Barbara Cartland was very popular. But popularity is not a reason to give a Nobel-prize to a writer.
Barbara Cartland vuonna 1925.
Tämä on kommentti blogiin
Kirjailijan häriöklinikka
Aihe:
Dame Mary Barbara Hamilton Cartland, DBE, brittikirjailija poliitikko (9.7.1901 –21.5.2000) Esikoisteos 21-vuotiaana, yhteensä yli 700 kirjaa, romanttisia historiallisia romaaneja ja kirjoja terveydenhoidosta. Isä kuoli I maailmansodassa vähän yli 40-vuotiaana, isoisä teki sitä ennen itsemurhan pörssiromahduksen aikaan, molemmat veljet kuolivat II maailmansodassa, peräkkäisinä päivinä. Isän kuoleman jälkeen äiti perusti ompelimon ja koulutti lapsensa. Kuten äitinsä Barbara eli yli 90-vuotiaaksi. Barbaran tyttärenpoika William Legge, Dartmouthin jaarli, on Euroopan parlamentin jäsen. Tytär Raine oli prinsessa Dianan äitipuoli. Barbaran äidin suku Hamilton on korkea-arvoinen herttuallinen suku. Barbaralle linnat ja aateliset olivat arkea.
Barbara Cartlandin kirjoja on myyty 150 miljoonaa klp. Miksi Barbara ei saanut kirjallisuuden Nobel-palkintoa? Kauheaa.) (Kommenttini. My ironical comment )
Minun täytyy tunnustaa, että olin tuo tilapäisestä dyslektiasta kärsivä anonyymi. Halusin kiinnittää huomion siihen, että kirjailijan kirjojen paljous ei merkitse useinkaan parempaa laatua.
Jos on lukenut yhdenkin Cartlandin kirjoista, tietää miksi hän ei ole saanut Nobelia.:) Olen lukenut kaksi.
Mieheni on ruvennut lukemaan taas kaunokirjallisuuttaa vapaa-aikoinaan vapauduttuaan "tutkimusorjuudesta". Järjestelmällisenä henkilönä hän on päättänyt lukea Nobelin saaneet kirjailijat ja on samaa mieltä kuin sinä Kirsti: kaikki eivät ole hyviä. (Hän on opiskellut yliopistossa myös kirjallisuutta, cum lauden verran.)
Minua kiinnostaa Cartland ilmiönä. Hän oli kaunis blondi, mutta ei mikään tyhmä blondi. Hän oli reipas ja energinen, ehkä sanoisimme häntä nykyään hyperaktiiviseksi ihmiseksi, hän oli muun muassa lentäjä siihen aikaan, jolloin lentokoneet olivat vain pikkuhäkkyröitä (alkuaikojen purjelento).
Olen ajatellut, että ehkä romaanien suoltaminen oli hänelle terapiaa. Hänen rakas veljensä Ronald kuoli sodassa, ja hän ei tainnut toipua siitä koskaan.
Barbara Cartlandin historialliset romaanit olivat faktojen kannalta kohdallaan, sillä hänellä oli hyviä ystäviä, arvokkaita herroja, jotka olivat historian asiantuntijoita ja penkoivat kirjastoja hänen puolestaan, jos omat tiedot eivät riittäneet. Kartanot olivat hänelle arkea, hän tunsi ne.
Hänellä oli erikoinen tapa kirjoittaa vanhempana: hän lepäsi divaanilla ja
saneli romaaniaan sihteerille, joka istui hänen takanaan ja kirjoitti sen muistiin pikakirjoituksella. (ks myös kaunis nuoruudenkuva edellä olevasta linkistä)
Toisessa huoneessa sihteerit (huom monikko) kirjoittivat kirjat koneella.
Hän oli yhden hengen romaanitehdas, joka laajeni lopulta suuryritykseksi. Joillakin ihmisillä on kyky suoltaa romaaneja ihan solkenaan niin kuin Mozart musiikkia. Se on armoitettu lahja, joka vain peritään. Muut ahertavat.
Tästä tuli taas blogikirjoitus.
