Kielet ovi myös menneisyyteen ja tulevaisuuteen

Joudun käyttämään ruotsiakin lukiessani

Luin koulussa kahdeksan vuotta ruotsia. Olen pitänyt sen jälkeen lukutaitoa yllä säännöllisimmin lukemalla jatkuvasti Sköna Hem -lehteä - luen sisustuslehtiä monilla muillakin kielillä, samoin myös tietokirjallisuutta, harvemmin kaunokirjallisuutta. Viime vuosina olen lukenut runsaasti 1500-luvun historiaa ruotsiksi, esimerkiksi Troels-Lundin paksuja teoksia. Tänään luin jälleen Herman Lindqvistin erinomaista Ruotsin historiaa. (Historien om Sverige. Historien om Gustav Vasa och hans söner och döttrar.)

En ole puhunut ruotsia muulloin kuin aivan pakosta eli silloin, kun olin opiskelijana työssä Stockmannilla. En edes silloin, kun asuin ensimmäisen opiskeluvuoden ruotsinkielisessä perheessä alivuokralaisena ja heräsin aamuisin siihen, että vuokraisäntäni, eläkkeellä oleva varatuomari, luki vaimolleen ääneen Hufvudstadsbladetia.

Vain vanhin lapsistamme on opiskellut koulussa ruotsia, sillä nuoremmat kävivät koulunsa melkein kokonaan Kanadassa. Mieheni oli kouluaikana kahtena kesänä Ruotsissa töissä ja on viime aikoina halunnut elvyttää aikoinaan sujuvaa ruotsiaan. Hän alkoi tilata meille HBL:ää pari kolme vuotta sitten, lukee siitä artikkeleita sanakirjan kanssa ja opettelee uusia sanontoja aivan kuten hän teki aikoinaan englanninkielisiä sanomalehtiä lukiessaan Kyproksella ja Kanadassa. Minä olen laiskempi ja luen "luonnonmenetelmällä" eli ymmärrän mitä ymmärrän. Kielitaito laajenee vähitellen silläkin tavalla. Huomasin lukevani Lindqvistin kirjaakin nyt paljon sujuvammin kuin yli viisi vuotta sitten, jolloin luin sitä ensi kerran.

Minusta oman kouluaikani systeemi oli hyvä. Tyttölyseon kielilinjalla luettiin useita kieliä: ruotsia oppikoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien eli 11-vuotiaasta alkaen, saksaa toiselta luokalta lähtien, englantia neljänneltä, latinaa tai ranskaa lukiossa. Matematiikkalinjalla ei tullut lukiossa uusia kieliä lisää.

Lapset ja nuoret oppivat kieliä helposti varsinkin nykyaikaisilla menetelmillä ja kun on musiikkia, elokuvia ja pelejä eri kielillä. Kielen opiskelu voi olla hauskaa. Vaihto-oppilasohjelmia tulisi lisätä, myös Ruotsiin tai Suomen ruotsinkielisille seuduille. Vasta oleskelu antaa sujuvaa puhetaitoa. Ahvenanmaalainen Johannes Salminen kertoi joitakin vuosia sitten TV-haastattelussa, että hänen isänsä oli viisas lähettäessään hänet, oppikoulun alaluokilla olleen koulupojan maaseudulle suomea oppimaan.

Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin jonkin vieraan kielen opettaminen pienille lapsille eli esikoululaisille tai viimeistään 9-vuotiaille - siten voi saavuttaa synnynnäiseen verrattavan ääntämisen ja sujuvuuden. Siitä saa vauhtia myös muiden kielten oppimiseen. Omaa äidinkieltä opitaan tietenkin parhaiten kotona vanhemmilta, jotka puhuvat sitä lapsilleen ja myös lukevat lapselle paljon ääneen omalla kielellä oli se sitten suomi, ruotsi, venäjä tai somali.

Matemaattiset aineet ovat saaneet mielestäni aivan liian suuren sijan nykyajan koulutuksessa. Miten köyhää olisikaan maailman kulttuuri, jos lapset olisi laitettu ennenkin samaan teknisen maailman muottiin kuin nykyajan lapset?

Yksi lapsistani sanoi tässä eräänä päivänä, että hän ei osaisi varmaankaan yhtään vierasta kieltä, jos emme olisi laittaneet häntä lapsena Suomessa ranskalaiseen kouluun ja vieneet sitten Kanadaan useaksi vuodeksi. Hänen mielenkiintonsa oli kouluaikana kokonaan matematiikassa ja luonnontieteissä. Hän luki Kanadassa vain yhtä vierasta kieltä eli toista "kotimaista" eli ranskaa, joka oli englanninkielisillä alueilla pakollinen lukion viimeiseen luokkaan asti, jolloin sai keskittyä yliopistoon pääsykokeita varten vain muutamiin aineisiin.

Oppilaiden omat mieltymykset ja lahjat tulisi ottaa tietenkin huomioon muistaen, että ainevalikoimasta voi tulla hyvin suppea ja vinoutunut, jos kypsymättömät lapset ja nuoret saisivat täysin valita aineet, joita opettelevat.

Minusta vaikuttaa usein siltä, että nykyään monet suomalaiset ajattelevat suomalaisten historiankin alkavan vasta vuodesta 1917. Aikaisempi historia, esimerkiksi pitkä aika katolisen Euroopan ja Ruotsin osana jäisi tutkimatta (linkki via Katajala ks sivupalkki) tai ulkomaalaisten tutkittavaksi, jos suomalaiset eivät osaisi enää ruotsia ja latinaa, joilla tuo historia merkittiin muistiin ennen suomen kirjakielen kehittymistä. Latina ja ruotsi olivat silloin samaa kuin esimerkiksi englanti nyt, suomalaistenkin käyttökieliä, joilla maailma laajeni.

Milloin rokotetaan terveet yli 64-vuotiaat?

Tämän aamun HBL kertoo, että henkilöt jotka ovat yli 64-vuotiaita TAI kuuluvat johonkin riskiryhmään, saavat rokotuksen ennen terveitä aikuisia. "Personer som är över 64 år gamla eller som tillhör någon riskigrupp får vaccinet före friska vuxna." (Alla får sprutan HBL/Nyheter 27.11.2009)

Helsingin terveyskeskukset ja Hesari taas kertovat, että yli 65-vuotiaat (ei 64) riskiryhmiin kuulumattomat rokotetaan kaikkein viimeisinä.

Informaatio sikainfluenssasta ja rokotuksista on ollut koko ajan sekavaa.

Hampaaton Kotiliesi

Tilasin taas kokeeksi Kotilieden. Petyin jälleen siihen, että Kotiliesi julkaisee täysin kritiikittömiä juttuja vanhoista taistolaisista. Tällä kertaa kyseessä on haastattelu Barbara Roosista, Skannon toimitusjohtajasta. (Essi Salonen: Maailmanparantajasta himomyyjäksi. Kotiliesi 22/2009, 26-30)

"Vapaaehtoistyö vei palavasydämisen Barbaran Kuuban sokeripelloille, 'pohjoismaiseen prikaatiin'. --Emme ehtineet juuri nukkua, kun tanssimme yöt läpeensä. Vallankumous oli Kuubassa nuori. Innostus oli kouriintuntuvaa. Se jätti jäljen."

Taistolaisten ihannoima ja kannattama aate kommunismi jätti todellakin jäljen: Kuuba on surkeassa tilassa, rakennukset rappiolla, ihmiset näkevät nälkää, ihmisoikeuksia poljetaan. Kommunismi on tuottanut kaikkialla maailmassa suunnatonta kärsimystä ja tuottaa edelleen. Eikö kannattaisi lopettaa sen ihannointi?

Sattumalta juuri tänään Hufvudstadsbladet kirjoittaa kirja-arvostelun kahden entisen taistolaisen kirjoittamasta kirjasta. (Christian Sundgren: Ett rött bokslut. HBL 17.11.2009)

"Kirjailijat kuvaavat sitä, miten tulivat mukaan liikkeseen, uskoivat marksisimi-leninismiin ja halusivat tuoda neuvostososialismin Suomeen." HBL kutsuu Berggrenin ja Lydenin kirjaa punaiseksi Kuka kukin on -kirjaksi. Camilla Berggren och Marianne Lyden (red.): Nyttiga idioter. Söderströms, 2009. Söderström.

Suomalainen lehdistö on edelleen hyödyllinen idiootti vanhoille taistolaisille, kohtelee heitä silkkihansikkain ja jopa ihannoi heitä kuten uusin Kotiliesi.

Luen hyvin paljon lehtiä. Ostan enimmäkseen ulkomaisia lehtiä, jotta minun ei tarvitse kohdata näitä vanhojen taistolaisten "pyhimyskertomuksia". Uskon, että näin tekevät monet muutkin lukijat. Päätoimittajien kannattaisi kuunnella lukijoitaan eikä lyödä puhelinta korvaan niin kuin minulle tehtiin tänään.

Vapaaehtoinen ruotsi

Ruotsi on meidän suomalaisten latina. Sille ei voi mitään. On pakko osata ruotsia, jos aikoo lukea satoja sivuja vaikkapa 1500-luvun historiaa.

Luin koulussa yhdeksän vuotta ruotsia, kahdeksan saksaa, viisi vuotta englantia ja valinnaisena aineena lukiossa latinaa. Koin, että latina oli pakkolatina, sillä olisin halunnut lukea ranskaa, mutta emme saaneet tarpeeksi monta ranskan ryhmään. Kaikista on ollut hyötyä, viime aikoina eniten ruotsista. Englantia harrastin kouluaikana, ja siitä tuli vahvin vieras kieli. Saksa on täysin unohduksissa. Puhuin siitä viimeksi opettaessani suomea ulkomaalaisille, ja itävaltalainen oppilaani sanoi kohteliaasti, että saksani on hiukan vanhanaikaista.

Ranskaa ja espanjaa luin vuoden Yhdysvalloissa ja olen silloin tällöin harrastanut niitä, ranskaa eniten lukemalla sisustuslehtiä ja Tinttiäkin sekä osallistumalla suggestopedisiin kursseihin. Ruotsi oli vuosikausia pelkkää sisustuslehden lukemista. Sitten mieheni innostui harrastamaan ruotsia. Hän oli aikoinaan osannut sitä hyvinkin, kun oli kahtena kesänä ruotsissa maalaistalossa renkinä. Siellä hän osallistui sellaisiin dramaattisiin tilanteisiin kuin esimerkiksi sian porsittamiseen, joten tunnekieltä tuli.

Aloimme tilata Hufvudstadsbladetia. Lueskelen sitä joka päivä, joskus pitkiäkin artikkeleita. Olen tottunut siihen ja oppinutkin jotakin, sillä "Colorado Avenuen" katsominen oli kiinnostavaa, kun huomasi, ettei lukenutkaan alatekstejä paitsi viimeksi, jolloin ääni oli tästäkin YLEn ohjelmasta kokonaan poissa. Mieheni lukee HBL:ää joka aamu sanakirjan kanssa ja merkitsee ostamaani kalenteriin 'päivän sanan', jota sitten ihmettelemme ja kummastelemme.

Venezuela ja lehdistön vapaus HS:n ja HBL:n otsikoissa ja kuvissa

Tilanne Venezuelassa aiheuttaa suurta huolestuneisuutta (stor oro) HBL:n mukaan. ("Läget i Venezuela väcker stor oro. HBL 30.5.2007) Artikkelin vieresssä on uutiskuva, jossa Venezuelan poliisi ampuu kumikuulilla mielenosoittajia, jotka vaativat lehdistölle vapautta. (artikkeli: Polisen sköt mot TV-demonstranter.)

Helsingin Sanomat taas kertoi: "Suomi ja Chile moittivat varoen Venezuelan johtoa" (Helsingin Sanomat/Ulkomaat 30.5.2007) Netissä otsikko on toisin. Suomen ja Chilen presidenttien olevan vain "jonkin asteisen huolestuneita" Venezuelan tilanteesta. Artikkeli ja kuva tästä suuresta mielenosoituksesta, jota se nimittää toisaalla "nujakaksi". [Nykysuomen sanakirjan mukaan nujakka= (lievähkö) tappelu, käsikähmä, kärhämä, kahakka, kahina, nahina, metakka, temmellys]

Monikulttuurisuutta voi harjoittaa näinkin

Hufvudstadsbladet sai eilen Wienissä European Newspaper Award - nimisen palkinnon. Jury sanoi HBL:n olevan "skandinaavinen sanomalehti parhaimmillaan". Se on "tydlig och funktionell, visuellt exakt och har perfekt läsbarhet. Den är modern, avslappnad och leder in läsaren i innehållet på ett snyggt sätt." (HBL snyggast i Europa 7.3.2007) On hauskaa kun kehutaan tuotetta, jonka on itsekin valinnut.

Olemme lukeneet kokeilumielessä Hufvudstadsbladetia vähän yli puolen vuoden verran. Se oli mieheni idea. Hän oli koulupoikana kahtena kesänä Ruotsissä renkinä ja oli mukana muun muassa sikaa porsittamassa (yli kaksikymmentä possua syntyi sillä kertaa). Mieheni osasi kouluaikaan niin hyvin ruotsia, että meni ruotsalaisesta ainakin viidentoista minuutin ajan, mutta hänen ruotsinsa on vuosien varrella unohtunut. Minä taas elätin itseäni opiskeluaikana olemalla työssä muun muassa Stockmannilla, jossa piti ainakin siihen aikaan osata myös ruotsia.

Meidän kotiseudullamme Savossa ei ruotsia juuri kuullut, ja kouluvuosien ruotsikin unohtui varsinkin Kanadassa asuessa. Koetin pitää ruotsia yllä sisustuslehtiä lukemalla. Viime kesänä ajattelimme, että on hyvä tapa harjoittaa monikulttuurisuutta opettelemalla oman maan toista kieltä. Mieheni lukee aina vieraskielisiä sanomalehtiä sanakirjan kanssa ja merkitsee muistiin vihkoon uudet sanat. Minä olen laiskempi. Alussa luin vain otsikot, mutta nyt enemmän, sillä olen huomannut, että HBL täydentää sopivasti Hesarin juttuja.

Tytön minäkuva ja nuortenkirjallisuus

Kuva: Anna Amnell

Millaisen minäkuvan saa lapsi ja nuori lukemistaan kirjoista nykyaikana? Pia Ingström oli poiminut sunnuntain 21.1. 2007 Hufvudstadsbladetin kirjallisuuspalstalle kiinnostavaa asiaa myös ruotsalaisesta lastenkirjallisuudesta tai oikeammin nuortenkirjallisuudesta.

Lastenkirjallisuuden asiantuntija Maria Nikolajeva kirjoittaa Swedish Book Review -lehdessä katsauksen 1970-luvulta nykyaikaan ilmestyneistä nuortenkirjoista. Arvioidessaan Johanna Thydellin vuonna 2003 August-palkinnon saanutta esikoiskirjaa "I taket lyser stjärnorna" Nikolajeva kirjoittaa:

"Om man bildar sitt omdöme på basis av den här boken och ett dussin till som har utkommit under senaste åren, super sig alla urbana svenska flickor fulla varje fredag när de fyllt 12, de får sin första -- erfarenhet vid 13 och utsätts dagligen för våldtäkter, incest och droger. Naturligtvis begås förfärliga brott som involverar unga flickor också i levande livet, och naturligtvis är det mera spännande att skriva om droger och våld än om vanligt händelselöst vardagsliv i harmoniska familjer, men vilket slags självbild får unga kvinnliga läsare av de här nya stereotyperna?"

(Pia Ingström - HBL Kultur/Litteratur 'Plock och fynd' 21.1.2007. Maria Nikolajevan kirjoituksesta lehdessä Swedish Book Review)

Ja tässä melko vapaana suomennoksena:

"Maria Nikolajeva sanoo, että jos muodostaa käsityksensa tämän [Thydellin] kirjan ja tusinan muun viime vuosina ilmestyneen kirjan mukaan, kaikki ruotsalaiset kaupunkilaistytöt juovat itsensä humalaan joka perjantai täytettyään 12 vuotta, saavat ensimmäisen kokemuksensa 13-vuotiaina, joutuvat päivittäin raiskauksen ja insestin kohteiksi ja käyttävät huumeita. Luonnollisesti todellisessa elämässäkin on kauheita rikoksia, jotka koskevat myös nuoria tyttöjä, ja luonnollisesti on jännittävämpää kirjoittaa huumeista ja raiskauksista kuin tavallisesta arkielämästä tasapainoisissa perheissä. Mutta millaisen minäkuvan saavat nuoret lukijat näistä stereotyypeistä?"

Sanomalehti på svenska

Emme arvanneet kuukausi sitten Hufvudsstadsbladetin tilatessamme, että olemme trendikkäitä. 34% Hbl:n lukijoista on nimittäin tällä hetkellä suomenkielisiä.

Sanomalehden lukijat ovat vähentyneet Suomessa, mutta Hbl:n levikki on kasvanut kolmena vuonna peräkkäin. Syksystä 2005 kevääseen 2006 on ollut lukijamäärässä nousua peräti 4,8 %. Samana aikana Hesarin lukijamäärä on pudonnut 3,6 % eli 39000 lukijaa vähemmäksi.

Mistä tämä johtuu? Heti alkuun koin ainakin minä Hbl:n kodikkaana. Se onkin levikkitutkimuksen mukaan yksi syy kasvuun: lukijaystävällisyys. Sitä lisää lehden tabloid-malli. Lehteä on helppo lukea. Lukijoita on yhteensä 130 000, ja lisäksi on 5000 lukijaa Ahvenanmaalta.

Meille tulee edelleen Hesarikin, mutta se tuntuu yhä enemmän demarien lehdeltä. Hbl antaa tasapuolisemman kuvan varsinkin kansainvälisistä asioista.

Ruotsin taito paranee, varsinkin miehelläni, joka lukee sanakirjan kanssa ihan niin kuin luki Kanadassa alkuaikoina englanninkielisiä lehtiä. Hän osasi aikoinaan erinomaisesti ruotsia oltuaan koululaisena kaksi kesää Ruotsissa työssä. Minä uskon luonnonmenetelmään, ja olenhan minä lukenut jatkuvasti ruotsalaisia sisustuslehtiä.

Parasta on, että Hbl:ssä on perhelehden tuntu. Huomaan säästäväni taas kulttuurisivut, niin kuin tein aina Kanadassa asuessani.

(Faktat: Tua Raninen, ”Det går bra för HBL.” 13.8.2006)

Luin lehtiä, pohdin nettifoorumeita

Kuva: Dover

Tilasimme kokeeksi Hufvudstadsbladetin. Vaikuttaa kodikkaammalta kuin Hesari. Perjantaina oli etusivulla [HBL:llä on etusivu!] Kirka ja kuva kukkivista sisäpihoista Kruunuhaassa. "Hos Kirka blommar stenöknen". Sivuilla 8-9 oli melkein koko aukeaman juttu samasta asiasta. Pidän tästä lehdestä. Saa nähdä, onko siinäkin sitä jälkitaistolaista ajattelua, jota näkyy vielä Hesarissa varsinkin kulttuuriosastolla. (HBL 4.8.2006 1, 8-9)

Tänään sunnuntaina on Hesarin "Asunto"-osan etusivulla juttu "Kivikorttelin umpipihoista asukkaiden vihreitä keitaita." (HS 6.8.2006 /F1)

Tuli mieleen pari vuotta kirjoittamani viesti eli toive saada lisää vihreyttä Helsinkiin. Mutta minne kirjoitin sen? Toivottavasti Rihmastoon, sillä sieltähän voi etsiä viestejään. Kiiltomadon yli vuotta vanhemmat arkistot ovat suljetut edelleen. Kaikki viestini - ja jopa kokonaiset keskustelut - ovat tietysti tallennettuina, netistä kopioituina ja tulostettuina kansioissa ja levyillä, sillä aavistelin jotain tuollaista, mitä Kiiltomadossa sitten tapahtuikin. Tuo aika on hyvä todistaja siitä, mitä oli "kirjallinen keskustelu" vielä vähän aikaa sitten Suomessa. En olisi uskonut, ellen olisi kokenut sitä.

Ja vielä tämä kukkahattutädeistä:"Nykyään jos joku oikeasti laittaisi päähänsä kunnon kukkahatun sitä pidettäisiin boheemina eleenä ja yrityksenä rikkoa rajoja."Anne Rouhiainen, HS 6.8.2006/Kulttuuri,Maailma muuttuu..