Kustaa Vaasa perusti Helsingin 1500-luvulla kilpailijaksi Tallinnalle. Hän halusi, että siitä tulisi nopeasti kansainvälinen kaupunki, johon muuttaisi varakkaita kauppiaita Hollannista ja Englannista. Jonkin verran heitä muuttikin, mutta suurin osa tuon pikkukylää muistuttavan kaupungin asukkaista oli väkipakolla muista kaupungeista siirrettyä väestöä.
Helsingissä puhuttiin jo silloin suomen ja ruotsin lisäksi ainakin saksaa, viroa ja venäjää, ehkä muitakin kieliä. Huonosta alusta huolimatta Helsinki kasvoi varsinkin kun se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Se on ollut todellisuudessa koko ajan kansainvälinen kaupunki.
Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies Kaius Niemi ilahdutti tänä aamuna kirjoituksellaan "Kaikuja menneisyydestä". (HS 24.10.2005 C/Näkökulma).
Näin kertoo Niemi 1900-luvun alun Helsingistä:
"Autonomian aikana Helsinki muuttui pikkukylästä erittäin kansainväliseksi kaupungiksi.
Aivan kuten Pietarissa, täälläkin kuuli puhuttavan monenlaisia kieliä. Oli baltteja, puolalaisia, saksalaisia...Venäjän sotaväen mukana Helsinkiin kulkeutui myös juutalaisia, tataareja ja romaneja. Ulkopuolelta tulleista kansallisuuksista venäläisväestö oli suurin ryhmä Helsingissä."
Niemi jatkaa: "Jälkeenpäin tarkasteltuna vielä 1980-luvulla täällä vallitsi hämmästyttävän sulkeutunut ilmapiiri.
Kansainvälistyminen jouduttiin aloittamaan alkeista--."
Sanoisin, että vielä 1990-luvulla oli samanlaista. Olen kuvannut nuortenkirjoissani 1900-luvun alkua ja tuntuu, että vasta nyt, 2000-luvulla, alan saada sijaa ajatuksilleni ja näkökulmalleni.
Vielä Kaius Niemi:
"Kansainvälistyminen on pitkä ja monimutkainen prosessi. Kehitys ei aina ole kitkatonta. Siksi kannattaa välillä vilkaista taakseen ja miettiä Helsingin menneisyyttä monikulttuurisena pääkaupunkina."
Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
maanantaina, lokakuuta 24, 2005
Kuopion ensilumi tuli eilen. Snow in Kuopio, not yet in Helsinki
sunnuntai, lokakuuta 23, 2005
Tervetuloa lukemaan uudistettua Blogisiskoa
Äitini sai kauan sitten minun ollessani vielä lapsi syntymäpäivälahjaksi sinisen ruukkuhortensian. Se toi tuulahduksen toisenlaisesta ihmeellisestä maailmasta, sillä siihen aikaan tuollaiset kalliit kukkakaupasta ostetut ruukkukukat olivat harvinaisia.
Tuosta päivästä lähtien hortensiat ovat olleet erikoisasemassa minun mielessäni.Olen saanut itsekin muutaman kerran lahjaksi hortensian. Useammin minulla on ollut isoja kimppuja kuivattuja, enimmäkseen antiikinvalkoisia ja myös hienostuneen vaaleanpunertavia syyshortensioita, sillä niitä kasvoi aikaisemmin suuria määriä mieheni työpaikan lähellä.
Jokin aika sitten vähää vaille valmis maisema-arkkitehti Mika Karjalainen, jonka blogia seuraan jatkuvasti, kirjoitti syyshortensioista ja selitti myös, miksi toiset niistä ovat vaaleanpunertavia toiset valkoisia.
Koska olen kirjailijana late bloomer, kaunokirjallisen kukintani myöhään aloittanut, katson, että hortensiat sopivat hyvin koristamaan blogiani. Tervetuloa.
Kamppailtuani koko päivän useiden blogipohjien kanssa päädyin tähän, samaan kuin Belle Epoque -blogissani. Se tuntuu avaralta. Olen jättänyt linkit kokonaan pois kahdesta syystä: seuraan suomalaisten kirjoittajien blogeja Blogilistalta koko ajan pitenevästä suosikkilistastani, ja muita linkkejä varten minulla on erityinen linkkimuistikirja (lopetettu), joka on kaikkien luettavissa. Lisäys: Nyt linkit tässä blogissa tai Vuodatuksessa olevassa kirjoituslipastossa.
Lisäys myöhemmin samana päivä. Olen laittanut linkin luontoaiheisiin kirjoituksiini nettimuistikirjaani. Luontoaiheiset kirjoitukset. Suurin osa luettavissa.
lauantaina, lokakuuta 22, 2005
Norsunmuistia ja söpöjä sorsia
Sedis suree (leikisti) muun muassa sitä, että hänen muistiaan verrataan Hesarin Nyt-liitteessä norsun muistiin. Selvästikään hän ei ole nähnyt erästä luontodokumenttia, joka havainnollisti unohtumattomasti norsunmuistia.
Kaksi nuorta norsua, sanokaamme niitä vaikkapa Dumboksi ja Jumboksi, oli sirkusnorsuina samaan aikaan. Myöhemmin tiet kävivät erilleen. Vuosikymmenien päästä Dumbo pääsi norsujen vanhainkodiksi varattuun amerikkalaiseen puistoon. Eräänä päivänä tuotiin sinne uusi norsuvanhus. Uusi tulokas ja Dumbo tunnistivat toisensa jo kaukaa. En koskaan unohda näiden kahden norsun sydämeen käyvää huutoa, jolla ne tervehtivät toisiaan vuosikymmenien eron jälkeen.
Anni Heino iloitsee uudesta sorsablogista, jonka on juuri löytänyt. Annin sivupalkissa on ollut jo ennestään lintutietoa suomeksi.
Kiitokseksi tästä ja muista hyvistä linkeistä tässä lisää kuvia sorsista Sorsien samoin kuin yllä olevan norsun kuvan tarjosi FreeFoto.com.
perjantaina, lokakuuta 21, 2005
Onnellinen blogiosakkeiden omistaja kertoo
Kuva: CCArt.com
Mediaopettaja omistaa todellakin meitä. Tässä ovat Mediaopettajan osakkeet.
Onnellinen osakkeenomistaja kertoo itse bloginsa kommenttiosastolla:
"Kapitalismia parhaimmillaan. Ite en jaksanut niitä sääntöjä koskaan lukea, mutta ostaminen on helppoa. Kun olin rekisteröitynyt niin joku amerikkalainen(?)taho antoi osakeannin myös mulle ja ne osakkeet nousi huippulukuihin ja sitten tapahtui jotain ja olin 200 000 dollaria rikkaampi!!(siis näin selvillä olen asioista) Ostin omaa blogiani ja näin senkin arvo nousi nopeasti. Kuittasin siitäkin voittoa kun möin. Sitten tajusin, että voin ostaa kaikki lukemani blogit itselleni melkein kokonaan. Ja sitä sitte aloin tekemään ja se tuo outoa tyydytystä ;)
Jäljelläolevilla rahoillani ostan vielä monta suomalaista blogia."
Ja minä kun luulin, että maailmassa on vain yksi mies, joka omistaa minut.
Niille, jotka eivät vielä tunne blogiosakekauppaa, kerrottakoon, että kauppaa käydään leikkirahalla, kuten blogiosakeblogi kertoo pikkulaatikossa ja minäkin aikaisemmassa kirjoituksessa tästä samasta aiheesta.
Mediaopettaja omistaa todellakin meitä. Tässä ovat Mediaopettajan osakkeet.
Onnellinen osakkeenomistaja kertoo itse bloginsa kommenttiosastolla:
"Kapitalismia parhaimmillaan. Ite en jaksanut niitä sääntöjä koskaan lukea, mutta ostaminen on helppoa. Kun olin rekisteröitynyt niin joku amerikkalainen(?)taho antoi osakeannin myös mulle ja ne osakkeet nousi huippulukuihin ja sitten tapahtui jotain ja olin 200 000 dollaria rikkaampi!!(siis näin selvillä olen asioista) Ostin omaa blogiani ja näin senkin arvo nousi nopeasti. Kuittasin siitäkin voittoa kun möin. Sitten tajusin, että voin ostaa kaikki lukemani blogit itselleni melkein kokonaan. Ja sitä sitte aloin tekemään ja se tuo outoa tyydytystä ;)
Jäljelläolevilla rahoillani ostan vielä monta suomalaista blogia."
Ja minä kun luulin, että maailmassa on vain yksi mies, joka omistaa minut.
Niille, jotka eivät vielä tunne blogiosakekauppaa, kerrottakoon, että kauppaa käydään leikkirahalla, kuten blogiosakeblogi kertoo pikkulaatikossa ja minäkin aikaisemmassa kirjoituksessa tästä samasta aiheesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)