää näitä sukutarinoita jo teini-ikäisenä, olisin varmaankin alkanut lukea historiaa ja päätynyt istumaan arkistoissa penkomassa jälkiä sukulaisistani. Yhdistävänä tekijänä tutkimuksessa olisi voinut olla vaikka mikä asia.

Nykyään ei enää etsitä sukulaisia kotiseudulta, vaan otetaan selville esiäiti tai esi-isä Afrikasta tai Aasiasta DNA:n avulla. Harva on kokenut sellaista yllätystä kuin se brittiarkeologi, joka löysi ikivanhat juurensa luolasta, jossa oli tehnyt kaivauksia vuosikaudet.
Huom! Jos huomaat virheen näissä esi-isä-jutuissa, ole hyvä ja kerro se kommentissasi.

perjantaina, marraskuuta 02, 2012

Halloween ja pyhäinpäivä naistenlehdessä

Anna-lehdessä (1.11.2012) on "Pinnalla" -palstalla asiaa uskonnosta. Kerrotaan, että uusi "kirkollinen" hajuvesi Aurora Edt, suomalais-ranskalainen yhteistuoksu, on kuin "harras pyhäaamun auringonnousu" tuoksuyrittäjä Sakari Penttisen kauniiden sanojen mukaan.

Samalla palstalla sanotaan, että Halloween- tai vampyyri- asua muistuttava musta muotiasu on "kuin kirkkotellä" kulkijan mekko. Taitaa olla toimittajan mielessä Venny Soldan-Brofeltin körttimummot, sillä nykyajan kirkkotiellä näkee kaikkia värejä.

Lopuksi valitetaan sitä, että muiden maiden syksyä "valaisee" Halloween, mutta meillä pimeässä pohjoisessa on vain pyhäinpäivä.

Eikö Anna-lehden toimittaja todellakaan tiedä, että Halloween ja Pyhäinpäivä ovat kaksi eri asiaa? Suomessa voi juhlia kumpaakin. Alkujaan eurooppalainen Halloween-juhla on Pohjois-Amerikassa ja useimmissa muissa Euroopan maissa, myös Ruotsissa, lokakuun viimeisenä päivänä. Se on Pyhäinpäivän aatto. Pyhäinpäivää vietettiin Suomessakin aikaisemmin marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Halloween on muinaista perua oleva kuolemalle ja pahoille hengille pilaa tekevä karnevaalimainen päivä, jolloin lapsilla on hauskaa naamiaisasuissa. Esimerkiksi Kanadassa monet opettajatkin pukeutuvat silloin Halloween-asuun. Aikuiset juhlivat sen sijaan Halloweenia toisinaan mauttomasti eli pilaavat senkin juhlan lapsilta.

Pyhäinpäivä on taas kristillinen vainajien ja pyhimysten muistopäivä. Kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa muistetaan rakkaita omaisia ja kansakunnalle tärkeitä henkilöitä sekä pohditaan koko ihmiskunnalle yhteistä kohtaloa, kuolevaisuutta.

On aika iloita ja aika surra. Suomalaisillakin voi olla sekä Halloween että pyhäinpäivä.


Lue myös Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä
Klikkaa hakusanoja 'Halloween' tai 'pyhäinpäivä'

sunnuntaina, elokuuta 12, 2012

Isoäitien hoitamat lapset

Inkeri, Helena ja Anna Kaisa

"Isoäitien hoitamista lapsista tulee hyviä ihmisiä. Lapset oppivat huolehtimaan nuoremmistaan. He kuulevat tarinoita, jotka innostavat mutta kertovat myös vaikeuksista."
Bloha  Dahal, joka on ollut kehitysyhteistyön neuvonantaja Suomen suurlähetystössä Nepalissa, haastateltu artikkelissa Johanna Pohjola: "Suomi, perhesuhteiden kehitysmaa." HS/Sunnuntai 12.8.2012
Myös isoisillä on osuutta asiaan. Kiitos mummo ja ukki!

Artikkelissa puhutaan myös yhteisön merkityksestä.
Vanhan ajan pihayhteisöissä vallitsi sama ihmisläheinen ilmapiiri, minkä kerrotaan olevan tavallista maissa, jotka ovat taloudellisesti kehitysmaita, mutta ihmissuhteissa sopivat malleiksi suomalaisille. Kuvassa on äitini naapurimme ja hänen pikkutyttönsä kanssa. Helena oli kuin lapsenlapsi siihen aikaan, kun äidillä ei vielä ollut omia lapsenlapsia ja myöhemminkin, kun omat lapsenlapset asuivat toisella paikkakunnalla.

lauantaina, huhtikuuta 02, 2011

Kaupungissa kouluun korvessa pöllimetsään



Mieheni isoisä oli muurarimestari, joka muutti Lohjalle, jotta lapset saisivat käydä oppikoulua. Toisesta tytöstä tuli kansakoulunopettaja, toisesta rehtori ja pojasta diplomi-insinööri, ja jälkeläisissä on iso joukko akateemisia, opettajia, lääkäreitä ja eri alojen tohtoreita.

Minun isoisäni teki aivan toisen valinnan. Hän oli itse varakasta talonpoikaissukua ja innostui koulupoikana suksiin ja hiihtokilpailuihin, jotka tulivat muotiin 1800-luvun lopulla. Hän muutti asumaan korpeen, jossa kasvoi hyviä suksipuita. Suksia syntyi, ja niillä hiihtivät sen ajan suuret urheilijat. Mutta käsityöläisen elämä oli köyhää, varsinkin kun lapsia oli melkein tusina ja talokin oli velaksi hankitttu.

Ei ollut edes kansakouluja lähellä saati sitten oppikouluja. Äitini meni pikkupiiaksi tuttuun maalaistaloon, jossa toimi koulu ja suoritti kahdessa vuodessa neljä luokkaa - työn ohella. Vielä vanhana, yli 90-vuotiaana hän muisti koulussa ulkoa opitut runot ja kertomukset. Voitte arvata, että hän halusi lastensa käyvän koulua.

Kun haastattelin joitakin vuosia sitten enojani ja tätejäni, he olivat olivat vihaisia, suorastaan katkeria siitä, että heidän piti kasvaa korvessa ja varsinkin siitä, että heidän äitinsä ei suostunut muuttamaan kaupunkiin, kun isä olisi voinut perustaa sinne suksitehtaan.

Ukki ja mummo olivat kuin meidän ajan vihreitä, linkoloita, idealisteja. Lapsethan siinä kärsivät. Ukin serkkujen lapset kasvoivat kaupungeissa, ja heillä oli aivan toiset mahdollisuudet elämässä. Vasta vuosikymmenten jälkeen kaikilla oli samat mahdollisuudet. Melkein samat mahdollisuudet, sillä jo 1900-luvun alussa kouluja käyneet keräsivät omaisuutta niin paljon, että heidän jälkeläisensä saattoivat valita uransa todella vapaasti.