Berliini on erilainen

Berlin street and metro posters, originally uploaded by Anna Amnell.
Katso myös tämä

On jo melkein vuosi siitä, kun olin ensi kerran Berliinissä. Sattumalta vapautui kaksi viikkoa Särön uudessa Berliinin taiteilija-ja kirjailijaresidenssissä. Miehellänikin oli vapaata, ja niin menimme Berliiniin.

Se oli työ- ja lomamatka. Minulle oli kovasti hyötyä Berliinin museoista ja varsinkin Wittenbergistä, joka on kuin 1500-luvun museo. Wittenberg, virallisesti Lutherstadt Wittenberg, on 100 kilometrin päässä Berliinistä. Siellä ovat Lucas Cranachin talot, Lutherin huone alkuperäisessä 1500-luvun puolivälin asussa jne.

Wittenberg oli tuttu historiasta ja kirkkohistoriasta, siellä ovat monessa mielessä Suomen ja suomen kielen juuret.

Berliini on yllätys. Luin koulussa yhdeksän vuotta saksaa, ja vanha Saksa keskiaikaisine rakennuksineen, maaseutukylineen ja kulttuurin merkkihenkilöineen oli tuttu. Olin myös käynyt Hampurissa, Bremenissä ja Lyypekissä.

Berliini on kauhistuttava. Toinen maailmansota tuhosi melkein koko kaupungin, ainakin keskustan, samoin kuin Saksan lukemattomat keskiaikaiset kaupungit, joista olen nähnyt kuvateoksen.

Siellä täällä on aitoja sodan edeltävältä ajalta olevia rakennuksia tai osia niistä. On ikivanhoja puita.

Lisäksi on kokonaisia kaupunginosia, jotka on jälleenrakennettu kuten juutalaisten kaupunginosa Hackesche Höfe (Jugend ja Art Deco -kaupunginosa) ja Riehmers Hofgarten. Tietenkin ehdimme nähdä vain osan Berliiniä, sillä Berliini on hyvin suuri.

Berliini on myös hyvin ruma. Modernit rakennukset ovat siellä yhtä yhtä rumia kuin muuallakin.

Näin joitain kiinnostavia rakennuksia, jotkut niistä postmoderneja.

Parasta oli Berliinissä se, että menneisyyttä ei peitelty ja salattu. Oli menossa monenlaisia näyttelyjä, kaduilla ja seinissä oli taidetta. Haluan mennä Berliiniin uudestaan. En ihmettele sitä, että niin monet taitelijat muuttavat Berliiniin.

Mieheni ja minä puhuimme, että voisimme ihan hyvin muuttaa Berliiniin. Se oli hyvin kaunis marraskuun alussa ruskan ollessa parhaimmillaan. Puistoja on hyvin paljon.

Ymmärrän nyt hyvin myös saksanopettajaani, joka oli ollut nuorena tyttönä Berliinissä, aikana ennen kauhun ja häpeän aikaa. Berliini on ollut varmaankin lumoava siihen aikaan. Kirjakaupoissa oli paljon teoksia noista hyvistä ajoista.

Savossa sanottiin "Kukaan ei ole niin viisas kuin saksalainen. Siltä vaikutti varsinkin museoissa ja kirjakaupoissa kierrellessä. Konserteissa emme ehtineet käydä, mutta saksalaisten säveltäjien musiikkia kuulen nytkin tätä kirjoittaessani.
Saksan matkan kuvia (lisää tulee vähitellen)
Saksan matkan kuvia on myös muissakin blogeissani. 1800-luku (Aurora-blogi), Wittenberg (Lucia Olavintytär), sisustus ja lelut (nukkekotiblogi), Syksyblogissa jne.

Kaikkea ne saksalaiset keksivät

Knoblauchhaus, ainoa yksityistalo, joka säilyi ehjänä toisen maailmansodan pommituksissa Berliinin keskustassa. Kalustus on Biedermeier-tyyliä. Talossa asui 1800-luvulla suku, jonka jäsen suunnitteli talon lähellä sijaitsevan kauniin synagoogan. Arkkitehti ei ollut itse juutalainen.

Berliini yllätti minut täysin, kun olin siellä viime marraskussa kaksi viikkoa. Museot ja taidemuseot olivat loistavia - valtionmuseoissa sai lisäksi valokuvata. 

Olin lukenut tyttölyseossa pitkän saksan, osasin koululaisena ulkoa Goethen ja Heinen runoja. Heinen runojen avulla pääsin varmaankin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, sillä haastattelijani oli myös ihastunut niihin. Olin kuitenkin vieraantunut Saksasta, tullut ennakkoluuloiseksi. Saksa joutui vasaran ja alasimen väliin - toisaalla natsit, toisaalta DDR. Liikaa vastenmielisiä asioita.

Kuvia Berliinin matkalta, vanhaa  ja uutta saksalaisuutta.





Wittenbergissä oli hotellimme vieressä salaperäinen talo, jonka ovessa luki "Tarinoiden talo". Päättelimme, että se olisi lastenkirjallisuustalo. Viimeisenä päivänä menimme käymään. Se oli DDR:n museo. Museon oppaat olivat nolon tuntuisia. Vanhin heistä läksi oppaaksemme kaksikerroksiseen taloon. Paljon oli hyvin tuttua, 1910-luku, 1920-luku, 1930-luku ja 1940-luvun arki, samanlaista kuin suomalaisssa kodeissakin. Meillä oli hauskaa, kun vertailtiin ihmisten elämää, ihasteltiin liinoja ja pyyheliinatelineen päällysiä. Sitten kaikki muuttui, tuli natsiajan valokuvia, DDR:n räikeitä värejä, ankeaa, kulissimaista elämää. Joka talossa piti olla poliittisten johtajien kuvia seinillä. - Ei kenelläkään ollut tuollaista, sanoi opas "hienosti kalustetusta" huoneesta, jossa oli ylellisyysesineitä.


Kysyin: Miten te kestitte sen ajan?
 - Minulla oli niin hyvät lapset, sanoi nainen kyynelsilmin.
Tein kollaasin leluista, joilla luotiin kauniita muistoja DDR:n lapsille. Siitä samasta kirjoitti Sofi Oksanen Stalinin lehmissä, lapsista, joille lapsuus on onnen aikaa - kaikesta huolimatta.