Tuomaan markkinoilla Esplanadilla

Joulumarkkinat pelastavat monen pienyrittäjän talouden - ja monen kiireisen ihmisen hermot joulua ennen. Tänä vuonna myyntikojut olivat entistä kauniimpia ja tuotteet kauniita ja taiteellisia.

Joulumarkkinoita on pidetty Keski-Euroopassa jo 1500-luvulla. Lue Joulukuusi ja joulumarkkinat 1500-luvulla.

Joulu on jo ovella

Joulusukat: Claudine.

Entisajan lapsi sai appelsiinin, karamellin tai jopa lelun joulusukassa. Jos mitään muuta ei talossa ollut, sukkaan laitettiin edes peruna, ettei se roikkunut tyhjänä optimistisen lapsen sängyn päädyssä jouluaamuna.
joulusukka

Jouluiloa!

Tämä tinasta valmistettu jouluseimi on yli 30 vuotta vanha. Ostimme sen asuessamme Suomenlinnassa 1970-luvun alussa. Se on hyvin pieni (puun korkeus 9 cm), ja sille on löytynyt aina paikka milloin ikkunalaudalta, milloin telkkarin tai kaapin päältä. Se on ollut yleensä kakkosseimi, koska meillä on myös toinen seimi, jonka poikamme on valmistanut vaimonsa kanssa meille joululahjaksi joitakin vuosia sitten. Silloin kun meillä on kissa jouluvieraana, tinaseimi nousee kunniapaikalle, koska toinen seimi on helpommin rikkoutuva ja laitetaan lasivitriiniin ihailtavaksi.



Tietäjät jouluseimessä, jonka ovat valmistaneet Rosanne Lamarre ja Matti Amnell.

Joululuettavaa muista blogeistani

Virkistävää joulunaikaa kaikille tämän blogin lukijoille!

Joulun viettäminen on hauskaa - ja kaikkea muuta kuin pakollista

Joulua voi viettää mielensä mukaan

Joka vuosi jotkut kertovat inhoavansa joulua, yleensä ideologisista syistä, mutta myös "kaupallisuuden" ja "hössötyksen" vuoksi. Mutta eihän joulun viettäminen ole pakollista, ja kukin saa viettää joulua ihan oman mielensä mukaan. Jotkut viettävät tyylikästä, jopa askeettista joulua. Toiset pitävät värikkäästä, iloisesta ja renessanssimaisen rehevästä joulusta.

"Aito suomalainen joulu" onkin kuin aito renessanssin juhla. Pimeänä aikana Suomi hehkuu, kuusen oksillakin on kultaa ja hopeaa. On olkikoristeet, ennen olkia oli lattiallakin. Eksoottiset mausteet tuoksuvat, ruokapöydässä houkuttelevat kinkku, laatikot, riisipuuro, kuivatut hedelmät, hehkuva glögi, pähkinät. On paljon kynttilöitä. Vain luutunsoittaja puuttuu, mutta luuttumusiikkia saa CD:ltäkin.

Renessanssi tuli Suomeen myöhään, vasta 1600-luvulla, jos ei oteta lukuun Juhanan ja Katariinan hovin lyhyttä loistokautta 1500-luvun keskivaiheessa. Mutta renessanssi jäikin sitten asumaan Suomeen ja putkahtaa esiin joka joulu entistä rehevämpänä. Suomalainen tapa juhlia joulua on todellakin yllättävän paljon renessanssin juhlien kaltainen. Se on mielestäni kiehtova kulttuuri-ilmiö.

Joulun visuaalinen puoli yleensäkin on viehättävä. Pimeyden ja valon vastakkaisuus sykähdyttää. Samoin joulun värit, tulen väri punainen ja lumen väri valkoinen sekä vihreä, lupaus kesästä.

On hauskaa, kun on paljon juttelua, musiikkia, halauksia ja naurua.

Joulun viettämisessä kullakin suvulla ja perheellä on omat erityiset traditiot. Joulu on kuitenkin aina kulttuurien sekoitus. Meillä jouluun kuuluu myös pohjoisamerikkalaisia ja ranskalaisia perinteitä. Lahjoista kiitetään poskisuudelmin ja halauksin. Ovien yläpuolelle laitetaan misteli ja vihreitä oksia.

Uusinta on intialainen luumu-omena-sipuli-chutney, jota laitan aina itse, vaikka ostaisin muut jouluruuat. Sitä teen lahjaksikin.

Mukavaa keskitalven juhla-aikaa! Juhlapyhät jatkuvat, on aikaa nukkua myöhään, valvoa myöhään, lukea ja katsoa lempivideoita.

Happy holidays!

Köyhin joulu voi olla satumaisin joulu

Picture: Our tree top angel wishes you a joyful Christmas!

Olimme viettämässä ensimmäistä joulua oman perheen kesken. Mieheni oli juuri valmistunut ja olimme muuttaneet opiskelija-asuntolasta tilapäiseen asuntoon odotellessamme virka-asuntoa. Kotimme oli pieni yksiö Punavuoressa ruumisarkkuvaraston yläpuolella. Mieheni oli työssä jouluna, joten emme voineet matkustaa kotikaupunkiin vanhempiemme luo joulua viettämään.

Kun menimme opiskeluaikana lomiksi Iisalmeen, meidän molempien kodissa oli pidot odottamassa. Meidän laihuuttamme kauhisteltiin. Mieheni joutui juomaan kotonaan joka päivä kermaa, ettei tulisi keuhkotauti. – Onko teillä edes lapselle ruokaa? äitini kysyi. – Nami suklaapuuroa! kehui pieni poikamme. Se oli totta. Lomaa ennen rahat olivat aina niin lopussa, että oli jäljellä vain mannaryynejä, joista laitettiin puuroa. Siihen sekoitettiin lapselle kaakaojauhoa ja sokeria, ja tämä olikin hänen lempiruokansa, jota hän olisi halunnut saada useamminkin.

Iisalmessa olisimme syöneet jouluaattona tavalliseen tapaan kaksi jouluateriaa, toisen mieheni kotona ruokasalissa pianomusiikin jälkeen ja toisen minun kotonani soikean keittiönpöydän ääressä. Vanhempi poika muistaa vieläkin, että äitini ruokakomero oli herkkusuun taivas. Nykyajan ihmiset näkevät sellaisia ruokakomeroita vain museoissa. Se on pieni huone, jossa on ikkuna ja molemmin puolin kattoon asti leveät tukevat hyllyt. Poikani muistelee, että hän seisoi pienenä lapsena ruokakomerossa ja nautti kaikkien ihmeellisten ruokien huumaavista tuoksuista. Tekivätkö nuo hetket hänestä gourmet-kokin vai onko se geeneissä? Aikuisena hän on valmistanut meille samanlaisia hätkähdyttäviä juhla-aterioita kuin isoäitinsäkin.

Mutta nyt olimme omillamme. Rahaa oli vähän. Siitä huolimatta meillä oli jouluvieras, lapsuudenystäväni, taideopiskelija, joka oli myös jäänyt jouluksi Helsinkiin, sillä hän oli jouluapulaisena kirjakaupassa. Hänkin oli saanut kotoaan joulupaketin, jossa oli ruokaa. Syötävää meillä oli runsaasti, samoin lahjoja, mutta joulukoristeet olivat kekseliäisyyden varassa. Teimme ne yhdessä.

Pomanderipallossa ovat
kaikkien joulujemme tuoksut

Taideopiskelija leikkasi pahvista siroja lintuja, joille hän laskosti värikkäät siivet lehtien mainoskuvista. Olin ostanut yhden paketin askarteluolkea ja tein niistä joulutähtiä. Mieheni sai hyvän idean. Hän asetteli olkia säteittäisesti pahvinpalan päälle, kiinnitti ne liimalla ja liimasi päälle toisen pahvinpalan. Päällimmäiseksi hän liimasi kummallekin puolelle kiiltokuvaenkelin, toiselle puolelle tummatukkaisen, toiselle puolelle vaaleatukkaisen. Me toivoimme nimittäin saavamme lisää lapsia. Tämä alkuperäinen joulukuusenlatvatähti on nyt tyttärellämme, joka syntyi vähän yli vuosi myöhemmin. Hän tuo meille usein joulukoristeita tuliaisiksi matkoiltaan.

Meillä oli varaa vain pieneen joulukuuseen. Mieheni kävi ostamassa sen Laivurinkadun päästä merenrantapuistikosta. Asetimme sen suureen vedellä täytettyyn pulloon, jotta kissamme Shita, hyljätty siamilainen, ei ylettyisi siihen. Kuusenkynttilöitä ei ollut. Laitoimme pullon taakse punaisen kynttilän, joka sai kotimme hohtamaan salaperäistä valoa. Pieni poikamme ja Shita tuijottivat sitä lumoutuneina.

- Joulu on tärkeä aika- ja perhehistorian kannalta, sanoo nuorempi poikani. – On parasta, että joulu toistuu aina melkein samanlaisena. Hän on tehnyt erään rakkaimmista joulukoristeistamme, pomanderipallon, sitruunan johon hän paineli matemaattisen täsmällisiin riveihin neilikoita. Hän oli sinä jouluna pieni poika, joka halusi, että meilläkin olisi jouluvalot.

Ripustan tuon punaisilla silkkinauhoilla sidotun pomanderipallon joka joulu ikkunaan. Pomanderipallo tuoksuu yhä kaikille niille mausteille, joissa sitä kieritettiin sen kuivuessa koristeeksi. Mutta minusta tuntuu siltä, että siinä tuoksussa ovat mukana kaikki meidän joulumme, kaikkein säteilevimpänä muisto ensimmäisestä joulusta omassa kodissa.

Kun meillekin hankittiin jouluvalot (Joulumuisto Kanadan ajoilta)