Alppiruusujen aika

Katso loistava kuvasarja Helsingin Haagan Rhododendron-puistosta . Kuvat Rosanne Lamarre ja Matti Amnell (Jr).

Kaikkea ne saksalaiset keksivät

Knoblauchhaus, ainoa yksityistalo, joka säilyi ehjänä toisen maailmansodan pommituksissa Berliinin keskustassa. Kalustus on Biedermeier-tyyliä. Talossa asui 1800-luvulla suku, jonka jäsen suunnitteli talon lähellä sijaitsevan kauniin synagoogan. Arkkitehti ei ollut itse juutalainen.

Berliini yllätti minut täysin, kun olin siellä viime marraskussa kaksi viikkoa. Museot ja taidemuseot olivat loistavia - valtionmuseoissa sai lisäksi valokuvata. 

Olin lukenut tyttölyseossa pitkän saksan, osasin koululaisena ulkoa Goethen ja Heinen runoja. Heinen runojen avulla pääsin varmaankin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, sillä haastattelijani oli myös ihastunut niihin. Olin kuitenkin vieraantunut Saksasta, tullut ennakkoluuloiseksi. Saksa joutui vasaran ja alasimen väliin - toisaalla natsit, toisaalta DDR. Liikaa vastenmielisiä asioita.

Kuvia Berliinin matkalta, vanhaa  ja uutta saksalaisuutta.





Wittenbergissä oli hotellimme vieressä salaperäinen talo, jonka ovessa luki "Tarinoiden talo". Päättelimme, että se olisi lastenkirjallisuustalo. Viimeisenä päivänä menimme käymään. Se oli DDR:n museo. Museon oppaat olivat nolon tuntuisia. Vanhin heistä läksi oppaaksemme kaksikerroksiseen taloon. Paljon oli hyvin tuttua, 1910-luku, 1920-luku, 1930-luku ja 1940-luvun arki, samanlaista kuin suomalaisssa kodeissakin. Meillä oli hauskaa, kun vertailtiin ihmisten elämää, ihasteltiin liinoja ja pyyheliinatelineen päällysiä. Sitten kaikki muuttui, tuli natsiajan valokuvia, DDR:n räikeitä värejä, ankeaa, kulissimaista elämää. Joka talossa piti olla poliittisten johtajien kuvia seinillä. - Ei kenelläkään ollut tuollaista, sanoi opas "hienosti kalustetusta" huoneesta, jossa oli ylellisyysesineitä.


Kysyin: Miten te kestitte sen ajan?
 - Minulla oli niin hyvät lapset, sanoi nainen kyynelsilmin.
Tein kollaasin leluista, joilla luotiin kauniita muistoja DDR:n lapsille. Siitä samasta kirjoitti Sofi Oksanen Stalinin lehmissä, lapsista, joille lapsuus on onnen aikaa - kaikesta huolimatta.