Uutta tietoa lasten poliittisesta aivopesusta 1970-luvun kouluissa

Jari Leskinen: Kohti sosialismia

 
Jari Leskinen (s. 1965) on valtiotieteiden tohtori, strategisen rikosanalyysin erikoistutkija Keskusrikospoliisissa. Vuonna 2005 hän sai Tieto-Finlandian yhdessä Antti Juutilaisen kanssa kirjoittamastaan Jatkosodan pikkujättiläisestä.  
Uutta on esimerkiksi se, että kokeilun kohteena oli 1000 koululaista eikä vain yksi luokka. Tästä tutkimuksesta kirjoitetaan tänään suomalaisissa lehdissä, maaseutulehdissä suorasukaisimmin:
"Peto-ryhmän psykologit (=marxilaiset psykologit ja professorit Annika Takala, Tapio Nummenmaa sekä Juhani Karvonen) pitivät tärkeimpinä 6–7-vuotiaita lapsia.
– Ekaluokkalaisen mieli on puhtain, hän imee kaiken kuin pesusieni. --
Pirkkalan sisärenkaaseen kuului myös opetusministeriön nuorempi hallitussihteeri Pentti Arajärvi (sd.). Hän junaili kouluhallituksen suurimpiin projekteihin kuuluneelle hankkeelle rahoitusta valtion kassasta.
– Arajärvi leikkasi muilta kouluhallituksen esittämiltä tutkimusprojekteilta kymppitonnin sieltä, toisen täältä ja ne siirrettiin Pirkkalan kokeiluun.
Kansainvälinen mediakohu kehkeytyi keväällä 1975, kun 5.-luokkalaisen isä alkoi ihmetellä tyttärensä historian opetusmonistetta. Isä toimitti monisteen
Aamulehden Matti Arjanteelle, joka lähetti sen pikapostina kansanedustaja Kullervo Rainiolle." 
Lue lisää Keski-Uusimaa -lehdestä  
Yhteensä 20 kansanedustajaa teki kirjallisen kysymyksen Sorsan hallitukselle 11.6.1975.

ja  Kainuun Sanomista Pirkkalan opetuskokeilu marxilaisten troijan puuhevonen

Marksismia pikku lapsille:
"Historian opetusmonisteissa oli paljon materiaalia neuvostoliittolaisesta “Yleinen historia” -kirjasta, tekstejä ja kuvia oli jopa kopioitu sellaisenaan.
– Heti ekaluokalla opetettiin marxilaista materialistista historiakäsitystä  --Kakkosluokalla oli ajateltu opetettavan marxilaisen yhteiskunta-analyysin mukaisesti kaksi ylintä vaihetta--Kaikkia viittä vaihetta olisi sitten käsitelty luokka-asteelta toiselle. Kokeilun kulmakivi oli Leskisen mukaan juuri toistamisen metodi [!!!] aina peruskoulun yhdeksänteen luokkaan asti.
– Itä-Saksassa tehtiin samanlaisia toistamisen kokeita [!!!]  sosialistisen persoonallisuuden saavuttamiseksi. Tästä puhuttiin aivan avoimesti itäsaksalaisissa kasvatuspsykologian kirjoissa."

Tämä oli nimenomaaan SDP:n projekti!

Tämä oli se Suomi, josta läksimme Kanadaan vuonna 1979 ja palasimme vasta vuonna 1988.

Jouduin DDR-museoon

Keräsin vuonna 2010 Berliinissä ja Wittenbergissä aineistoa kirjaani Lucia ja Luka (2013). Wittenbergin vanha keskusta oli kuin 1500-luvun ulkomuseo, ja hotellimme vieressä oli museo nimeltä Haus der Geschichte arki DDR:ssä, ks. kuvakansioni). Luulin sitä ensin satumuseoksi tuon yllä olevan kuvan vuoksi. Museo kertoi ainakin vielä vuonna 2010 DDR:n arjesta, lähinnä siitä mitä kansalla oli todellisuudessa.
 En tunne DDR-nostalgiaa, sillä inhosin DDR:ää.  Mutta olin utelias näkemään museon.
Vrt. esim. Selina Vuohela: Aatteen muotoilemat. Antiikki ja design. 3B/2015 Retroilu.
tänään HS/Uutiset: Etyk muutti Itä-Euroopan--



Ihanne ja todellisuus. "Ei meillä tavallisilla ihmisillä ollut koskaan tällaista, ", selosti oppaamme, herttainen rouva, joka oli elänyt tuossa kommunistisessa valtiossa. Kun kysyin häneltä, miten hän kesti ne vuosikymmenet, hän sanoi "Minulla oli niin ihanat lapset". Taisimme vähän kyynelehtiä.



Meillä oli kotona tuollainen vesihana ja tuollainen pyyheteline keittiössä, kerroin oppaallemme, ja meillä alkoi olla hauskaa.  1950-luvun alussa oli Suomessa hyvin vaatimatonta. Huonekalut olivat 1920- ja 1930-luvulta, ja DDR:ssä ne olivat sellaisia paljon kauemmin. Aika pysähtyi. Vanhat tavarat olivatkin museossa kauneimpia. On peseytymisvälineitä, astioita, helloja. Museota leimasi kuitenkin ankeus. Sellaista elämän kerrotaan olleen noina vuosikymmeninä. Mutta olihan heillä onneksi vanhat kauniit kaupungit jäljellä kommunismia edeltävältä ajalta.




Nuori mies aamupalalla




Mitä kuunneltiin radiosta?


Kaupassa


Lastentarha



Leluissa elää kukin aikakausi. Lapsille haluttiin tietenkin mahdollisimman onnellinen lapsuus.

Esineistö oli noin vuosilta 1920-1990.  DDR 1949-1990.
Museo on laajentunut ja tullut hienommaksi.
"En missään nimessä ihaile itäsaksalaista yhteiskuntaa, mutta on mielenkiintoista nähdä, ettei totalitarismi ja kaikenkattava kontrolli kuitenkaan täysin nitistänyt ihmisten luovuutta", DDR-muotoilun tutkija Juha Järvinen kirjoittaa.




Halpoihin muoviesineisiin tavallisella kansalla oli nähtävästi varaa.




DDR halusi teollisuusmahdiksi kemianteollisuuden avulla. Ihanneihmiseksi tuli "poreilevia koeputkia katseleva kemisti", kertoo DDR-muotoilun tutkija Juha Järvinen Antiikki ja Design Retroilu- lehdessä  2B/2015. Kuvassa tsekkiläisen Olomoucin keskiaikaiseen kelloon laitettu uusi pyhimys.

DDR- ihmisen arki ei ollut länteen myytävän designin kaltaista, vaan vanhaa ja kulunutta, porvarillisen menneisyyden rakastettua perintöä.

Berliinin DDR-museo on suurempi ja hienompi  ja kertoo myös ihmisten arjesta. Siellä ei tullut käytyä, vaikka olin kaksi viikkoa Berliinissä.

Aikakauslehtien taitolaismuistelot tympäännyttävät

Jakautunut Berliini -monumentti 2010 marraskuussa

(Foreign readers. Google translate cannot translate this. The French translation is somewhat closer than the English one.)

He valtasivat kulttuurin ja kanonisoivat siinä vähitellen toisensa. He tekivät itsestään uuden yläluokan, vasemmistolaisen "intelligentsian". 




Kas vain, Goethekin näkyy olleen kommunisti. Suomalaisten vasemmistolaisten paratiisin DDR-n esineistöä wittenbergiläisessä DDR-museossa.

He piinasivat meitä muita poliittisilla lauluillaan ja tempuillaan, ja nyt 50 vuotta myöhemmin meitä piinataan lehtijutuilla näistä kansakunnan sankareista. Nuoret lähihistoriaa tuntemattomat toimittajat kuvittelevat, että kansa haluaa lukea juuri heistä. 

Onneksi on mahdollisuus paeta taistolaisjulkkisten 70-vuotispäivähaastatteluja ja muuta vasemmistolaista yläluokkaa kuvaavaa : voi ostaa ulkolaisia lehtiä.

Kommentti: DDR-nostalgiaa

Haus der Geschichte, Wittenberg (Museon omat sivut), Schlossstrasse. Luulin tätä "tarinoiden taloa"lastenkirjallisuuden museoksi. Yllätys oli suuri, kun astuimme sisälle. Tämä soma kyltti kätkee taakseen osan Saksan historiaa, DDR:n eli kommunistisen Itä-Saksan kotien arjen sekä arjen historiaa ajalta ennen DDR:ää alkaen vuodesta 1910. *

Wittenbergin pienen museon näkymät ovat nuhjuiset. Luulen, että tämäkin museo siistitään tulevina vuosina. Oli kiinnostavaa nähdä köyhä arki DDR:ssä vuosina 1950- 1970. Muistuttaa paljon sodanjälkeistä Suomea. Museon oppaan kanssa olikin hauskaa muistella, että meillä kummallakin oli lapsuudenkodissa samanlaisia pyyheliinatelineitä ja astiakaappeja ja muita vanhoja esineitä.



Opas muistutti, että 70-luvun hienouksia kuten isoa TV:tä ym ei ollut muilla kuin DDR:n etuoikeutetussa asemassa olevilla.




Näin elivät etuoikeutetussa asemassa olevat DDR:ssä




Museossa korostetaan sitä, että kyllä DDR:ssä oli mitä ostaa.



Lastentarhan arkea. Mutta lastentarhassa oli paljon leluja. En tiedä, oliko niitä kodeissa.

En malttanut olla kysymättä oppaaltani, eläkeiän ylittäneeltä rouvalta: Miten te selvisitte ne vuosikymmenet? Hän sanoi: Minulla oli niin ihanat lapset.

Ja täällä kaikki  kuvani Wittenbergin DDR-museosta, mukana myös lelut, joista on kollaasi.

Alla kommenttini Kaponieerille, jonka bloggaus innosti minutkin kaivamaan esille vuoden 2010 Saksan matkan DDR-aiheiset kuvani. Katso ne suurina slideshow:na.

Kaponieeri kertoo blogissaan Berliinin DDR-museosta. Kuvissa näkyy siisti versio DDR:n arjesta.
Kiinnostava. 

Kommenttini toisaalla:
Myös Wittenbergissä (oik. Lutherstadt Wittenberg) on DDR-museo. Se kätkeytyy ihmeellisen "Tarinoiden talo" kyltin taakse.
Nuoremmat oppaat häpeilivät näyttelyä, mutta sain iäkkäämmän oppaan. Esillä oli saksalaista esinekulttuuria ja huonekaluja myös ajalta ennen DDR: n aikaa. Ne vaikuttivat tutulta suomalaisellekin. DDR:n aika oli melko traaginen, mutta kylläkin kiinnostava kierros. Kyllä sekä oppaalle että minulle tuli kyyneleet silmiin.

Pieni näyttely leluista oli viehättävä ja kodikas. Linkissä suurikokoinen kollaasini leluista.

*sana Geschichte tarkoittaa suomeksi= juttu, historia, tarina, kertomus, satu, asia

P.S. Muistathan, että DDR ei ollut kiva. Se mm vakoili kansalaisiaan. Tämän aamun (4.1.2013) Helsingin Sanomat : "Stasi oli Itä-Saksan valtion arkipäivää vain hieman yli 20 vuotta sitten. Arviolta joka neljäs Itä-Saksan kansalainen oli turvallisuuspoliisin jäsen tai sen kätyri." DDR hajosi vuonna 1989.

Kaikkea ne saksalaiset keksivät

Knoblauchhaus, ainoa yksityistalo, joka säilyi ehjänä toisen maailmansodan pommituksissa Berliinin keskustassa. Kalustus on Biedermeier-tyyliä. Talossa asui 1800-luvulla suku, jonka jäsen suunnitteli talon lähellä sijaitsevan kauniin synagoogan. Arkkitehti ei ollut itse juutalainen.

Berliini yllätti minut täysin, kun olin siellä viime marraskussa kaksi viikkoa. Museot ja taidemuseot olivat loistavia - valtionmuseoissa sai lisäksi valokuvata. 

Olin lukenut tyttölyseossa pitkän saksan, osasin koululaisena ulkoa Goethen ja Heinen runoja. Heinen runojen avulla pääsin varmaankin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, sillä haastattelijani oli myös ihastunut niihin. Olin kuitenkin vieraantunut Saksasta, tullut ennakkoluuloiseksi. Saksa joutui vasaran ja alasimen väliin - toisaalla natsit, toisaalta DDR. Liikaa vastenmielisiä asioita.

Kuvia Berliinin matkalta, vanhaa  ja uutta saksalaisuutta.





Wittenbergissä oli hotellimme vieressä salaperäinen talo, jonka ovessa luki "Tarinoiden talo". Päättelimme, että se olisi lastenkirjallisuustalo. Viimeisenä päivänä menimme käymään. Se oli DDR:n museo. Museon oppaat olivat nolon tuntuisia. Vanhin heistä läksi oppaaksemme kaksikerroksiseen taloon. Paljon oli hyvin tuttua, 1910-luku, 1920-luku, 1930-luku ja 1940-luvun arki, samanlaista kuin suomalaisssa kodeissakin. Meillä oli hauskaa, kun vertailtiin ihmisten elämää, ihasteltiin liinoja ja pyyheliinatelineen päällysiä. Sitten kaikki muuttui, tuli natsiajan valokuvia, DDR:n räikeitä värejä, ankeaa, kulissimaista elämää. Joka talossa piti olla poliittisten johtajien kuvia seinillä. - Ei kenelläkään ollut tuollaista, sanoi opas "hienosti kalustetusta" huoneesta, jossa oli ylellisyysesineitä.


Kysyin: Miten te kestitte sen ajan?
 - Minulla oli niin hyvät lapset, sanoi nainen kyynelsilmin.
Tein kollaasin leluista, joilla luotiin kauniita muistoja DDR:n lapsille. Siitä samasta kirjoitti Sofi Oksanen Stalinin lehmissä, lapsista, joille lapsuus on onnen aikaa - kaikesta huolimatta.

Palanen Berliinin muuria

Berliini2 156, originally uploaded by Anna Amnell.

1900-luvulla Berliini koki kauhun aikoja, mutta se on noussut sananmukaisesti tuhkasta ja raunioista energiseksi ja kiinnostavaksi suurkaupungiksi.
Lue, millainen oli Berliinin muuri