Kanada on tulossa salonkikelpoiseksi Suomessakin

Hannu Niklander arvioi tämän aamun Hesarissa (HS/Kulttuuri 12.1.2007) Amerikan tutkimuksen professorin Markku Henrikssonin kirjaa "Kanada, vaahteranlehden maa".
Niklanderin selkeän ja monipuolisen kirjoituksen otsikoksi on laitettu "Oikea vastaus: Kanada. Eurooppalaiselle Yhdysvaltojen naapuri on sen kotoisampi vaihtoehto". Ehkä kysymys on kuitenkin enemmän politiikasta kuin kotoisuudesta. Kun Yhdysvaltoja ei voida enää sietää, kelpaa Kanadakin, sillä jokin Amerikka pitää olla.

Siihen aikaan kun asuin Kanadassa eli 1980-luvulla, oli vaikeaa saada Suomeen lehtijuttuja kanadalaisista aiheista. Useimmille lehdille Yhdysvallat oli ainoa Amerikka. Kanada oli vain USA:n mitätön kylkiäinen.

Yhdysvaltojen taloudellista ja kulttuurista vaikutusta pidetään suurena. Yhdeksän vuotta Kanadassa ja nimenomaan englanninkielisessä Ontariossa asuneena sanoisin kuitenkin, että Kanada on erilainen kuin Yhdysvallat kulttuuriltaan ja atmosfääriltään. Kanada on kiltti ja hyvin käyttäytyvä kansakunta, jossa monikulttuurisuus sujuu hyvin ja rasismi on ollut ainakin tähän asti tuntematon asia. Uskonto on tärkeä ja arvostettu asia kuten Yhdysvalloissakin. Sinne on muutettu kaikkialta maailmasta. Intiaanien ja inuitien kulttuuri on siellä hyvin näkyvä ja vahvassa asemassa.

Miksi alkuperäisväestön ja maahanmuuttajien suhde on Kanadassa parempi kuin Yhdysvalloissa? Tähän löysin vastauksen eräästä tutkimuksesta, joka kertoi, että nykyisten Yhdysvaltojen alueelle muutti puritaaneja, jotka vaativat, että intiaanien piti omaksua heti "puhdas uskonto" ja eurooppalaiset tavat, jotta heidät kastettaisiin ja hyväksyttäisiin kristityiksi. Ranskankieliset olivat taas katolisia, ja katoliset papit ottivat intiaanit vastaan intiaaneina, kunhan nämä ottivat kasteen. Keskiaikaisessa katolisessa ajattelussa - ranskalaisten muuttaessa Pohjois-Amerikkaan 1500- ja 1600-luvulla - ei ollut rotuja. Kristitty oli kristitty olipa hänen ihonsa mitä väriä hyvänsä. Ranskalaiset menivät myös alusta asti naimisiin kristittyjen intiaanien kanssa.

Kanadasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. En tahdo vain uskoa vieläkään, että Kanada kiinnostaisi suomalaisia. Muita se on kiinnostanut jo kauan. Kun Etelä-Afrikan uutta hallitusmuotoa suunniteltiin, mallina olivat Pohjoismaat ja Kanada. Ranskalaisille Québec on ollut aina ikioma rakas maalaisserkku, "vaahterasokeri", jonka vanhahtavaa kieltä ja kulttuuria ihmetellään vieläkin.

Suomalaisilla ja quebeciläisillä on paljon yhteistä. Aletaan vaikka siitä, että Québecissä vietetään juhannusta (oikeana päivänä!) ja jouluaattoa sekä syödään riisipuuroa (ei jouluna, vaan työmaaruokaloissa lounaaksi). Ja ollaan kotoisasti maailman laidalla kummatkin.

Huopahatut ja intiaanit. Photos: Huronia Museum & Huron/Ouendat Village

Jura Jukolan blogin korkeahattuiset herrat vuodelta 1606 toivat mieleeni erään torontolaisen laakson ja sen historian. Uusi maailma tuotti nimittäin parhaan materiaalin huopahattuihin:

"Haukka liiteli puiden latvojen yläpuolella levottomana kuin etsien paikkaa, johon laskeutua. Sen alla levisi vihreä laakso, jonka reunoilla kasvoi jättiläismäisen suuria sokerivaahteroita. Laakson pohjalla kiemurteli kirkasvetinen joki ja sen rinnalla polku.
Tuuheahäntäisiä mustia oravia juoksenteli apilantuoksuisessa korkeassa ruohikossa. Niiden esivanhemmat olivat eläneet laaksossa jo ennen sitä aikaa, jolloin vain intiaanit meloivat jokea pitkin kevyillä tuohikanooteilla ja kantoivat ne keskellä laaksoa olevan matalan kohdan yli.
Oravat olivat nähneet myös ensimmäisten valkoisten miesten tulevan laaksoon. He olivat ranskalaisia ja englantilaisia turkiskauppiaita, jotka vaelsivat intiaanioppaan jäljessä Mississauga-intiaanien luo vaihtokauppaa käymään. He veivät intiaaneille rautapatoja, puukkoja, peilejä, silkkiä ja pellavaa ja saivat heiltä maissia, taitavasti punottuja koreja ja turkiksia.
Valkoiset miehet halusivat varsinkin vanhoja kuluneita majavannahkoja, sillä majavan pehmeistä aluskarvoista saatiin parasta huopaa miesten leveälierisiin hattuihin. Majavannahat tuottivat Euroopassa monikymmenkertaisen voiton. --

(Näin perinteisellä tavalla alkoi vuonna 1991 ilmestynyt ensimmäinen kirjani. Tavallinen lukija nähtävästi pitää perinteistä. Kirjasta ei ollut yhtään mainosta Hesarissa, mutta ensimmäinen painos loppui kustantajalta ennen joulua, toinen otettiin vasta keväällä.)

Kanadan intiaanien entisaikojen elämästä kertoo muiden muassa Midlandissa, Ontariossa oleva ulkoilmamuseo. Tutustu sen sivuihin: Huronia Museum & Huron/Ouendat Village..