Meksikkolainen tuoli ja Ikean kaappi sopivat yhteen. 1980-luvulla Toronton Ikeasta ostetussa kaapissa on shaker-tyylimäistä askeettisuutta. Kaappeja on kaksi, ja usein olen laittanut ne vierekkäin.
Tuoleja on kahdeksan. Ne ostettiin hyvin halvalla puuvalmiina ja laitettiin itse kuntoon, hiottiin ja käsiteltiin pinta. Tuolit ovat kaikki kahdeksan erilaisia, sillä ne on tehty pienessä meksikkolaisessa kylässä. Kauppaa piti erään kanadalaisen pikkukaupungin yliopistossa työssä oleva espanjanopettaja, joka ajoi kerran vuodessa miehensä kanssa Meksikkoon ja toi sieltä ison perävaunullisen huonekaluja ja muuta tavaraa myytäväksi.
Samasta myymälästä ovat nämä meksikkolaiset ruukut.