Kommentteja, mielipiteitä

Winston Churchill tuli tunnetuksi leppoisana alkoholin ja tupakan suurkuluttajana, joka eli pitkään, 91-vuotiaaksi. Todellisuus oli kuitenkin toista. Winston Churchill ei ollut huoleton elämästä nautiskelija, vaan kärsi pahoista ja pitkäaikaisista masennustiloista. Sunday Times kertoi myös äskettäin, että Churchill eli pitkään, koska osasi vähentää alkoholin ja tupakan käyttöä ja käytti niitä yleensäkin paljon vähemmän, kuin on luultu.

Kun 75-vuotias Churchill pyysi lääkettä pahaan yskäänsä ranskalaiselta herbalistilta Maurice Messeguelta, tämä neuvoi Churchilliä lopettamaan tupakoinnin. Churchill tunnusti silloin, ettei hän tupakoinut enää paljon ollenkaan. Hän piti vain yllä mielikuvaa rautaisen terveyden omaavasta valtiomiehestä - lehtikuvien avulla.

Churchill paljasti Messeguelle kepposensa: aina lasi kädessä ja taskussa puoliksi poltettu kuubalainen sikari, jonka hän nappasi suuhunsa, edes sytyttämättä sitä, kun lehtimiehet ilmestyivät paikalle. Näin syntyi legenda.

"Kukin hoitakoon itse oman törkynsä" saattaa olla pohjoismaisten vasemmistolaisten ihanne, mutta vasemmistolainenkaan ei luuttua itse toimistonsa lattiaa eikä siivoa lastensa eikä omia jälkiään Esplanadilta vapun jälkeen. Miksi ihmeessä sitten vastustetaan kodeissa tehtävää työtä, tekipä sitä kotiäiti tai kotiapulainen? Suurella osalla meistä tavallisista suomalaisista monet suvun naiset ovat olleet omaa työtään arvostavia palvelijoita, mutta monet johtavat vasemmistoradikaalit meillä ja muualla ovat taas olleet varakkaitten perheitten vesoja, joiden omassa suvussa ehkä kotitöitä väheksyttiin ja palvelijoita piioiteltiin.

Äitini kertoi meille lapsille hauskoja juttuja sekä hyvistä että huonoista palveluspaikoistansa. Hän oppi loistavaksi ruuanlaittajaksi ja sai siitä myös uuden ammatin. Jos hän olisi viettänyt nuoruutensa kaduilla työttömänä maleksien, kotini olisi ollut erilainen.

Ei kannata halveksia palvelemista, sillä useimmat meistä harjoittavat palveluammatteja, vaikka me suomalaiset emme halua aina sitä uskoa.

Suomi ja Nato

IMG_2676, a photo by Pink Lady on the Loose! on Flickr.

”Pääosa EU-kumppaneistamme sekä Norja, Yhdysvallat ja Kanada ovat valinneet Naton puolustuksensa ytimeksi, joten se on monien tärkeimpien verrokkimaidemme puolustusliitto. Meillä Natoa käsitellään jopa kuntavaalien tupailloissa ja vastaavissa poliittisissa kokouksissa helvetin esikartanona, jossa pääpiruna häärii tietenkin liiton suurin jäsenvaltio Yhdysvallat.”
Olli Kivinen ”Kolmen A:n humalan huumaa”. HS:n pääkirjoitussivun kolumni 20.11.2012
Lue koko kirjoitus Hesarin uusilta nettisivuilla. Meheviä totuuksia  ”suomettumisliemessä marinoiduille ” Kivisen sanontaa käyttääkseni. Kyllä siinä on asiaa siitä kissanpennustakin, jonka Halonen sai.
Kuva  ”Nato Days ”-näytöksestä  Ostravassa, Tsekissä.

Alkaako Suomi vihdoinkin itsenäistyä?

Helsingin Sanomat tänään: Suvi Ahola "Pala kotoista itsesensuuria murtui" ja Pekka Pesonen: "Piinaava totuus painaa" Kirja-arvostelu: Aleksandr Solzenitsyn: Gulag. Vankileirien saaristo. Suom. Esa Adrian. Silberfeldt. 1303s.

http://www.gulag.fi/ 

Kustantajan sivut

ja
Onko Suomi tullut vihdoinkin itsenäiseksi? (Iltalehti)

Sofi Oksanen on nyt myös kustantaja.
Mielipiteeni: Sofi Oksanen kirjailijana

Keskiajan Töölössä oli myös iloa

Albrecht Dürer (1471-1528) : talonpoikaispari tanssii

Kun katsoin tänä aamuna itseäni peilistä, näin surkean olennon: tukka sekaisin, huulet rohtuneina, nenä vuoti, silmissä oli tylsä ilme. Ilmiselvä varhaiskevään töölöläinen, mikäli voimme uskoa Ilkka Malmbergin kirjoitusta " Töölön kylä" huhtikuun kuukausiliitteestä (Kuvitus: Hannu Lukkarinen). Kylmä talvi ja tautinen kevät koetteli töölöläisiä ennen ja koettelee nytkin. Nyt on onneksi antiobiootit, nenäsuihkeet ja huulirasvat, tauti ei vie hautaan.

Hautausmaa olisi ollut keskiajalla lähellä. Keskiajan töölöläisvainajat saattavat nukkua tämän korttelin alla, asunhan Oopperaa vastapäätä olevassa korttelissa, vuokra-asunnossa lisättäköön varmuuden vuoksi.

Kuvassa 1500-luvun suomalaisia Espoon 1500-luvun näyttelystä. Kuva: Anna Amnell

Malmbergin kirjoitus oli hyvä ja hauskakin. Me uudet töölöläiset luimme sitä kiinnostuneina. Siinä kerrottiin, mitä oli ennen nykyisen Helsingin paikalla, tuotiin esille karun ilmaston vaikutus kulttuuriin mutta myös suomalaisten eurooppalaisuus keskiajalla. Jotain kuitenkin puuttui. Ilo.

Ymmärrän, että ruton tai muun tappavan kulkutaudin liikkuessa ei paljon naurattanut, mutta muina aikoina köyhätkin ihmiset osaavat iloita.



Keskiajan kirkot oli koristettu maalauksin. Kuvassa Hattulan kirkko. Tuoleja ei ollut, huonojalkaiselle tai raskaana olevalle tuotiin kotoa jakkara mukana.

Jälleen esitettiin keskiaika ja renessanssi toistensa täydellisinä vastakohtina, toinen synkkyyttä ja pimeyttä, toinen vapautta ja seikkailua. Näin ei ollut kuitenkaan. Töölöläiset tanssivat häissä tai juhannuksena piiritanssia kyläsoittajan luodessa säveliä nokkahuilulla. He leikkivät seuraleikkejä nurmikolla tai joulunaikaan puhtailla oljilla lattialla.

He seisoivat kirkossa kuunnellen kaunista laulua tai istuivat hämärässä huoneessa avotakan valossa tarinoita kertoen tai kylänkalliolla kuunnellen kiertävän munkin ihmeellisiä legendoja, sen ajan viihdettä ja jännitystä. Heidän esteettinen nautintonsa saattoi olla suurempi kuin meillä television ääressä. Luonnonkauneus, iltarusko kyllä mainittiin. Heidän olivat myös kukat ja linnut, pilvet ja sininen taivas. Paljon oli yhteistäkin.

"Kuut, viikot nuo on parhaimmat,
kun kaikki linnut laulavat.
Taivaan se täyttää, täyttää maan,
tuo kaunis laulu soinnillaan.

Ja armas satakielikin
taas laulaa ääni helkkyvin
kuunnella meidän kaikkien,
suon sille aina kiitoksen.

Myös kiitän kaiken Luojaa, kun
hän luonut on tuon siunatun,
ylhäisen, suuren laulajan,
musiikin parhaan taitajan.

Se yötä päivää helkyttää,
ei uuvu eikä vaiti jää.
Vaieta en voi minäkän,
en väsy koskaan kiittämään.

Kuut, viikot nuo on parhaimmat. - Aale Tynni (toim.) : Rouva Satakieli
Vuonna 1538 julkaistusta kokelmasta, sävel tuntematon keskiaikainen mestari, sanat Martti Luther, joka oli silta keskiajan ja renessanssin välillä.)

Lisää 1500-luvun Helsingissä

Ks. Myös Kirkko ja kaupunki-lehti 5.11.2014 : Miika Vähämaan kirjoitus hyvästä elämästä keskiajalla. Hän haastattelee keskiajantutkija Marko Lambergia, joka on toimittanut Kirsi Kanervan kanssa kirjan Hyvä elämä keskiajalla (SKS).

Hesari ja me

Kommenttti:
Hesari on ollut viime aikoina harvinaisen hyvä. Esim tämä kuukausiliite 479.

Olen odottanut kauan ja kärsivällisesti, että paikkakuntani lehti Hesari muuttuisi normaalin sivistysmaan lehdeksi, ja sehän on tapahtumassa.

Tähän verrattuna kirjallisuusosaston heikkous näkyy entistä selvemmin. Minusta tuntuu, että sille ei voida mitään, ennen kuin sinne saadaan aivan uudet ihmiset tai ainakin tarpeeksi monta uutta ihmistä, uutta sukupolvea. Tai ainakin uusi asenne.

P.S. Nettisivut ovat vähän sekavat, ja mainokset hallitsevat niitä liikaa.

Kiitos Hesarille!

Tämä on juhlaa. Myös Hesarilla hieno kirjaliite."Kansikuvatyttönä" Annie Proulx: "Olen enimmäkseen kiinnostunut tavallisista ihmisistä".

Luin lehdet varhain aamulla

Kaksoistornit vuonna 2001 kolme kuukautta ennen syyskuun 11:n hyökkäystä Kuva: German Ramos Wikipedia Commons (ks kuva suurena !)

The early bird catches the worm. Tänään se onnistui. Tavallisesti valvon myöhään, sillä elämämme on ollut iltapainotteista. Lisäksi kaupungissa on yöllä hiljaisinta.  Eilen illalla menin aikaisin nukkumaan ja heräsin tänään aikaisin. Minut palkittiin. HS ja HBL ovat tänään kiinnostavia. Kuulun niihin ihmisiin, jotka haluavat lukea aamulla oikean sanomalehden.

Lukisin vaikka kuinka monia lehtiä - olen välillä lukenutkin - mutta se tulisi liian kalliiksi. Opiskeluaikana aloitin jopa puolipäivätyön erään lähetystön palveluksessa tehtävänäni lukea päivän lehdet ja raportoida ne suurlähettiläälle. Se olisi voinut olla ihannetyö vuosikausiksi, mutta suuret kullttuuriset erot johtivat siihen, että lopetin sen kiinnostavan työn alkuunsa.

Juuri suurten kulttuuristen erojen huipentuma on pääosassa tämän aamun Hesarissa: "Erikoisivusto kertoo elämästä iskujen jälkeen. Tornien tuho loi uuden maailman." Sunnuntai-sivut on omistettu syyskuun 2001 terroristiskun  käsittelylle.

HS:n kulttuurisivuilla on eräs tuttu aihe - postmodernismin jälkeinen aika. Mutta se ansaitsee oman blogijuttunsa. Lukija on ehkä huomannut, että tämä on kuvallinen päiväkirja lähiympäristöni tapahtumista ja ilm iöistä. Siihen kuuluvat paikkakuntani sanomalehdet, jotka heijastavat yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia.

HBL kirjoittaa tänään hatuista, jotka kuuluvat syksyn muotiin olennaisesti. Ne ovat kuuluneet minun yksityiseen muotiini siitä asti, kun minulta leikattiin kasvoista ihosyöpä. Onneksi se osoittautui lieväksi ja parantui leikkauksella. Mutta lääkärin neuvon mukaan käytän aina leveälierisiä hattuja. Siitä on se hyvä sivuvaikutus, että ryppyjä syntyy hitaammin.

Muodissa ei yleensä välitetä terveydellisistä syistä. Muoti on ennemminkin ollut kautta aikojen tuhoisaa naisten terveydelle: jalkojen sitomista, vyötärön pienentämistä kureliivien ja kylkiluiden leikkausten avulla, verenkiertoa haittaavia tiukkoja farkkuja, liian kapeakärkisiä ja liian korkeakantaisia kenkiä.  Nytkin hatuissa on kyse lähinnä Kate Middletonin suosiman hiuspannan ja hatun välimuodon, veikeän ohimolla keikkuvan "fascinator"-hattutyypin tuonnista Suomeen.

HBL kirjoittaa myös maailman ainoasta hattuterapeutista, suomalaisesta Hanna Valtosesta, joka puhuu hatun itsetuntoa kohottavasta ja piristävästä vaikutuksesta.

Kiiinnostavin on kuitenkin tässä hattujutussa seuraava kohta, jossa sanotaan että hattuja ei innostuta tekemään Suomessa, jossa ei ole "Ascottia eikä kuninkaallisia". Hatuista tehdään jälleen yhteiskunnallinen kysymys, ja sitähän se on ollut tietysti Suomessa.  Samaa ei voi sanoa vaikkapa Amerikasta tai Ranskasta, jotka ovat myös tasavaltoja ilman Ascotia. Hatun, varsinkin kauniin hatun ja yleensäkin lierihatun pitämistä  on pidetty Suomessa yläluokkaisena, varsinkin sosialistiseen ajattelutapaan sopimattomana - vaikka naama palaisi Etelän polttavassa auringossa. (Klikkaa hakusanaa 'hattuviha')

Eikö kauneus voisi olla arvo, joka kuuluu kaikille naisille, tavalla tai toisella - vaikkapa terveellisen ja kauniin lierihatun avulla? On niitä miehillekin, komeita lierillisiä hattuja.

Kekkoslovakia tunnustettu vihdoinkin

Kuva : Wikipedia (puola)

Kanadasta paluumme jälkeen nuori opiskelijapoikamme puhui jossain tilaisuudessa 'Kekkoslovakiasta'. Seurueessa ollut keski-ikäinen nainen suuttui hänelle termistä kovasti ja sanoi, että sellaista ei puhuta. Nyt on toisin. Hesarin Muut lehdet -palstassakin siteerataan Savon Sanomat -lehden kirjoitusta:

"Kekkosen pitkän presidenttikauden aikana itsesensuuri vaiensi suomalaista mediaa. Tamminiemessä määritelty kansallinen etu ajoi sananvapauden ohi." (HS/Muut lehdet/Kekkoslovakian kaikuja. 28.elokuuta 2011.) Kirjoituksessa viitataan johonkin vastaavaan nykypolitiikassa.

Lapsemme tiesivät, että suomettuminen oli ollut tärkein syy Kanadaan muuttoomme.  Itä-Euroopasta paenneet naapurimme Torontossa ymmärsivät hyvin kommunismiin tympäytymisemme.

Sisareni asui toimittajamiehensä kanssa nuo vuodet Kuopiossa ja sanoi, että siellä oli rauhallista. Erään lehtihaastattelun mukaan kirjailija Utrio miehineen pakeni Someroon äärivasemmistolaisuutta. Me tarvitsimme enemmän etäisyyttä, kun emme ole edes demareita. Joskus ajattelimme kyllä äänestää demareita, mutta demarien ajama keskioluen myynti ruokakauppoihin oli meistä suuri virhe. Suomalaiset olisi pitänyt opettaa ennemmin juomaan mietoja viinejä. Ja olihan se virhe. Sen jokainen voinee jo tunnustaa. Suomalaiset eivät näytä kestävän alkoholia, ja kuitenkin lasten ja nuorten humalassa hortoilua pidetään Suomessa "normaalina aikuistumisriittinä".

Holkerin hallituksen aikaan 1980-luvun lopulla mieheni sanoi, että nyt sinne Suomeen saattaisi muuttaa takaisin. Oli tietysti muitakin syytä sekä lähtöön että paluuseen.

Luulin, että suomalaiset olisivat olleet riemuissaan Baltian ja Itä-Euroopan vapautumisesta, mutta niinhän ei ollut. Tätä avointa kautta on joutunut odottamaan vähän liian kauan.

P.S. Lue myös Kaija Virta "Uhkarohkeat ja päättäväiset" tämän päivän Hesarista: Suomen ja Ruotsin erilainen suhtautuminen Baltian maiden vapautumisen vuosipäivään.

Kommentteja: HS ja HBL

Vapaana toimittajana ollessani huomasin, että juttuja piti lähettää aiheista, joiden oletettiin (!) kiinnostavan lukijoita. Niistä jätettiin pois asiat, joita haastateltava piti ehkä kaikkein tärkeimpinä. 
Lukijana olen kyllästynyt siihen, että kaikissa lehdissä on samat jutut. Jopa HBL muistuttaa nykyään liiaksi Hesaria. Tilaamme sitä, koska siinä on edes joskus aivan erilaisia aiheita kuin muissa sanomalehdissä ja useimmiten hiukan erilaisesta näkökulmasta. Ennen HBL:n lukeminen tuntui suorastaan tirkistelyltä suomenruotsalaiseen maailmaan, hyvässä mielessä tirkistelyltä.

Oletko opaali?

Opaalia on kaikissa sateenkaaren ja merenpohjan väreissä. Se on herkkää, ei kestä kylmyyttä eikä kovaa kohtelua. Sitä saadaan eniten Australiasta. Myös Perusta on löydetty viime aikoina opaalia. 

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkija Maija Länsimäki on toimittanut neljätoista vuotta suosittua Kieli-ikkunaa Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla. Hän on kirjoittanut ja ideoinut 130 kieli-ikkunaa. Viimeisessä kirjoituksessaan eläkkeelle päässyt Länsimäki kertoo, että kaikki eivät pidä sanasta eläkeläinen. Vaihtoehdoksi on esitetty sanaa 'opaali' (englanniksi 'opal', Old People Active Lifestyle). "Haluttaisiko tulla verratuksi arvokkaaseen kiveen, jalokiveen, korukiveen? " kysyy Länsimäki.

Suomi vaikeni, kun Eurooppa vapautui

"Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun rautaesirippu revittiin alas ja silmät ja suut sai jälleen aukaista", kirjoittaa Aki Petteri Lehtinen artikkelissaan "Suomi vaikeni, kun Eurooppa vapautui". HS/Kulttuuri 3.8.2009.

"Kulttuurin edellytys on vapaus, ja se koitti vasta 20 vuotta sitten. Eikö vapautumisen merkkivuotta sietäisi juhlia?"

Olisiko tässä suomalaisille juhlimisen aihe? Olen sitä mieltä, että se on Suomelle ennemminkin häpeän aihe, sillä Suomi ei vapautunut vielä silloin itse rakentamistaan kahleista.

Lehtisen haastattelema toimittaja Martti Puukko sanookin: "Suomessa nämä vuodet eivät kuitenkaan olleet kaikille ilon aihe, sillä aika moni uskoi Neuvostoliiton ja kommunistisen järjestelmän ikuisuuteen."

Mitä tapahtui 1980-luvun lopun Suomessa? "Suomessa radikaalivasemmistolaisuus tarkoitti vielä tuolloin Neuvostoliiton ihannointia", sanoo maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen samassa artikkelissa. "Teivaisen mielestä Suomen suhtautuminen Itä-Euroopan maihin oli tuolloin 'häpeällisen vähättelevää'."

"Poliittisen historian professori Seppo Hentilä huomauttaa, että suomalaiset olivat vuoden 1989 tapahtumissa lähinnä ulkopuolisia."

Pääsimme vuonna 1979 vihdoin Suomesta Kanadaan kyllästyneinä suomettumisen ajan henkiseen tunkkaisuuteen. Palasimme Suomeen yhdeksän vuoden kuluttua eli vuoden 1988 loppukesällä. Luulimme, että Suomessakin tultaisiin iloitsemaan Euroopan vapautumisesta. Kun ensimmäinen kirjani ilmestyi vuonna 1991 syksyllä, ilmaisin tämän käsitykseni Kirjakauppalehden haastattelussa.

Kuinka väärässä olinkaan! Hämmästyttävän monet kirjailijat ja muut kulttuurielämän vaikuttajat olivat edelleen Neuvostoliiton ja Itä-Saksan suuria ihailijoita ja jotkut kansainvälisesti tunnettuja kommunisteja, joita palvotaan edelleen.

Aurora-tyttökirjojeni angloamerikkalaisuus, 1900-luvun alun suomalaisuus, iloiset palvelustytöt ja vuoden 1905 suurlakkokuvaus ei-sosialistisesta koulutyttöjen näkökulmasta eivät sopineet heidän maailmankuvaansa kuten siihen ei sopinut myöskään sananvapaus. Pääsin Kirjailijaliittoon vasta vuonna 1998.

Milloinkahan näistä ajoista voidaan puhua avoimesti?

 

Iloitsin Euroopan vapautumisesta vuonna 1991, kun ensimmäinen kirjani ilmestyi. Kuva Kirjakauppalehdessä syksyllä 1991 olleesta Uusia kirjailijoita -esittelystä. Sain pian kokea, että olin tullut väärän maahan.

Hesarin ateismin suosinta herättää huomiota

[Google Translate cannot translate my post correctly. Read this instead:
BC and AD in newspapers, museums etc. Even The Hindu (hinduonnet.com) uses BC in an article about western culture (Bibliotheca Alexandrina), but our own Finnish newspaper Helsingin Sanomat favours atheism and uses very often the strange Finnish time format [e, a, a = before time was counted] that was invented in the 1970's under the influence of Soviet Union and East Germany to oppose religion. This is a very strange situation, as Finland is a predominantly Christian country. Over 80% of Finns are members of the Lutheran Christian Church and over 90% of teenagers are confirmed and 84% of babies are baptized. There are also other Christian churches and other religions in Finland. Most Finnish people use BC and AD in Finnish or Swedish.]

Jopa intialainen The Hindu, johtava englanninkielinen lehti Intiassa, käyttää ajanlaskun merkkiä BC (= Before Christ) kirjoittaessaan länsimaisesta kulttuurista aiheena Egyptin uusi Bibliotheca Alexandrina, mutta meidän Helsingin Sanomat hylkää sitä vastaavan eKr:n ja käyttää kristillisestä ajanlaskusta 1970-lukulaista, uskontoa vastustavaa kummajaista 'eaa' esimerkiksi tämän päivän artikkelissa "Vanhinta kirjallisuutta ei saa haltuun".(Touko Kauppinen HS/Kulttuuri 5.7.2009.) Hesari ei ota huomioon sitä, että suurin osa suomalaisista käyttää lyhenteitä 'eKr' ja 'jKr' (tai vastaavia muilla kielillä) ajan merkitsemisessä.

Vertaa BBC Homeros

Museo Espoossa

British Museum ja antiikki.

China.com kertoo Kiinan historiasta.

Ruotsiksi 'före Kristus'

Miten eKr 'ennen Kristusta' ranskaksi? Ks myös esim. Louvren sivut käyttävät EKr vastaavaa merkintää

Meitä Hesarin lukijoita kiusataan pienen pienen ateistivähemmistön vuoksi.

Kulttuuri, temperamentti vai politiikka?

Luen tänä aamuna kahta arvostelua samasta TV-ohjelmasta, samasta maasta, kahdella eri kielellä. Mikä ero!

Helsingin Sanomissa Arja Aho kirjoittaa:
VIIHDESARJA. "Harvoin tuntee itseään katsojana ihan näin aliarvioiduksi, kun Krisse Road Show'n äärellä! Entisestä hauskasta ja terävästäkin stand-up -koomikosta on tullut tyhjää löpisevä bimbo." Arja Aho iskee tämän show'n maanrakoon mm. sanoilla : "tyhjäpäinen, kiduttava ja lapsellinen", "äly ja terä puuttuvat", "tympeä pakkopullan maku". (Arja Aho "Krissen kiduttava matkashow". HS 13.9.2007)

Malin Slotte, Hufvudsstadsbladet:
KOMEDIESERIE. "Är Krisse Salminen Finland's roligaste person eller vad? Det börjar verka så." Slotten mielestä Krissen uusi show vaikuttaa ensimmäisen jakson perusteella olevan ensiluokkainen , " en uderhållande resa i första klass". Show rakentuu kliseelle tyhmä blondi, mutta tämä blondi on nopeaälyinen ja aina tilanteen tasalla ("den här dumma blondinen är är genial: kvicktänkt, kan ta oväntade situationer..) Tyhmä blondi -klisee yllättää koko ajan. "Dumsmart. Att resa med Krisse Salminen är underhållande.-- Krisse är sig lik och alldeles, alldeles underbar."
(Malin Slotte "En genial dum blondin. HBL 13.9.2007)

Miksi sama show on toiselle kriitikolle kiduttavaa pakkopullaa ja toiselle aivan loistavaa viihdettä ? Onko kysymyksessä kaksi täysin erilaista kulttuuria, joita nämä toimittajat edustavat? Kahta erilaista kulttuuria edustavat jo sanat VIIHDESARJA ja KOMEDIESERIE. Vai onko kyseessä vain kirjoittajien temperamenttiero?

Politiikka vaikuttaa hyvin usein suomalaisessa kulttuurissa ja varsinkin Hesarin kulttuurisivuilla. Oliko ongelmana se, että Krisse lensi tapaamaan " -yllätys, yllätys - Alexander Stubbia (kok)", jota Aho innostuu moittimaan lyhyessä kritiikissään yllättävän paljon. Hän moittii Stubbin tarjoamaa ateriaa "hirvittävän näköiseksi" ja mitätöi tämän esiintymistä BBC:n haastattelussa. Kiinnostavaa.

Aina kun Hesari haukkuu jotakin elokuvaa, kirjaa tai TV-ohjelmaa, lukijan mielenkiinto herää. Miksi juuri tätä elokuvaa/Tv-ohjelmaa/ kirjaa haukutaan ja jotain toista, joka on täyttä roskaa, ylistetään koko sivun tai aukeaman verran?

Myöhemmin

Katsottiin "Krisse Road Show" ja naurettiin. Krisse on hyvä koomikko, miellyttävämpi kuin esimerkiksi Ruby Wax. Komedia on vaikea laji. Visuaalinen puoli show'ssa oli myös hauska.

Alexander Stubb hallitsi tilanteen. Minulle jäi arvoitukseksi se, millä tavalla illallinen oli "hirvittävän näköinen" kuten Aho kirjoitti.

Paluu sääty-yhteiskuntaan Darwin kummisetänä

Luin juuri Helsingin Sanomista kirjoituksen, joka tuntui aluksi sopivan nykyiseen elämäntilanteeseeni.

"epätoivo, suru ja pettymys tekevät meistä saamattomia ja vetäytyneitä. Mutta ehkä juuri se auttaa! Saamme aikaa itsekeskeisesti, muiden tarpeista välittämättä, eritellä alakuloisuuttamme." Väestöliiton erikoistutkija Anna Rotkirch kirjoittaa, että amerikkalainen psykiatri Randolph Nesse "avasi hänen silmänsä" näkemään, että muodikas jatkuvan aktiivisuuden vaatimus "mättää", kuten Rotkirch kirjoitti. Rotkirchin mukaan Nesse taas "puolustaa kaikkien mielialojen tarpeellisuutta".
(Anna Rotkirch: Oravanpyörästä rottaämpäriin. - Aivoituksia. Helsingin Sanomat/Tiede ja luonto 17.4.2007)

Kirjoituksessa kerrotaan klassisesta rottakokeesta, jossa vesiastiaan heitetyissä rotissa saattoi huomata kahdenlaista käytöstä. Toiset uivat tarmokkaasti, mutta toiset lakkasivat uimasta. "Masentuneet" rotat saatiin ryhdistäytymään mielialalääkkeillä. Mutta myöhemmät tutkijat ovat huomanneet, että masentuneet rotat olivat vain kelluneet, antaneet itselleen aikaa toipua luonnollisesti.

Tämä vaikutti ihan minun tilanteeltani. Olen "omistautunut" surulleni, olen vain kellunut. Siinä mielessä Rotkirchin kirjoitus tuntui hyvältä. Toisaalta jokin "mätti" kirjoituksessa. Rotkirch moitti jatkuvia menestystarinoita - joista minäkään en pidä - mutta yllätyksekseni kirjoitti: "Tältä kannalta sääty-yhteiskunnan valmiiksi räätälöidyt kohtalot olivat armollisempia". Siinä oli ristiriita. Menestys olikin hyvä asia, mutta sitä ei sovi kaikkien tavoitella. Se putoaa nähtävästi sopivien kämmenelle "niinku Manulle illallinen" kuten Savossa ennen sanottiin.

Kun olet ymmällä, katso Googlesta. Se auttaa. Auttoi nytkin.

Randolph Nesse edustaa darwinistista lääketiedettä, josta Tieteen Kuvalehti kertoo mm seuraavaa:

"Ehkä luonnonvalinta vaikuttaa myös mielialaa sääteleviin mekanismeihin. Ainakin Nesse uskoo, että joissakin tapauksissa masennus voi olla elimistön puolustusreaktio, jolla se yrittää estää ihmistä tuhlaamasta energiaa epärealistisiin tavoitteisiin."

Suutari pysyköön siis lestissään. Palatkaamme sääty-yhteiskuntaan Darwin kummisetänämme.

Mutta haluammeko todellakin takaisin sääty-yhteiskuntaan?

Luin lehtiä

 

Kuva: Dover

Cate Blanchett Hesarin haastattelussa miesnäyttelijöistä:

"Gregory Peck oli tosi mies. Vakaa, seksuaalinen mutta ei peto. Jotakin todella miesmäistä ja samalla haavoittuvaa. Tosi mies on sellainen, jolle voit uskoa lapsesi ja jonka käsivarsille voit silti heittäytyä."


Veli-Pekka Lehtonen: "Katse on filmitähti-Blanchetille työkalu". HS/Kulttuuri 25.2.2007

Painettua sanaa

sunnuntaiaamu, originally uploaded by amnellanna.

Painettua sanaa levällään kotikadullani tänä aamuna.

Tänään luettua:

"Hän kirjoitti 1972 muistelmakirjansa "Asetakista toiseen". Vaikka siitä oli jätetty pois kaikki silloin arkoina pidetyt asiat, yksikään suomalaiskustantaja ei rohjennut julkaista sitä ennen kuin 2002."

(Matti Lukkari HS 14.1.2007 Antero Aakkulan muistokirjoituksessa)

Aakkula oli 31-vuotias haavoittuessaan sodassa. Monet olivat vielä nuorempia. Yksi enoistani oli teini-ikäinen.
Sotilaiden nuoruus on järkyttänyt mm Helena Anhavaa, joka kertoo asiasta muistelmateoksessaan. Satu Koskimies arvioi Anhavan muistelmia
Helsingin Sanomissa tänään kirjoittamalla muun muassa "sotahelvetin taustaa vasten Anhava pudottelee [!]- -

Mitä ihmettä Anhava "pudottelee" vuonna 2007?
Seuraavaa:

" Ja noita miehiä 60- ja 70-lukujen raukkamaiset nulkit sitten ryhtyivät irvimään: 'mitäs menit mukaan, olisit pysynyt kotona, sotahullu.' Se on kansakunnan historiassa toiseksi häpeällisin luku vuoden 1918 jälkeen."
(Satu Koskimies: Kirjailijaksi, vaikka puoliso oli alan ylipappi. HS/Kulttuuri 14.1.2007)

Eiköhän tuollaista historiallisen faktan kuvausta pitäisi jo sanoa toteamiseksi? On vuosi 2007.

Lohduttaako Nietzsche?

22.4.2005 Lohduttaako Nietzsche (alustus Kiiltomadossa)

Tämän aamun Helsingin Sanomien haastattelussa (22.4.2005) Helena Sinervo sanoo, että häntä lohduttaa Nietzsche ja toteaa:
"Että minkäänlaista muuta totuutta ei olekaan kuin fiktion totuus."

Olen sitä mieltä, että Sinervon Finlandia-palkittu kirja "Runoilijan talossa" on romaani, jossa on romaanin oma sisäinen totuus.

Mutta onko "Runoilijan talossa" myös relativistisen maailmakuvan julistus?

Tuollainen nietzscheläinen ajattelu johtaa nimittäin suoraan relativismiin, pohjattoman kuilun yläpuolella leijumiseen: Ei ole mitään totuutta. Elämällä ei ole kestävää perustaa. Elämä on ikuista päämäärätöntä harhailua.

Lohduttavaa?

Keittiö ja kamari eri valtakunnissa

Kuvassa Auroran talo,, jossa olen viettänyt tätä viikonloppua.

Tämän päivän Hesarissa oli pilapiirros, jossa talon keittiö oli Sipoossa ja olohuone Helsingissä. Jos Sipoo liitetään Helsinkiin, aiotut rajat menisivät jopa joidenkin talojen läpi.

Ei mitään uutta auringon alla. Yhdysvaltain ja Kanadan rajalla on ainakin yksi talo, jossa laitetaan ruokaa Yhdysvalloissa ja katsotaan telkkaria Kanadassa. Se on talon omistajista kuulemma vain hauskaa. Se kertoo myös siitä, miten hyvät välit näillä valtioilla on.

Kerrotaan, että Suomessakin oli tapahtua jotain vastaavaa joskus keskiajalla. Oltiin vetämässä rajaa Suomen ja Venäjän välille. Raja olisi kulkenut erään talon poikki. Rajan tekijät kysyivät talonpojalta, laitetaanko talo Suomen vai Venäjän puolelle. Mies vastasi: Kuuluvat talvet olevan kylmiä Venäjällä. Laitetaan Suomeen.

Me tulemme taas. Mainosvalojen paluu

Helsingin mainosvaloja kuutamoisena kesäyönä. Kuva: Anna Amnell

Tämän päivän Hesari kertoo, että Helsinki haluaa väriä katukuvaan ja suosii mainosvalojen paluuta.
"Suurin osa 1920-luvulta saakka Helsingissä palaneista neonvaloista revittiin alas totisen 1970-luvun alussa. Neonvaloja syytettiin karnevaalitunnelmasta ja niitä pidettiin räikeän kapitalistisina."
Markku Saksa: Reklaamitulista lisää väriä urbaanin iltaan. HS/Kulttuuri sunnuntaina 15.lokakuuta 2006.

Kirkastuvaa

Jokohan voisi mennä kävelylle? Savu ei enää haise, ja taivas kirkastuu. Puhtaus on kuitenkin kaukana, kun vertaa tämänpäiväistä taivasta vaikkapa kesäkuun alun taivaaseen.

Täällä tämän päivän taivas ja kesäkuinen taivas.

Tänään Hesari kertoo, että Gunter Grass on salannut kuulumisensa natsien Waff SS-eliittijoukkoon.

Ilkka Malmberg pakinoi hauskasti siitä, miten Venäjän metsäpaloista olisi kerrottu suomettumisen aikaan:

"Jos jotkut lehdet olisivat kirjoittaneet idän savusta, olisi toisiin ilmestynyt pääkirjoitus otsikolla Turhaa lietsontaa, Leikkiä savulla, Palaa se sauna meilläkin.

Ja ihan viimeisenä keinona Ylen kirjeenvaihtaja olisi raportoinut Punaiselta torilta, miten metsäpaloon suhtaudutaan Neuvostoliitossa luonnollisena, oikeastaan suotavana asiana.

Silloin lappeenrantalaisten yskä olisi ollut poliittista."

Ilkka Malmberg, "Leikkiä savulla". HS D7 13.8.2006.

Vieraskynässä Tampereen yliopiston Yhdysvaltain ja Britannian historian dosentti Markku Ruotsila kirjoittaa Amerikka-vihasta ja sen heikosta perustelusta:

"Amerikan vastainen mytologia on kuitenkin osoitus älyllisestä laiskuudesta ja pelkuruudesta. --George W. Bushin hallinnosta on rakennettu karikatyyri, joka kuvaa eurooppalaisten "älykköjen" sielunmaisemaa, ei yhdysvaltalaista todellisuutta. Seurauksena on joukko kritiikittömästi toistettuja projisointeja ja Yhdysvaltain syyllistämistä.
--
Olisi ryhdyttävä tarkastelemaan Yhdysvaltoja uniikkina tilana, jonka kulttuuri, arvomaailma ja politiikka pohjaavat eurooppalaiseen perintöön mutta ovat kehittyneet omaksi sivilisaatiokseen.

Yhdysvallat ei muutu Euroopaksi, vaikka eurooppalaiset älyköt sitä kuinka vaatisivat. Sen sijaan tarvitaan suuria uusia panostuksia objektiiviseen Yhdysvaltain tutkimukseen ja sen tuloksien pelottomaan levitykseen."

Markku Ruotsila 13.8. 2006 HS Vieraskynä "Amerikan-vastaisuus on älyllistä laiskuutta ja pelkuruutta."

Tuo sana 'pelottomaan' hätkähdytti. Ketä pelätään?

Hesari on kuitenkin pessyt kasvonsa - ja poliittiset silmälasinsa.