Venäläisiä ja saksalaisia

Pushkin reclining on his divan. Museum of Russian art, Saint Petersburg. 2014. Photo: Anna Amnell

Tänään muistan blogeissani venäläisiä ja saksalaisia ja toivotan heille hyvinvointia niin kuin muillekin kansoille. Kuvassa suuri venäläinen runoilija Pushkin runoilemassa divaanillaan. Pushkin-museon kuvissani on lisää nähtävää, huonekaluja, esineitä, muotokuvia, jopa Pushkinin kuolinnaamio. Siellä on myös Pushkinin divaani. Nähdäksesi lisää kuvia klikkaa kuvan kyljissä olevia nuolia taaksepäin tai mene suoraan Pushkin-kansioon.
Lisää kuviani Pietarista.  Kaunis kaupunki, jossa on kulttuuria ja historiaa. Olin siellä yhteensä yli kuukauden ajan vuosina 2012-2014.



Mieheni ottamat kuvat Berliinin valtiopäivätalosta, josta Helsingin Sanomat kertoo tänään, samoin kuin Keisarin Wilhelmin muistokirkosta.


Berliinin keskustaa ennen toista maailmansotaa. Kadun päässä keisari Wilhelmin muistokirkko, joka tuhoutui pahasti sodassa. Molemmat rakennukset ovat jälleenrakennettuja, vanhaa säilyttäen.
Kaikki  Berliini ja Wittenberg  -kuvani marraskuussa 2010.

Tuhkasta nousi uusi vauras Berliini, joka myöntää - kuten koko Saksa - kollektiivisen syyllisyytensä, olivatpa he itse olleet natseja tai ei. Maailma odottaa, milloin Venäjä nöyrtyy ja pyytää anteeksi kommunismin rikoksia.

Lisäys tänään lauantaina Hs.fi  Mihail Šiškin    pohtii voitonpäivän esseessään, voittiko Venäjä sodan vai hävisikö se sen.
Jos Sinulle ei tule Hesaria, osta se tänään, sillä tämä kirjoitus järkyttää.  Miksi venäläiset joutuvat kokemaan niin kovia, diktaattorin toisensa jälkeen? Kansa tietää, mikä on totuus, mutta diktaattorit valehtelevat säilyttääkseen valta-asemansa.

Mihail Šiškin: "Kasvettuani isommaksi minä sain selville, että vuosina 1944 ja 1945 isä oli upottanut saksalaislaivoja, jotka olivat evakuoineet pakolaisia Riiasta ja Tallinnasta. Sadat ellei tuhannet olivat saaneet surmansa Itämeren aalloissa – siitä isä oli saanut kunniamerkkinsä. En ole pitkään aikaan ylpeillyt hänestä, mutta en myöskään tuomitse häntä. Silloin oli sota.

Sodan jälkeen hän ryyppäsi koko elämänsä ajan. Ja niin myös kaikki hänen sukellusvenekaverinsa. He eivät varmaankaan kestäneet muuten.--"

Wulffin kulman joulupukki. Koko tarina

Joulupukin kuvat: Anna Amnell

Ystävällinen anonyymi on kertonut kommenteissaan kirjoitukseeni "Tule takaisin Wulffin joulupukki" tämän kauniin joulupukin koko tarinan, jonka olen toistanut tähän hiukan eri järjestyksessä.

KOTOISIN SAKSASTA
Pukki on aina ollut aina ainoastaan Wulffin omistuksessa ja tuli Suomeen Saksasta 1927.
Kun Wulff  rakensi uuden myymälän Mannerheimintie neloseen, muutti pukki mukana ja oli jouluisin uuden myymälän ikkunassa ainakin vuoteen 1987. 

Wulffin lopettua myymälä toiminnan Mannerheimintiellä on Pukki käynyt vierailemassa vanhassa paikassaan Wulffinkulmassa (eli Argoksen talossa) joka on nykyisin osa Stockmannin rakennusta. 


RESTAUROITU

Pukki on restauroitu Museoviraston Konservointilaitoksella, Nuttu on uudistettu ja koneisto tarkasti huollettu. Hylkeenkarvaripsetkin uusittu. Itse olen ollut Wulffilla 80-luvulla maalaamassa öljyvärillä käsien maalivaurioita kuntoon. Jouluna pukki oli ikkunassa ja muulloin pukki peloitteli musta lakana päällään henkilökuntaa kellarin käytävillä, jonne somistamon pojat sen välillä roudasi tietään pois. 




Kuva: Anna Amnell
Joulupukki Stockmannin Esplanadinpuoleisessa ikkunassa

(Kuva on Flickrissä, klikkaa kuvaa)
2014 Lahdessa

Pukki on nyt jouluna 2014 Wulffin omassa myymälässä Torkkelin Paperissa vierailemassa. Hän on vieraillut muuallakin mm. Lelun lumo -näyttelyssä 2012. 

                                                       
[Kuva näyttää kovasti tutulta.:) Kuvia saa lainta, kunhan mainitsee lähteen.]

Pukki on edelleen Wulff yhtiöiden omistuksessa. Hän viettää eläkepäiviään Wulffin tiloissa Vantaalla, mutta toivotaan että ensi vuonna malttaisi tulla Wulffin kulmaan ilahduttamaan Helsinkiläisiä.

Aikaisemmat kirjoitukset
Tule takaisin Wulffin joulupukki (2013) lukijoita
Wulffin kulman joulupukki on viety Lahteen (2014)

Joulupukki, ikä 1800 vuotta (2009)  lukijoita 2044

Argoksen talo eli Wulffin talo
http://www.wulff.fi/fi/wulff+oy+ab/yritys/avaintiedot/historia/

Berliini on erilainen

Berlin street and metro posters, originally uploaded by Anna Amnell.
Katso myös tämä

On jo melkein vuosi siitä, kun olin ensi kerran Berliinissä. Sattumalta vapautui kaksi viikkoa Särön uudessa Berliinin taiteilija-ja kirjailijaresidenssissä. Miehellänikin oli vapaata, ja niin menimme Berliiniin.

Se oli työ- ja lomamatka. Minulle oli kovasti hyötyä Berliinin museoista ja varsinkin Wittenbergistä, joka on kuin 1500-luvun museo. Wittenberg, virallisesti Lutherstadt Wittenberg, on 100 kilometrin päässä Berliinistä. Siellä ovat Lucas Cranachin talot, Lutherin huone alkuperäisessä 1500-luvun puolivälin asussa jne.

Wittenberg oli tuttu historiasta ja kirkkohistoriasta, siellä ovat monessa mielessä Suomen ja suomen kielen juuret.

Berliini on yllätys. Luin koulussa yhdeksän vuotta saksaa, ja vanha Saksa keskiaikaisine rakennuksineen, maaseutukylineen ja kulttuurin merkkihenkilöineen oli tuttu. Olin myös käynyt Hampurissa, Bremenissä ja Lyypekissä.

Berliini on kauhistuttava. Toinen maailmansota tuhosi melkein koko kaupungin, ainakin keskustan, samoin kuin Saksan lukemattomat keskiaikaiset kaupungit, joista olen nähnyt kuvateoksen.

Siellä täällä on aitoja sodan edeltävältä ajalta olevia rakennuksia tai osia niistä. On ikivanhoja puita.

Lisäksi on kokonaisia kaupunginosia, jotka on jälleenrakennettu kuten juutalaisten kaupunginosa Hackesche Höfe (Jugend ja Art Deco -kaupunginosa) ja Riehmers Hofgarten. Tietenkin ehdimme nähdä vain osan Berliiniä, sillä Berliini on hyvin suuri.

Berliini on myös hyvin ruma. Modernit rakennukset ovat siellä yhtä yhtä rumia kuin muuallakin.

Näin joitain kiinnostavia rakennuksia, jotkut niistä postmoderneja.

Parasta oli Berliinissä se, että menneisyyttä ei peitelty ja salattu. Oli menossa monenlaisia näyttelyjä, kaduilla ja seinissä oli taidetta. Haluan mennä Berliiniin uudestaan. En ihmettele sitä, että niin monet taitelijat muuttavat Berliiniin.

Mieheni ja minä puhuimme, että voisimme ihan hyvin muuttaa Berliiniin. Se oli hyvin kaunis marraskuun alussa ruskan ollessa parhaimmillaan. Puistoja on hyvin paljon.

Ymmärrän nyt hyvin myös saksanopettajaani, joka oli ollut nuorena tyttönä Berliinissä, aikana ennen kauhun ja häpeän aikaa. Berliini on ollut varmaankin lumoava siihen aikaan. Kirjakaupoissa oli paljon teoksia noista hyvistä ajoista.

Savossa sanottiin "Kukaan ei ole niin viisas kuin saksalainen. Siltä vaikutti varsinkin museoissa ja kirjakaupoissa kierrellessä. Konserteissa emme ehtineet käydä, mutta saksalaisten säveltäjien musiikkia kuulen nytkin tätä kirjoittaessani.
Saksan matkan kuvia (lisää tulee vähitellen)
Saksan matkan kuvia on myös muissakin blogeissani. 1800-luku (Aurora-blogi), Wittenberg (Lucia Olavintytär), sisustus ja lelut (nukkekotiblogi), Syksyblogissa jne.

Kaikkea ne saksalaiset keksivät

Knoblauchhaus, ainoa yksityistalo, joka säilyi ehjänä toisen maailmansodan pommituksissa Berliinin keskustassa. Kalustus on Biedermeier-tyyliä. Talossa asui 1800-luvulla suku, jonka jäsen suunnitteli talon lähellä sijaitsevan kauniin synagoogan. Arkkitehti ei ollut itse juutalainen.

Berliini yllätti minut täysin, kun olin siellä viime marraskussa kaksi viikkoa. Museot ja taidemuseot olivat loistavia - valtionmuseoissa sai lisäksi valokuvata. 

Olin lukenut tyttölyseossa pitkän saksan, osasin koululaisena ulkoa Goethen ja Heinen runoja. Heinen runojen avulla pääsin varmaankin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, sillä haastattelijani oli myös ihastunut niihin. Olin kuitenkin vieraantunut Saksasta, tullut ennakkoluuloiseksi. Saksa joutui vasaran ja alasimen väliin - toisaalla natsit, toisaalta DDR. Liikaa vastenmielisiä asioita.

Kuvia Berliinin matkalta, vanhaa  ja uutta saksalaisuutta.





Wittenbergissä oli hotellimme vieressä salaperäinen talo, jonka ovessa luki "Tarinoiden talo". Päättelimme, että se olisi lastenkirjallisuustalo. Viimeisenä päivänä menimme käymään. Se oli DDR:n museo. Museon oppaat olivat nolon tuntuisia. Vanhin heistä läksi oppaaksemme kaksikerroksiseen taloon. Paljon oli hyvin tuttua, 1910-luku, 1920-luku, 1930-luku ja 1940-luvun arki, samanlaista kuin suomalaisssa kodeissakin. Meillä oli hauskaa, kun vertailtiin ihmisten elämää, ihasteltiin liinoja ja pyyheliinatelineen päällysiä. Sitten kaikki muuttui, tuli natsiajan valokuvia, DDR:n räikeitä värejä, ankeaa, kulissimaista elämää. Joka talossa piti olla poliittisten johtajien kuvia seinillä. - Ei kenelläkään ollut tuollaista, sanoi opas "hienosti kalustetusta" huoneesta, jossa oli ylellisyysesineitä.


Kysyin: Miten te kestitte sen ajan?
 - Minulla oli niin hyvät lapset, sanoi nainen kyynelsilmin.
Tein kollaasin leluista, joilla luotiin kauniita muistoja DDR:n lapsille. Siitä samasta kirjoitti Sofi Oksanen Stalinin lehmissä, lapsista, joille lapsuus on onnen aikaa - kaikesta huolimatta.

Saksan museoissa saa valokuvata

Pingismailat 1920-luvulta.

Kuva on otettu Saksan historiallisessa museossa. Kuvata saa ilman salamavaloa.

Joissakin paikoissa on muutaman euron kuvausmaksu. Valokuvaaminen on nopea tapa tehdä muistiinpanoja. Kuvia voi täydentää äänittämällä havaintojaan. Entinen aikaa vievä piirtäminen ja muistiinpanojen kirjoittaminen on ohi.

Kuvani ovat usein laadullisesti heikkoja, sillä otan ne nopeasti. Ne ovat pelkkiä "muistiinpanolappusiani". Näin japanilaisen turistin, joka otti kuvia hienolla kameralla. Näin museon maine leviää.

Päivähoito vs. kotihoito: Saksa

Nina Mikkonen puolustaa lasten hoitamista kotona ja kotiäidin asemaa yleensäkin. Hän näyttää olevan osa kansainvälistä ilmiötä. Saksassa väitellään myös naisen paikasta.

Jo pari vuotta sitten ilmestyi entisen TV-toimittajan ja juontajan Eva Hermanin kirja "Das Eva Prinzip", jonka alaotsikkona on "Kohti uutta naiseutta". Herman on asettunut kotiäitien aseman puolestapuhujaksi. Häntä kohtaan on kohdistunut kovaa kritiikkiä, mutta hänellä on myös kannattajansa. Entisen vasemmistopuolueeseen kuuluvan valtiovarainministerin Oscar Lafontainen vaimo Christa Müllerkin,joka sanoi aikaisemmin ettei voisi kuvitella itseään kotirouvaksi tai edustusrouvaksi, on muuttanut mielensä ja siirtynyt uuden naisliikkeen kannattajaksi. Kirjoja ilmestyy sekä kotihoidon että päivähoidon puolesta.

Kristillisen konservatiivipuolueen CDU:n Ursula von der Leyen on herättänyt kohua keskustelussa, jossa pohditaan, tuleeko lapsille psykologisia vaurioita, jos heidät viedään tarhaan. Päinvastoin kuin olettaisi, von der Leyen kannattaa päivähoitoa, hänen mielestään alle 3-vuotiaidenkin päivähoitopaikkoja pitäisi lisätä, jotta niitä olisi kolme kertaa enemmän kuin nyt.

Hänen mielestään naiset synnyttäisivät silloin enemmän lapsia ja voisivat palata töihin mahdollisimman pian. Hänen vastustajansa sanovat, että naisista tulisi silloin pelkkiä "synnytyskoneita" kuten oli Itä-Saksassa, jossa kaikki naiset olivat työssä ja valtio kasvatti lapset. Saksa käyttää jo nyt enemmän rahaa kuin muut Euroopan maat lastenhoidon tukemiseen. Kotihoitoa tuetaan 70%:lla ja julkista päivähoitoa 30%:lla. (Asiaan vaikuttaa myös synkkä historia natsien lastenkasvatuksesta ja lastenkodeista valloitetuilla alueilla.)

Iineksen blogin keskustelussa arveltiin, että lapset ovat Saksassa "nunnien kasvattamia". Todellisuudessa vain 30% väestöstä on katolisia. Saksalainen kotikasvatus ja koululaitos, jota Suomessa ei ehkä arvosteta, on tuottanut 1900-luvun alusta lähtien yhteensä 80 Nobel-palkinnon saajaa, joista suurin osa on luonnontieteilijöitä. Tuollaisellahan Suomessa kasvatuksen ja koululaitoksen menestystä mitataan. Eivät Saksan saavutukset ole huonoja muillakaan aloilla. On suuria säveltäjiä, kirjailijoita ja filosofeja.

Olisi kiinnostavaa kuulla, millaiseksi kokevat Saksaan muuttaneet suomalaisnaiset nykytilanteen.

Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:

Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.

Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.