Kotiäiti lapsineen 1960-1970 luvun armottomassa valossa.
Helsingin Sanomien NYT-liitteen kannessa on kotiäiti lapsineen. Lehdessä haastatellaan hämmästyttävän asiallisesti kolmea onnellista ja tyytyväistä kotiäitiä, kolmea "kapinallista".(Katja Martelius: Maailman vanhin ammatti. Nyt-liite 14/2006, Helsingin Sanomat sivut 14-17. )
Toimittajaa kuitenkin harmittaa. Hän purkaa sydäntään pääkirjoituksessa:
"Terveisiä Stakesista! Tilasto vuodelta 2004 kertoo, että tuona vuonna kodin ulkopuolisessa hoidossa on ollut 41976 alle kolmivuotista lasta eli 25 prosenttia kaikista alle kolmivuotiasta lapsista. Kotona siis hoidetaan alle kolmivuotiaista 75 prosenttia.
-- Anteeksi, mutta olenko joutunut aikakapselissa 1950-luvulle? --Kotiäiti-ilmiö ei ole mitään marginaalia, vaan massiivinen naisten joukkopako työmarkkinoilta vuosikausiksi."
Yllätys! Yllätys! On tultu 2000-luvulle. Niin on käynyt Suomessakin. 1960- ja 1970-luvulla uskottiin, että perhe on porvarillisen yhteiskunnan kulmakivi ja se pitää hajottaa. En viitsi sanoa, keneltä tämä aate on peräisin. Sen aatteen omaksui myös naisasialiike. Naisilta meni vapaus valita. Kodista ja kotiäidistä tuli melkein kirosanoja.
Hassuinta asiassa on se, että alkujaan porvarillisen yhteiskunnan ja kapitalismin tuhoamiseksi tarkoitettu idea on tullut kapitalismin aarteeksi: Kaikki naiset työmarkkinoille riippumatta henkilökohtaisesta tilanteesta ja toivomuksista.
Oma kokemus
Olin kotiäitinä ja opiskelijana 1960-1970-luvuilla. Minua haukuttiin vasten kasvoja "siivelläeläjäksi", kun menin rahapulassa sijaiseksi kouluun pariksi viikoksi. Menin työhön kolme vuotta valmistumiseni jälkeen, kun nuorin lapsemmme oli kuusivuotias. Mieheni jäi silloin koti-isäksi muutamaksi vuodeksi ja jatkoi samalla opintojaan. Kanadassa olin yhdeksän vuotta kotiäiti ja vapaa toimittaja, silloin lasten suomen kielen säilymisen vuoksi.
Mielestäni on ihanteellista olla kotiäitinä lasten ollessa pieniä ja valmistautua vähitellen siirtymään työhön lasten kasvettua. On hienoa, että nyt maksetaan kotihoitorahaa ja annetaan vanhempien olla kotihoitovapaalla kolme vuotta. Yhteiskunta antaa siinä lahjan tulevaisuudelle.
Mikä on ollut kotiäitiyden hinta meille? Ei koskaan autoa Suomessa, ei omaa asuntoa, ei kesämökkiä ja minulla pieni eläke. Plussaa ovat onnelliset muistot, turvallinen ja vapaa lapsuus lapsillemme ja minulla vapaus tehdä juuri sitä, mitä halusin.
Aito valinnanvapaus kunniaan! Yhteiskunta kyllä painostaa "töihin," olen seuraillut joidenkin kotiäitiyttään arvostavien taistelua asiassa.
VastaaPoistaOmalla kohdallamme olemme valinneet sellaisen ratkaisun että sekä äiti että isä ovat kokoaikaisessa työssä ja lapsi kotona... Tämä on toki mahdollista vain koska meillä molemmilla on ammatti, jossa aikataulut voidaan päättää pitkälti itse. Harvinaista herkkua siis, josta olemme kiitollisia.
Joillakin ystävillämme on ollut sama tilanne. Se on ihanteellinen myös taloudellisesti, aika raskasta tietenkin, jos on monta lasta.
VastaaPoistaMe haaveilimme siitä, että kummallakin olisi ollut mahdollisuus olla puolipäivätyössä, toinen aamupäivän, toinen iltapäivän.
Myös etätyö voisi olla ihanteellinen. Sitähän oli tavallaan opiskeluni, tietenkin palkatonta, kun ei ollut opintorahoja eikä kotihoitorahoja.
Vapaana toimittajana olo sopi erinomaisesti, kun lapset olivát teini-ikäisiä. Yhdestä lapsesta tuli hyvä ruoanlaittaja, kun en ehtinyt monestikaan laittaa ruokaa. Päätin kuitenkin, että en rupea matkustelemaan ympäri Amerikkaa. Niin olisi tietenkin hankkinut paljon.
Leikki-ikäiset puuhaavat omissa touhuissaan ja käyvät välillä äidin ja isän luona. Näinhän on ollut aina perinteisesti maaseudulla. Siellä olivat lisäksi isovanhemmat, ehkä muitakin sukulaisia.
Myös kolmiperhehoito näyttäisi olevan aika kiva ratkaisu. Lieneekö sitä vielä? Lapset saavat olla ainakin joka kolmannen viikon kotonaan, ja heistä tulee usein hyviä ystäviä, kuin sisaruksia.