Suomen suosituimmat lelut: käpylehmistä tablettipeleihin

Klikkaa kuva suureksi
Kaikkien leikkikalujen historiasta kiinnostuneiden kannattaa rynnätä kauppaan ja ostaa uusin Suomen Kuvalehti. Siinä on loistava kokonaisen aukeaman artikkeli/kuvakertomus Suomen suosituimmista leluista  alkaen 1910-luvusta, käpylehmistä tablettipeleihin. "Mä haluun" - Suomen Kuvalehti/ Uutisviikko 51-52. Grafiikka: Hannu Kyyriäinen, Teksti: Aurora Rämö, Valokuva: Jorma Marstio.
Jos minulla olisi nyt pikkulapsia, laittaisin tämän aukeaman kehystettynä seinälle. Taidan laittaa nytkin.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/infografiikka/muistatko-nama-lelut-sadan-vuoden-suosikit-ryhmakuvassa/?shared=64523-ce24335d-999

Onhan siellä Barbie! Anteeksi, erehdys! Nallen korvan luona tässäkin kuvassa.

Mutta mikään ei ole täydellista. Tästä puttuu ehdottomia lasten suosikkeja: metalliset minikokoiset (Matchbox) pikkuautot, barbiet ja nallet eli teddykarhut. Osta lehti ja katso, puuttuuko Sinun mielestäsi jotain.

Minä olin pula-ajan lapsi. Minulla oli käpylehmiä, paperinukkeja, kiiltokuvia, Aapinen (joka jäi ulos ja hajosi vesisateessa), rakas Mollamaija, jolla oli pellavasta tukka ja pahvista naama. Sain eräänä jouluna nukelle sängyn ja petivaatteet: lakanat, tyynyn ja tilkkutäkin.

Kukat, pukuhistoria ja nukkekodit kiinnostavat eniten

Jos olisin laskelmoiva, minun kannattaisi pitää blogia, jossa ovat keskeisinä nämä kolme aihetta: kukat, pukuhistoria (vielä parempi olisi kai nykymuoti) ja miniatyyrit, varsinkin nuket ja nukkekodit.
Tämän blogin suosituin kirjoitus on Amaryllis hoito-ohjeita (yli 18000 katsojaa)  ja sen jälkeen Näin saan orkideat kukkimaaan. (melkein 5000 katsojaa) luvut Bloggerin tilaston mukaan. Suosittuja kirjoituksia ovat myös joulupukki ja blogin rekisteröinti.

Valitettavasti minulla ei ole ollut kunnollista mittaria, vaan niitä on ollut monta ja ne ovat välillä menneet jumiin kuten nyt Sitemeter, joten en tiedä tarkempia lukuja enkä edes koko blogin varmaa lukijamäärää.

Muut blogit ovat aika hiljaisia, sillä laitan niihin vain erityisaiheita.
Aurora-kirjablogissani kiinnostaa pukuhistoria eniten, sitten Eetu Iston maalaus, Haikon kartano, Jugend ja Art Deco. 1500-luvun blogissa taas Turun linna, Maid in Medieval dress, Renessanssin nainen, Ruttolääkärin naamio, Elisabet I ja isorokko.
Se on yllättävää, että pienessä kissablogissani oleva kirjoitus Kissan ikä ja ihmisen ikä on tuonut yli 4000 kävijää ja kotisivublogini kirjoitus Suomalainen lapsuus. Runeberg Lähteellä yli 2000 eli viidenenneksen muuten hiljaisen blogin kävijöistä.

Kiinnostavaa on se, että kirjoistani kertovat kirjoitukset menestyvät parhaiten blogin "sivuilla", joihin on linkki blogin yläosassa, esim Firenzestä Turkuun.

Muutama vuosi sitten sisustin nukkekoteja ja tein vaatteita 1:12 nukeille. Niiden kuvat kiinnostavat hyvin paljon varsinkin Flickrissä. Nuket ja nukkekodit (kaikki setit, paljon katseltavaa nukkekotien ja lelujen ystäville.:)

Suosituimmat kuvat ovat kuitenkin raitsikkapysäkillä napattu kuva kansallispukuisesta ryhmästä, perhealbumin vanha auton kuva ja sitten vasta nukkekoti.

Hakusanat ovat blogeissani yleensä blogin alaosassa. Sain juuri sopivasti kimpun keltaisia tulppaaneita mieheltäni.

 

Kommenttejani (FB): leikit ja lelut

Kommenttini: Barbiko aivoton? Barbi on vain leikkiväline. Riippuu lapsesta, mitä Barbie tekee. Barbie voi olla vaikka naispappi tai presidentti.

Lasten leikit heijastavat maailmaa, jossa he elävät. Vanhemmat koettavat järjestää lapsilleen onnellisen lapsuuden, olipa poliittinen systeemi mikä hyvänsä. Vain kiihkoilijat pilaavat lastensa lapsuuden kaiken maailman ismeillä. Kuvia DDR-museosta Wittenbergistä. Oli kiinnostavaa verrata oppaan kanssa lapsuutemme koteja. Paljon oli yhteistä, sillä eivät ihmiset luovu helposti vanhoista tavaroistaan tai perinteisistä leluista.http://www.flickr.com/.../amnellanna/sets/72157633401040474


Myyrällä ei ole ollut koskaan minkään puolueen jäsenkirjaa, vaikka jotkut tyhmät aikuiset niin kuvittelivat.

Barbeja ynnä muuta kamalaa:)

Minä ostin ihan kaikkia leluja. Lapseni olivat kokeneet Kyproksella vallankumouksen ja sodan, kun mieheni oli rauhanturvaajana. Heti kotiin tultua kaksi pienintä repivät vaahtomuovipatjaan kuopan ja sanoivat: Tämä on isin potero. (8-vuotias sanoi: jos isi kuolee, pidän sinusta huolta, äiti.) Ostin myöhemmin Action Man nuken ja jeeppiautonkin, ja lapset leikkivät perhettä, barbit olivat äitejä ja Action Man isä ja koko sakki oli rauhallaisella piknikillä olohuoneen maton päällä.  Jos TV-stä tulee sota- ja murhauutisia, lapset leikkivät luonnollisesti niitä leikeissä. Leikki on lapsen terapia. Tyttäreni rakasti barbeja. Eräänä jouluna tein kenkälaatikollisen nukenvaatteita niille. P.S. eräs amerikkalainen luokkatoverni (mies)  suunnitteli barbeja ja sanoi, että niillä on pitkä kaula, koska lapset pukevat monta kerrosta vaatteita niille. Kai laihuuskin johtuu siitä. Eivät lapset sekoita barbia ja äitiä - vain niuhottavat aikuiset tekevät niin.:)

Tervetuloa helpoille kotisivuille: Lastenkulttuurisivuni

Bloggerin blogit ovat paisuneet suuriksi, kun olen blogannut jo vuodesta 2005.  Varsinkin tämä blogi on laaja. Löysin hyvän ja helpon sivupohjan ja käytin muutaman päivän uuden sivuston tekemiseen. Jokaisen sivun pohjalla on kaunis kumpuileva maisema.

Sivuston päätehtävä on tarjota helposti löytyvää perustietoa kirjoistani ja kirjoittamisestani.
Sivustoon liittyy myös blogi Lukijana ja kirjailijana , johon voin siirtää muita lasten- ja nuortenkirjailijoita koskevia kirjoituksia. Osa on vanhoja lehtijuttujani, jotka ovat ilmestyneet Koululainen-lehdessä. Tarkoitus on tallentaa blogiin myös muuta lastenkulttuuria koskevaa tekstiäni, myös kommentteja sekä kuvia, kunhan tiedän, miten voin suojata ne. Teemat näkyvät hakusanoissa ja nimessä Lastenkulttuurisivu. Selvyyden ja nettiturvalisuuden vuoksi sivustolla on minun nimeni.
Tarkoitukseni on käyttää edelleen ilmaisversiota.

Tervetuloa tutustumaan! Sivuston käyttönimi Lastenkulttuurisivu.
http://annaamnell.weebly.com/
Otan vastaan kritiikkiä ja ideoita.:)

Tapaninajelu

Sleigh ride, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tonttutyttöjen tapaninajelu. Iso reki ja hevoset kirpputorilöytöjä, pieni reki mieheni veljen tekemä.

Pushkin

Pushkin, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kuvia Pushkin-museosta. Kuolinnaamio sopiva alkuun, kun olen lukenut Hannu Mäkelän kirjaa Pushkinin viimeisestä päivästä.
Kuvat: Matti T. Amnell


 

Pushkin's library. Pushkinin kirjasto on laaja ja edustava omalta ajaltaan.




Leluja Pushkin-museossa. Some toys of Pushkin's children

Barbie-nukkeja

Barbie dolls at the flea market, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nämä Barbit on kuvattu kirpputorilta. Kauniita muodikkaita Barbeja on Seinäjoen messujen sivuilla. Alin ryhmä messujen sivulla.
P.S. Tämän piti mennä nukkekoti- ja lelublogiin. Ehkä täälläkin on Barbien ystäviä.

Nalle ja Martta

Nalle ja Martta, originally uploaded by Anna Amnell.

Martta-nukesta on ollut puhetta viime ainoina. Nalle ja Martta on kuvattu ystäväperheen kodissa, ja ne ovat 1940-luvun alusta.

Alkukirjain 44 IT: itä-saksalaisia leluja

Toys in DDR, originally uploaded by Anna Amnell.

Itä-saksalaisia leluja kuvattuina DDR-museossa, Lutherstadt Wittenberg.
Kuva suurena

Alkukirjaimet IT kuvia
Museon omat sivut
ks myös http://www.pflug-ev.de/index-engl.htm

Lapset sodassa

Kommentti Kemppisen blogiin, jossa ovat aiheena rauhanomaiset lasten lelut, pikkuautot, mutta ne liittyvät tähän:

Lapset ovat mukana aikuisten maailmassa. Leikit heijastavat kokemusmaailmaa. Turha heitä on kieltää leikkimästä eli hoitamasta itseään leikin avulla. Sotalelut kuuluvat joskus lasten arkeen.

Kun läksimme Kyprokselle vuonna 1974, nuorin poikamme pakkasi pikkuautonsa metallilaatikkoon ja sitoi sen kiinni naruilla. Lensimme Tel Avivin kautta, sillä Keihänen oli tehnyt juuri konkurssin ja jouduimme ostamaan uudet liput. Tullimies avasi huolellisesti kaikki narut pojan autolaatikosta, vaikka sanoimme, että siellä oli vain leluja. Koko perheelle tehtiin ruumiintarkastus, 5-vuotiaallekin. Emme arvanneet, miten tulehtunut sen alueen tilanne oli.

Kukaan ei rakasta rauhaa niin paljon kuin sotilas. Hän tietää, mitä sota merkitsee. Nykyään useimmat suomalaiset ihmiset eivät ole kokeneet sotaa.

Asuimme Kyproksella, kun siellä alkoi vallankumous ja sota. Paratiisillinen Välimeren saari muuttui yhtäkkiä sotakentäksi. Taivaalta laskeutuivat laskuvarjot, vuokratun kotimme ikkunasta oli ammuttu naapurin teini-ikäisiä poikia, joilla oli romuaseet, ruosteiset vanhat kypärät ja niiden sisässä äidin tai isoäidin nimikoima nenäliina.

Nikosian täytti huumaava sodan melu. Hotellihuoneen ikkunoiden eteen nostettiin patjat, käytävällä oli pitkät rivit vaahtosammuttimia. Pieni tyttäremme piirsi sirpalesuojassa valtavan kukan, jonka yläpuolella loisti aurinko. Pieni poikamme leikki pikkuautoillaan, 11-vuotias poika osasi jo pelätä.

Pakenimme lasten kanssa autokolonnassa satojen muiden ulkomaalaisten joukossa ja näimme ikkunasta, kuinka puhelinpylväät riippuivat ilmassa kuin puoliksi poltetut savukkeet. Oliivilehdot tuoksuivat napalmille.

Lapsille jaettiin makeisia, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Satojen piti juoda samoista mukeista. Ihmiset sairastuivat nopeasti vatsatauteihin. Meidat evakuoitiin  Englantiin. Monet olivat uimapuvuissa ja saivat päälleen vaatteet avustusjoukoilta.

Kotona Helsingissä lapset kaivoivat lattiatyynyyn kuopan ja sanoivat: Tämä on isän potero. Mieheni oli rauhanturvajoukoissa ja muun muassa ajoi toisen upseerin kanssa jeepillä eristetyissä kylissä jakelemassa postia ja lääkkeitä. 11-vuotias poikamme sanoi minulle: Äiti, jos isä kuolee Kyproksella, minä pidän sinusta huolta.

Koulussa 6-vuotta juuri täyttänyt poikamme kertoi sodasta. Toiset lapset sanoivat, että hän valehteli, sillä eivät lapset ole sodassa, vaan aikuiset.

Lapset ovat edelleen sodassa melkein joka päivä omissa olohuoneissaan, jonne sota ja rikokset tulvivat TV:stä ja sanomalehdistä.

Tähän liittyy kirjoitukseni Hebbein kieli

Kaikkea ne saksalaiset keksivät

Knoblauchhaus, ainoa yksityistalo, joka säilyi ehjänä toisen maailmansodan pommituksissa Berliinin keskustassa. Kalustus on Biedermeier-tyyliä. Talossa asui 1800-luvulla suku, jonka jäsen suunnitteli talon lähellä sijaitsevan kauniin synagoogan. Arkkitehti ei ollut itse juutalainen.

Berliini yllätti minut täysin, kun olin siellä viime marraskussa kaksi viikkoa. Museot ja taidemuseot olivat loistavia - valtionmuseoissa sai lisäksi valokuvata. 

Olin lukenut tyttölyseossa pitkän saksan, osasin koululaisena ulkoa Goethen ja Heinen runoja. Heinen runojen avulla pääsin varmaankin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, sillä haastattelijani oli myös ihastunut niihin. Olin kuitenkin vieraantunut Saksasta, tullut ennakkoluuloiseksi. Saksa joutui vasaran ja alasimen väliin - toisaalla natsit, toisaalta DDR. Liikaa vastenmielisiä asioita.

Kuvia Berliinin matkalta, vanhaa  ja uutta saksalaisuutta.





Wittenbergissä oli hotellimme vieressä salaperäinen talo, jonka ovessa luki "Tarinoiden talo". Päättelimme, että se olisi lastenkirjallisuustalo. Viimeisenä päivänä menimme käymään. Se oli DDR:n museo. Museon oppaat olivat nolon tuntuisia. Vanhin heistä läksi oppaaksemme kaksikerroksiseen taloon. Paljon oli hyvin tuttua, 1910-luku, 1920-luku, 1930-luku ja 1940-luvun arki, samanlaista kuin suomalaisssa kodeissakin. Meillä oli hauskaa, kun vertailtiin ihmisten elämää, ihasteltiin liinoja ja pyyheliinatelineen päällysiä. Sitten kaikki muuttui, tuli natsiajan valokuvia, DDR:n räikeitä värejä, ankeaa, kulissimaista elämää. Joka talossa piti olla poliittisten johtajien kuvia seinillä. - Ei kenelläkään ollut tuollaista, sanoi opas "hienosti kalustetusta" huoneesta, jossa oli ylellisyysesineitä.


Kysyin: Miten te kestitte sen ajan?
 - Minulla oli niin hyvät lapset, sanoi nainen kyynelsilmin.
Tein kollaasin leluista, joilla luotiin kauniita muistoja DDR:n lapsille. Siitä samasta kirjoitti Sofi Oksanen Stalinin lehmissä, lapsista, joille lapsuus on onnen aikaa - kaikesta huolimatta.