My very old blog. Vuodesta 2005-
lauantaina, kesäkuuta 02, 2007
perjantaina, kesäkuuta 01, 2007
Ihmisten ilmoilla
Rita kertoo, että hänen kotiseudullaan voi mennä aamulla ulkoiluttamaan koiraa aamutakkisillaan herättämättä sen kummemmin huomiota.Vaikka asun aivan Helsingin keskustassa, olen mennyt pari kolme kertaa aamutakissa asuinrakennuksemme lähellä olevaan puistoon. Kerran juoksin katsomaan, oliko kukaan jäänyt puun alle lehmuksen kaatuessa rytinällä myrskyssä.
Toisen kerran juoksin samaan puistoon kertomaan huoltomiehelle, että lyhtypylväiden kirkkaat valot käyvät suoraan silmiin. Hän käänsi valojen suuntaa hiukan, ja ongelma hävisi.
Siitä on jo vuosia, kun mieheni oli saada sakot "säädyttömästä asusta". Hän meni helteellä shortsit jalassa kadun toiselle puolen ostamaan jäätelöä. Kaunopuheisena hän selvisi tilanteesta pelkällä varoituksella.
Suomessa taitaa pukeutuminen olla jo aika vapaata. Ulkomaille matkustettaessa kannattaa tarkistaa paikallinen etiketti.
Hyvät tavat. Tunnetko suomalaisen etiketin?
Suoraa puhetta
"Hänkin on mielestään edelleen oikeassa. Toinen tähdentää Stalinia, toiselle Mao on viisauden lähde. Molemmat puheena olevat vanhukset ovat herättäneet huomiota yli-ihmisinä, jotka eivät anna toisten ihmisten tunteiden rajoittaa toimintaansa eivätkä ilmaisuaan." Myrdal ja Rossi Kemppisen käsittelyssä. Kiinnostavaa luettavaa viikonlopuksi.
On luonnollista ja jopa hauskaa olla kotiäiti
Vuoden 1950 Kotilieden kansi.
Tämä on kommentti Iineksen blogissa käytävään keskusteluun.
Olen ollut suurimman osan "urastani" kotiäiti. Halusin hoitaa lapseni itse, jotta heillä olisi onnellinen ja vapaa lapsuus.
Varsinkin varhaislapsuudessa vapaa leikki ilman ohjelmointia on arvokasta. Lisäksi omien lasten hoitaminen oli minusta luonnollista ja hauskaa.
Ainoa varsinainen ongelma oli rahapula, kun oli vain yhden ihmisen palkka eikä mitään kotihoitotukia, kuten nyt onneksi on. Olin lisäksi lasten pieninä ollessa opiskelija, ja opintoni kestivät kauan, yhteensä 11 vuotta, kun tein sitä vähitellen.
Kotiäitinä olo on työlästä, sillä esimerkiksi meidän viiden hengen taloudessa oli paljon töitä, ruanlaittoa ja siivoamista lasten hoitamisen lisäksi. Mielikuvitus joutuu korvaamaan rahan.Vaatteet voi ommella itse, leluja voi valmistaa kotona.
Lapset oppivat kotona luoviksi ja itsenäisiksi ajattelussaan. Ohjelmaa voi järjestää niin paljon kuin haluaa. Kirjastoista saa kirjoja, voi käydä museoissa, lastenteatterissa, sirkuksessa, mummolassa maalla sekä
taidenäyttelyissä kaupungissa, voi kuunnella lastenlauluja ja klassista musiikkia. Ulkona voi olla kahdesti päivässä. Korvatulehdus oli täysin tuntematon asia.
Eräs parhaita asioita oli se, että lapset saivat leikkiä rauhassa. Leikkejä ei tarvinnut purkaa koko ajan. Kerran tapahtui niin, että 3- ja 4-vuotias tekivät eräänä kesänä Suomenlinnassa värikkäistä villalangoista verkoston, joka risteili lastenhuoneessa. Poikamme sanoi aikuisena, että he muodostivat siten tietämättään erään kuvion, joka on matematiikassa keskeinen. Sitä leikkiä kesti pari viikkoa.
TV hankittiin vasta, kun lapset olivat 6-, 7- ja 11-vuotiaita. Kaikki olivat 3-vuotiaasta asti puolipäivätarhassa ja 4-5 -vuotiaasta asti vieraskielisessä koulussa. Halusimme lasten oppivan jotain, mitä emme osanneet itse heille opettaa - ranskan.
Välillä mieheni oli neljä vuotta koti-isä ja jatko-opiskelija ja minä elätin perhettä (Lapset pääsivät heti vapaaoppilaiksi, vaikka minulla oli silloin suurempi palkka kuin miehelläni!)
Meillä ei ole ollut koskaan Suomessa varaa autoon. Meillä ei ole omistusasuntoa eikä kesämökkiä. Ihminen voi tehdä itsenäisiä valintoja elämässään.
Kotiäitinä olo oli minulle itselleni hyvin onnellista aikaa. Mieheni pitää tärkeinä niitä vuosia, jolloin hän oli koti-isä. Lapset pitävät lapsuuttaan onnellisena. Tämä on yksi suositeltava tapa elää Suomessakin.
Olin kotiäiti ja vapaa toimittaja myös lasten ollessa murrosikäisiä, sillä halusin heidän säilyttävän äidinkielen ulkomailla asuessa. Siitä olikin kovasti hyötyä, kun palasimme Suomeen yhdeksän vuoden jälkeen.
Vanhemmat voivat antaa lapsilleen henkisen perinnön, joka on tärkeämpi
kuin aineellinen perintö.
Tärkeää on myös se, että lasten ja vanhempien välille syntyy läheinen ja lämmin suhde, joka kestää myöhemminkin. Ihminen tarvitsee omaistensa tukea koko ikänsä, jos ei rahallista niin henkistä.
Onnellista on, jos kullakin on oman perheen lisäksi muita läheisiä ystäviä.
PS. Edellisestä jäi eräs tärkeä asia: ääneenlukeminen. Sitä harjoitettiin ahkerasti. Eniten luki luki isä, joka keskittyi lapsiin työstä tultuaan. Siinä tuli kuultua vuosien varrella suuri osa maailmankirjallisuutta afrikkalaisista saduista Aleksis Kiveen ja Tolkieniin asti.
Samasta aiheesta aikaisemmin.
Talteen toinenkin kommentti.
Iines,
haaveilimme mieheni kanssa nuorina siitä, että kummankin meistä olisi ollut mahdollista hoitaa lapsiamme ja olla vain puolipäivätyössä. Miehetkin rakastavat lapsiaan.
Eiköhän ole nykyään mahdollista hoitaa lapsi kotona tämän ollessa pieni ja siirtyä sitten vähitellen työhön. Jos äidillä on sellainen ammatti, josta ei voi olla poissa kolmea vuotta, voisi isä hoitaa lapsen ne kaksi vuotta. Nythän monet miehet hoitavat lapsia esimerkiksi silloin, kun perhe asuu ulkomailla vaimon työn vuoksi.
Tarvitaan ennakkoluulottomuutta. Kolme vuotta on lyhyt aika aikuisen elämässä, mutta pitkä ja merkittävä ajanjakso lapsen elämässä.
Tämä keskustelu lasten hoitamisesta kotona tai päivähoidossa tuo jostakin syystä mieleen aikaisemman suomalaisen keskustelun imettämisestä. Siihen aikaan, kun lapseni olivat vauvoja, minullekin väitettiin neuvolassa, että on turhaa imettää vauvaa kauan ja suorastaan naurettavaa imettää vuoden vanhaa lasta. Onneksi en uskonut "asiantuntijoita", vaan kuuntelin vaistojani.
Lapset ovat onneksi niin joustavia ja sitkeitä, että heistä tulee ihan kunnon ihmisiä saivatpa he pulloruokaa tai rintaa ja hoitipa heitä äiti, isä, mummo tai naapurintäti tai päivähoitolan setä.
Rakkaus on tärkeintä. Kyllä lapsi ymmärtää, että aikuinen tekee sen, mitä niissä olosuhteissa voi. Tämähän on selvää, kun ajattelemme omia vanhempiamme. Tärkeintä ovat olleet hymy ja katse. Niitä muistelemme, olipa äiti ollut kotiäiti tai kodin ulkopuolella töissä käyvä äiti. Ne ovat tärkeämpiä kuin kalliit tavarat, soittotunnit tai ranskankieli.:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tuli mieleen vaihto-oppilasvuosi Amerikassa. Suuret lotjamaiset avoautot odottivat monia luokkatovereitani koulun lähelle parkkeerattuina. Kerran pääsin ajelulle vanhalla T-Fordillakin. Luokkatoverini Kathyn isä oli entistänyt autoa vuosikaudet. Meitä oli muutama tyttö, jotka saimme olla kyydissä, kun Kathy ajoi varovasti korttelin ympäri.
AFS-perheeni isä oli Fordi-kauppias, joten autoja riitti. Kokeiltiin uusia malleja. Autoista puhuttiin paljon. Perheenisä oli kotoisin Bostonista, jossa hänen isällään oli elokuvateatteri. Hän oli opiskellut yliopistossa kirjallisuutta, mutta mennyt valmistuttuaan laman vuoksi työhön Fordin tehtaalle ja innostui lähtemään "Villiin Länteen", Montanaan liikemieheksi.
Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa kuviani autoista ja niiden iloisista ja ylpeistä kunnostajista.