Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja

Kotimaista tyttökirjaperinnettä
Sara Kokkosen kirjassa Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat  (Avain 2013, 261 sivua) kerrotaan tunnetuimmista suomalaisista tyttökirjojen kirjoittajista, heidän tuotannostaan ja esitetään sitten lukijoiden muistoja lukuelämyksistään. Sara Kokkonen kirjoittaa Saran kirjat - blogia, jota olen seurannut jo pitemmän aikaa. Jokin aika sitten hän pyysi lähettämään lukijamielipiteitä suomalaisista tyttökirjoista. 

Koska olin lukenut vähän aikaisemmin uudestaan Mary Marckin kirjoja tutkiakseni niiden ajankuvaa, olin valmis kirjoittamaan oman mielipiteeni niistä: Yhteiskoululaisia Helsingissä (lue kirjoitukseni), sivut 72-76. Valitsin Eeva-kirjat, jotka muistan varmasti lukeneeni lapsena ja joista lienen oppinut alkujaan rakkauteni Helsinkiä kohtaan ja sen, että suomalaisuus ja kansainvälisyys voivat kuulua yhteen.

Sara Kokkonen tekee väitöskirjaa Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan suomalaisesta tyttökirjallisuudesta, joten lisää julkaisuja on varmaankin tulossa tästä kiinnostavasta aiheesta. Tyttökirjojen ystävät voivat löytää tästä kirjasta omat suosikkinsa ja saada hyvän yleiskatsauksen suomalaisiin tyttökirjoihin.

Luin koulutyttönä melkein kaikki Swanin tyttökirjat, joitakin Mary Marckin kirjoja ja aikuisena muutamia Tuija Lehtisen kirjoja ja nuo Eeva-kirjat uudestaan. Pikkusiskoni rakastivat erityisesti Marjatta Kurenniemen Annelia ja Onnelia sekä kirjaa Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla. Asuimme Kanadassa 1980-luvun, jolloin tyttäremme oli tyttökirjaiässä, joten uudemmat tyttökirjat eivät ole tulleet tutuiksi, mutta Anni Polvan Tiina-kirjoja hän ehti jo lukea lapsena. Tuija Lehtisestä ja hänen erittäin laajasta tuotannostaan kerrotaan sivuilla 195-219. Lisäksi hän kertoo lukijamuistojaan useista kirjailijoista.

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoa, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta.

Tästä kirjasta kirjoittavat blogeissaan mm.  Sinisen linnan Maria,  Liisa,  Ava (Kirjapiiri), Montgomery-tutkijan blogissaan,  Leena Lumi, jonka blogiin kirjoitin seuraavat kommentit:
1. Kirjailijoiden nuoruudenkuvat ovat hyvin valittuja: Haaveileva Anni Swan vuonna 1899, kirja sylissä taustanaan tyypillinen viktoriaaninen koti, jossa on hapsureunaiset oviverhot ja samanlainen ölylamppu kuin Juhani Ahon museossa Iisalmella. Tulee mieleen myös Dostojevskin kotimuseo. Ja sitten yli 170 sivua - ja yli 70 vuotta - myöhemmin teini-käinen vaaleakiharainen Tuija Lehtinen, jolla on otsatukka, koira sylissä, kynnet lakattu ja tuijamainen hiukan ilkikurinen hymy, ikään kuin hänellä olisi jotain oikein mukavaa mielessä.

Tässä kirjassa on paljon katseltavaa ja luettavaa. Tyttökirjallisuuden hakuteos.

2.
Leena, minäkin olen lukenut aika vähän tyttökirjoja. Lapsena, siis alaluokilla, luin Anni Swanin kirjoja useita, Mary Marckin ja Montgomeryn kirjoja vain muutaman vähän vanhempana. Anni Swan loi minulle lapsuuden historian, LMM kaksi tyttöä, jotka olivat ystäviä kuten luokkatoverini ja minä. Mary Marck loi utopian suuresta kaupungista, ja sitä jatkoi Waltari. Minullekin Salainen puutarha oli läheinen, onhan se jo psykologinen romaani. Olisi hauskaa nähdä kirjaston tilastot, jotta tietäisi, mitä todella luki, sillä muisti muuttaa asioita. Suurimpaan osaan lastenkirjoista tutustuin vasta silloin, kuin luimme niitä lapsillemme vuosikaudet ääneen mieheni kanssa. 

3.

Tyttökirjat ovat erittäin tärkeitä siinäkin mielessä, että ne johtavat pian vaikkapa Jane Austenin ja Bronten siskosten kirjoihin, ja vähitellen avautuu maailmankirjallisuuden avara ihana maailma.

Kai minullakin tuli luettua ihan mitä hyvänsä, kun luin kirjan päivässä kouluaikana. Jalnoista pidin myös, varsinkin siitä talosta, Jalnasta. Näin Torontossa Benares-nimisen talon, josta Mazo de la Roche sai idean kirjasarjaan. Mazo de la Roche ja L. M. Montgomery asuivat samaan aikaan Torontossa!

http://blogisisko.blogspot.fi/2007/06/mazo-de-la-roche-jalna-sarja.html

Japanilaista katumuotia Helsingissä

Japanilaistyylistä muotia Diana-puistossa kylmänä launtaina Helsingissä.



Hauskaa on vaikka paleltaa



Lämpimästi pukeutunut



Tuli mieleen tyttölyseo

Tytön minäkuva ja nuortenkirjallisuus

Kuva: Anna Amnell

Millaisen minäkuvan saa lapsi ja nuori lukemistaan kirjoista nykyaikana? Pia Ingström oli poiminut sunnuntain 21.1. 2007 Hufvudstadsbladetin kirjallisuuspalstalle kiinnostavaa asiaa myös ruotsalaisesta lastenkirjallisuudesta tai oikeammin nuortenkirjallisuudesta.

Lastenkirjallisuuden asiantuntija Maria Nikolajeva kirjoittaa Swedish Book Review -lehdessä katsauksen 1970-luvulta nykyaikaan ilmestyneistä nuortenkirjoista. Arvioidessaan Johanna Thydellin vuonna 2003 August-palkinnon saanutta esikoiskirjaa "I taket lyser stjärnorna" Nikolajeva kirjoittaa:

"Om man bildar sitt omdöme på basis av den här boken och ett dussin till som har utkommit under senaste åren, super sig alla urbana svenska flickor fulla varje fredag när de fyllt 12, de får sin första -- erfarenhet vid 13 och utsätts dagligen för våldtäkter, incest och droger. Naturligtvis begås förfärliga brott som involverar unga flickor också i levande livet, och naturligtvis är det mera spännande att skriva om droger och våld än om vanligt händelselöst vardagsliv i harmoniska familjer, men vilket slags självbild får unga kvinnliga läsare av de här nya stereotyperna?"

(Pia Ingström - HBL Kultur/Litteratur 'Plock och fynd' 21.1.2007. Maria Nikolajevan kirjoituksesta lehdessä Swedish Book Review)

Ja tässä melko vapaana suomennoksena:

"Maria Nikolajeva sanoo, että jos muodostaa käsityksensa tämän [Thydellin] kirjan ja tusinan muun viime vuosina ilmestyneen kirjan mukaan, kaikki ruotsalaiset kaupunkilaistytöt juovat itsensä humalaan joka perjantai täytettyään 12 vuotta, saavat ensimmäisen kokemuksensa 13-vuotiaina, joutuvat päivittäin raiskauksen ja insestin kohteiksi ja käyttävät huumeita. Luonnollisesti todellisessa elämässäkin on kauheita rikoksia, jotka koskevat myös nuoria tyttöjä, ja luonnollisesti on jännittävämpää kirjoittaa huumeista ja raiskauksista kuin tavallisesta arkielämästä tasapainoisissa perheissä. Mutta millaisen minäkuvan saavat nuoret lukijat näistä stereotyypeistä?"