Luovuus. Creativity

Afrikkalainen käärmeennahkamatto. An African snakeskin rug.



Sain tuliaisiksi Afrikasta käärmeennahkalompakon. A snakeskin wallet.

Luovuus ja sairastaminen

On kummallista, kuinka luovuus ja sairastuminen liittyvät yhteen. Aloin taas jatkaa uutta kirjaa, ensin sanelemalla pieniä pätkiä Dragon Dictatationilla sähköpostiin, josta ne voi koota välillä yhteen, sitten pitempiä jaksoja suoraan tietokoneelle. Juttua alkaa ryöpytä. Mutta nyt kuume nousi.

Kommentteja: lukutaito, luovuus, Internet, kommunikointi

Voiko puhelimessa syntyä itsenäisiä ajatuksia?

Kommentteja Kirstin blogiin

"Vanhat hyvät ajat oli niin hyviä, että edes tyhmiä ihmisiä ei ollut olemassa!" 

Ei todellakaan ollut.:) Ei ollut ehtoja, luokalleen jäämisiä, ei älykkyystestejä. Ei koulua, jossa ihminen määritellään tyhmäksi. Suomalaiset olivat 99,9 %:n verran viisaita, sillä melkein kaikki selvisivät rippikoulusta, saivat luvan mennä naimisiin ja jatkaa suomalaisten viisasta sukua. Kuului asiaan käyttäytyäkin viisaitten tavoin. Vain juopuneella ja pikkulapsilla oli lupa puhua sopimattomia.

Tositarina Kanadasta 1980-luvulta. Suomalaiset olivat niin viisaan maineessa sielläkin, että eräs pieni koulupoika kysyi minulta: Onko Suomessa ollenkaan tyhmiä ihmisiä?

Mutta muistettakoon, että ennen Savossakin jouduttiin silloin tällöin sanomaan: Ei miehessä oo mittään vikkoo muuta kuin käytöksessä.

kommentti

No hyvä, laajennetaan ajassa ja paikssa. 
Ei ihmisen tarvitse olla välttämättä lukutaitoinen ollakseen viisas ja taitava monilla aloilla. Lukutaito on aika uusi asia. Kaarle Suurikaan ei osannut lukea. 

Lukeminen ja kirjoittaminen olivat kammioissaan nyhjöttävien munkkien, sen ajan nörttien hommaa. Joku frelanceri istui jalat ristissä kadun kulmassa ja luki ja kirjoitti maksua vastaan kirjeitä. Tämä ammattikunta on edelleen olemassa esim. Intiassa.

Vanhan ajan suomalaisilla oli sydämen sivistystä.

Pakostakin minusta tuntuu, että Internet ei ole omaperäisten ajatusten kätilö.

kommentti

Kahvilakaan ei ole itsenäinen olento, mutta jostain syystä kahviloissa istuminen yksin tai ystävien seurassa on synnyttänyt paljon itsenäisiä ajatuksia. 

Kynä ja paperi, kirjoituskone ja puhelin ovat synnyttäneet paljon itsenäisiä ajatuksia. Jostain syystä niissä luontevammin syntyy aito yhteys luovuuteen.

Elokuu 2012

Samaa vauhtia eteenpäin! Nyt on vielä kesä, vaikka kauppojen näyteikkunoissa eletään jo syksyä ja koulujen alkamista.



Vanhat koulutuolit ovat tulleet muodikkaiksi. Niitä kunnostetaan, maalataan, päällystetään.
Nuukuus ja kekseliäisyys ovat muotia: neulotaan, ommellaan, virkataan, hillotaan, kuivataan.
Minä en laita hilloja enkä kerää sieniä: kun ei ole autoa, marja- ja sienimetsään pitäisi mennä taksilla ja saattaisi tulla jonkun tontille. On halvempaa ostaa sekä marjat että sienet torilta ja ruokakaupasta kuin ostaa auto.

Mutta mieheni ei ole käynyt vuosikymmeniin parturissa, sillä leikkaan hänen tukkansa. Koetan innostaa häntä leikkaamaan minun hiukseni. Viimeksi kävin kampaamossa Tsekissä, ja hiusten leikkaaminen maksoi siellä vain muutaman euron.

Ennen oli ainakin pikkukaupunkien vuokra-asunnoissa asuvillakin puutarhaosuus pihassa, ja kasvimaat kaupungin yhteisillä puutarhamailla. Ystäväperheemme on laittanut kukkapenkin kerrostalon pihaan. Sota-aikana ja pula-aikana viljeltiin Helsingin puistoissa perunoita. Jos lama jatkuu ja pahenee, sama ilmiö voi uusiintua.

Nyt tarvitaan luovuutta ammatinvalintaan

Luemme hälyyttäviä tietoja lehdistä: yhä useammat ihmiset joutuvat Euroopassa työttömiksi. Nyt tarvitaan luovuutta ammatinvalintaan. On ylitettävä rajoja, joita monet eivät ole ylittäneet, ruvettava tekemään ihan uudenlaisia töitä. Jotkut lähtevät ulkomaille etsimään töitä, sitä on tehty aina taloudellisesti vaikeina aikoina. Ammattia voi vaihtaa monestikin elämänsä aikana, ei ole pakko olla samassa työssä koko ikäänsä. Erikoinen ammatti tuo lisää elämänkokemusta.

Kuvasin Berliinissä yllä olevan pakettiauton, jonka kyljessä on sana Koirienulkoiluttaja. Mietin, miten hän toimii. Ehkä hän kerää koirat eri puolilta kaupunkia ja vie ne johonkin suureen puistoon ulkoilemaan ja vie taas takaisin omistajilleen. Viime vuoden Iltalehti kertoo miehestä, joka ulkoiluttaa ammatikseen koiria Manhattanilla ja hankkii enemmän kuin opettajat ja poliisit.

Olen kuullut akateemisista ihmisistä, jotka ovat ryhtyneet raitsikan kuljettajiksi. Ovatko he niitä, jotka soittavat myöhään illalla klassista musiikkia raitsikkaa kuljettaessaan? Jotkut ovat ryhtyneet yövartijoiksi. Uudessa työssä saattaa olla enemmän vapautta ja paremmat ihmissuhteet kuin edellisessä.

Joku voi kysyä, mitä minä muka tiedän tällaisista asioista. Tiedän toki: koululaisena ja opiskelijana olen ollut seuraavanlaisissa osa-aika- tai kokopäivätöissä:
kemikaliokaupan myyjä, toimistotyöntekijä, kukkakaupan juoksutyttö, lasten leikkikentän ohjaaja, pankkivirkailija, kaupunginpuiston siivooja - ja opiskelijana tavaratalon myyjä, työssä legendaarisessa Juhavan kynttilätehtaassa, postinlajittelijana, lastentarhan apuopettajana, koehenkilönä lattialämmitystutkimuksessa, laskemassa kuinka monta ranskanleipää ostettiin leipäkaupasta ja yhden päivän suurlähettilään lehdistösihteerinä - lue varsinkin siitä lisää. Saattaa olla muutakin. Kerron niistä myöhemmin.
Kanadassa tein jonkin aikaa kuluttajatutkimushaastatteluja torontolaisissa ostoskeskuksissa. Sitten aloin kirjoittaa siirtolaislehteen perhepalstaa ja Suomeen lehtijuttuja. Ja sitten vasta alkoi kirjailijan työ opetustyön ohella ja nyt vapaana kirjailijana.

Askel arkeen

Luovuutta Aleksin näyteikkunassa. Sitä tarvitaan, jotta arjen kotona ja työpaikalla ei tarvitse olla "harmaa". Window shopping in Helsinki.

Lisääkö flunssa luovuutta?

Eilen iski kurkkukipu ja flunssa. Sopivaan vai sopimattomaan aikaan? Toissapäivänä tein nimittäin kiinnostavan havainnon: minulle oli kertynyt noin neljäsosa tekstiä uutta kirjaa varten.

Siitä tulee jatko-osa Aurora-kirjoihin. Jo on aikakin, ensimmäinen Aurora-sarjan kirja ilmestyi vuonna 1991. Siitä tuli toinen painos seuraavana vuonna ja kaksi jatko-osaa parin vuoden välein, edelleen kokopäivätyön ohella kirjoitettuna. Sitten iski 1990-luvun lama, kolmatta osaakin piti lyhentää paperin säästämiseksi, ja kustantajani lopetti pian nuortenkirjojen julkaisemisen. Muutaman vuoden kuluttua tapahtui muutos, uusi kustannuspäällikkö, uudet ideat. Aurora-kirjoja piti saada lisää. Ehdin tehdä yhden, kun taas tilanne muuttui.

Nythän on taas lama, joten kustantajaa tuskin löytyy tälle kirjalle. Mutta ainahan voi tehdä omakustanteen ja jopa painattaa kirjan ulkomailla. En aio murehtia tästä enempää. Parasta oli uuden idean syntyminen.

Sain joskus joulukuun alussa tämän uuden idean jatko-osaksi Aurora-kirjoihini. Luin yhdessä rysäyksessä pinon kirjoja valitsemastani aikakaudesta, ravasin netissä ja tulostin talteen. Sitten juttua alkoi syntyä, vähitellen, kohtauksittain kuten minun kirjoittamiseni yleensä etenee. Toissapäivänä sitten huomasin, että minullahan oli tästä aiheesta omaa tekstiä eri työnimillä merkityissä tiedostoissa. Ne piti tulostaa, käydä läpi tekstit ja verrata niitä. Sitten kaikki yhdeksi tiedostoksi. Tuli pitkä työpäivä.

Lopputulos oli iloinen yllätys: tekstiä on jo noin neljänneksen verran, todellisuudessa enemmänkin, sillä loppuvaiheessa lisätään lihaa luiden päälle eli yksityiskohtia kirjaan. Kirja on jo päässäni. Saa nähdä, milloin se ilmestyy kirjana. On vähän ruuhkaa, sillä toinenkin kirja on tekeillä samalla aikaa ja muitakin on eri vaiheissa. Jos minulla olisi sopiva yläkomero, tekisin niin kuin Helvi Hämäläinen aikoinaan, kokoaisin käsikirjoituksia sinne odottamaan parempia aikoja. Mutta tuleekohan niitä enää?

Artikkeli: Fyysinen sairaus ja luovuus When Walls Become Doorways: Creativity, Chaos Theory, and Physical Illness.Journal article by Tobi Zausner; Creativity Research Journal, Vol. 11, 1998. 8 pgs.
Sairastaminen ja varsinkin se miten taiteilija suhtautuu sairauteensa, vaikuttaa taiteilijan luovuuteen. Tutkimus kuvataiteista 1400-luvulta alkaen: "A period of illness was modeled
as creative chaos, which functioned as a time of transition to a new stage of life and the production of new art. " Sairaus voi olla siirtymävaihe uudenlaiseen kauteen.

Vrt. "Taide ja taudit" -luentosarja
Lisäys vuonna 2015
Jätin kirjan kesken, kun en saanut apurahaa sitä varten. Ehkä kirjoitan sen loppuun joskus. Päätin sen sijaan tehdä yhteispainoksen kolmesta Aurora-kirjasta ja kolmannen osan Lucia Olavintytär-kirjoihin.  Lucia ja Luka ilmestyi vuonna 2013 ja Vaahteralaakson Aurora 2014. Molemmat omakustanteita, sillä historiallisia nuortenkirjoja ei kuulemma enää haluta. Historia ei ole suosittua lapsile, vaikka aikuiset ahmivat historialliisa romaaneja.:)

On luonnollista ja jopa hauskaa olla kotiäiti

Vuoden 1950 Kotilieden kansi.

Tämä on kommentti Iineksen blogissa käytävään keskusteluun.

Olen ollut suurimman osan "urastani" kotiäiti. Halusin hoitaa lapseni itse, jotta heillä olisi onnellinen ja vapaa lapsuus.

Varsinkin varhaislapsuudessa vapaa leikki ilman ohjelmointia on arvokasta. Lisäksi omien lasten hoitaminen oli minusta luonnollista ja hauskaa.

Ainoa varsinainen ongelma oli rahapula, kun oli vain yhden ihmisen palkka eikä mitään kotihoitotukia, kuten nyt onneksi on. Olin lisäksi lasten pieninä ollessa opiskelija, ja opintoni kestivät kauan, yhteensä 11 vuotta, kun tein sitä vähitellen.

Kotiäitinä olo on työlästä, sillä esimerkiksi meidän viiden hengen taloudessa oli paljon töitä, ruanlaittoa ja siivoamista lasten hoitamisen lisäksi. Mielikuvitus joutuu korvaamaan rahan.Vaatteet voi ommella itse, leluja voi valmistaa kotona.

Lapset oppivat kotona luoviksi ja itsenäisiksi ajattelussaan. Ohjelmaa voi järjestää niin paljon kuin haluaa. Kirjastoista saa kirjoja, voi käydä museoissa, lastenteatterissa, sirkuksessa, mummolassa maalla sekä
taidenäyttelyissä kaupungissa, voi kuunnella lastenlauluja ja klassista musiikkia. Ulkona voi olla kahdesti päivässä. Korvatulehdus oli täysin tuntematon asia.

Eräs parhaita asioita oli se, että lapset saivat leikkiä rauhassa. Leikkejä ei tarvinnut purkaa koko ajan. Kerran tapahtui niin, että 3- ja 4-vuotias tekivät eräänä kesänä Suomenlinnassa värikkäistä villalangoista verkoston, joka risteili lastenhuoneessa. Poikamme sanoi aikuisena, että he muodostivat siten tietämättään erään kuvion, joka on matematiikassa keskeinen. Sitä leikkiä kesti pari viikkoa.

TV hankittiin vasta, kun lapset olivat 6-, 7- ja 11-vuotiaita. Kaikki olivat 3-vuotiaasta asti puolipäivätarhassa ja 4-5 -vuotiaasta asti vieraskielisessä koulussa. Halusimme lasten oppivan jotain, mitä emme osanneet itse heille opettaa - ranskan.

Välillä mieheni oli neljä vuotta koti-isä ja jatko-opiskelija ja minä elätin perhettä (Lapset pääsivät heti vapaaoppilaiksi, vaikka minulla oli silloin suurempi palkka kuin miehelläni!)

Meillä ei ole ollut koskaan Suomessa varaa autoon. Meillä ei ole omistusasuntoa eikä kesämökkiä. Ihminen voi tehdä itsenäisiä valintoja elämässään.

Kotiäitinä olo oli minulle itselleni hyvin onnellista aikaa. Mieheni pitää tärkeinä niitä vuosia, jolloin hän oli koti-isä. Lapset pitävät lapsuuttaan onnellisena. Tämä on yksi suositeltava tapa elää Suomessakin.

Olin kotiäiti ja vapaa toimittaja myös lasten ollessa murrosikäisiä, sillä halusin heidän säilyttävän äidinkielen ulkomailla asuessa. Siitä olikin kovasti hyötyä, kun palasimme Suomeen yhdeksän vuoden jälkeen.

Vanhemmat voivat antaa lapsilleen henkisen perinnön, joka on tärkeämpi
kuin aineellinen perintö.

Tärkeää on myös se, että lasten ja vanhempien välille syntyy läheinen ja lämmin suhde, joka kestää myöhemminkin. Ihminen tarvitsee omaistensa tukea koko ikänsä, jos ei rahallista niin henkistä.

Onnellista on, jos kullakin on oman perheen lisäksi muita läheisiä ystäviä.

PS. Edellisestä jäi eräs tärkeä asia: ääneenlukeminen. Sitä harjoitettiin ahkerasti. Eniten luki luki isä, joka keskittyi lapsiin työstä tultuaan. Siinä tuli kuultua vuosien varrella suuri osa maailmankirjallisuutta afrikkalaisista saduista Aleksis Kiveen ja Tolkieniin asti.

Samasta aiheesta aikaisemmin.

Talteen toinenkin kommentti.

Iines,

haaveilimme mieheni kanssa nuorina siitä, että kummankin meistä olisi ollut mahdollista hoitaa lapsiamme ja olla vain puolipäivätyössä. Miehetkin rakastavat lapsiaan.

Eiköhän ole nykyään mahdollista hoitaa lapsi kotona tämän ollessa pieni ja siirtyä sitten vähitellen työhön. Jos äidillä on sellainen ammatti, josta ei voi olla poissa kolmea vuotta, voisi isä hoitaa lapsen ne kaksi vuotta. Nythän monet miehet hoitavat lapsia esimerkiksi silloin, kun perhe asuu ulkomailla vaimon työn vuoksi.

Tarvitaan ennakkoluulottomuutta. Kolme vuotta on lyhyt aika aikuisen elämässä, mutta pitkä ja merkittävä ajanjakso lapsen elämässä.

Tämä keskustelu lasten hoitamisesta kotona tai päivähoidossa tuo jostakin syystä mieleen aikaisemman suomalaisen keskustelun imettämisestä. Siihen aikaan, kun lapseni olivat vauvoja, minullekin väitettiin neuvolassa, että on turhaa imettää vauvaa kauan ja suorastaan naurettavaa imettää vuoden vanhaa lasta. Onneksi en uskonut "asiantuntijoita", vaan kuuntelin vaistojani.

Lapset ovat onneksi niin joustavia ja sitkeitä, että heistä tulee ihan kunnon ihmisiä saivatpa he pulloruokaa tai rintaa ja hoitipa heitä äiti, isä, mummo tai naapurintäti tai päivähoitolan setä.

Rakkaus on tärkeintä. Kyllä lapsi ymmärtää, että aikuinen tekee sen, mitä niissä olosuhteissa voi. Tämähän on selvää, kun ajattelemme omia vanhempiamme. Tärkeintä ovat olleet hymy ja katse. Niitä muistelemme, olipa äiti ollut kotiäiti tai kodin ulkopuolella töissä käyvä äiti. Ne ovat tärkeämpiä kuin kalliit tavarat, soittotunnit tai ranskankieli.:)

Kolmas ikä, aktiivisuus ja luovuus ThirdAge

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään luovuudesta ja ikääntymisestä. (Teemu Luukka: "Rockissa uusi nousu alkaa eläkeiässä" HS/C1 Kulttuuri 26.3.2006). Rockmusiikin veteraanit ovat tehneet kuusikymmppisinä hyvää musiikkia. Tässä rockvaarien siivellä muutkin saavat lukea rohkaisevaa tekstiä:

"En usko, että on mitään ikää, johon luovuus päättyisi."
(geropsykologi Timo Suutama Jyväskylän yliopistosta)

Tähän keskusteluun liittyy käsite kolmas ikä (third age= yleensä tarkoitetaan yli 50-vuotiaita, Hesarin artikkelissa yli 60-vuotiaita.)

"Kolmanneksi iäksi kutsutaan ikää, joka alkaa noin kuusikymppisenä ja jatkuu niin kauan kuin ihminen pystyy toimimaan aktiivisesti, joillakin se jatkuu 80-vuotiaaksi saakka." (Timo Suutama)

"Säveltäjillä luomiskausi on saattanut alkaa jopa 80-vuotiaana. On myös matemaatikoita, joilla on alkanut 60-vuotiaana uusi luomiskausi--", sanoo professori Kari Uusikylä.

Teemu Lukka kirjoittaa: "Uusikylän mukaan luoville ihmisille on tärkeää myös se, millainen on ajan henki ja millainen ilmapiiri heitä ympäröi.
'Jos kukaan ei arvosta, luovuudella on tapana heikentyä.'"

Ja lopuksi: "mikään ei luovassakaan työssä korvaa kokemusta."(Uusitalo)

Ja makupalaksi:
Cinderella at Sixty.

Myöhemmin:
Kuten tuolla kommenteissa kirjoitan, olen tänään merkinnyt Blogilistalle tämän blogini yhdeksi teemaksi ThirdAge (=50+). Yritin ensin termiä kolmas ikä, mutta näkyviin tuli vain 'kolmas'. Tervetuloa sakkiin.

Lukekaa myös Kemppisen kirjoitus, jolla on herttainen nimi Seniilit.

Toisinaan luova työ on extreme-laji

Toisinaan luova työ on extreme-laji
Kun on henkisesti valmis, voi kirjoittaa melkein missä hyvänsä olosuhteissa. Aina löytyy sen verran aikaa. Samaa voi sanoa muustakin luovasta työstä.

Äärimmäisenä esimerkkinä voisi pitää Wladyslaw Szpilmania, joka sävelsi Varsovan ghetossa. Hänen omaelämäkertaansahan perustuu elokuva Pianisti.

Concertino pianolle ja orkesterille syntyi vuonna 1940. Nuoren Szpilmanin kasvot levyn kannessa, samassa kuvassa joka oli hänen ghettopassissaan, muistuttavat minua ihmisen henkisestä voimasta, kyvystä kulkea omaa tietään.

Jokainen ihminen tarvitsee myös ystäviä ja tukijoita tekipä hän mitä hyvänsä, olipa hänen elämäntilanteensa mikä hyvänsä. Szpilmanin pelastavana tukijana toimi kaikkein epätodennäköisin auttaja, saksalainen upseeri Wilm Hosenfeld, joka pelasti pianistin ja säveltäjän keskitysleiriltä ja nälkäkuolemalta. Se oli varmaankin vankileirillä kuolleen nuoren Hosenfeldin varsinainen elämäntyö.

Toisinaan luovuus ja luovuuden tukeminen ovat extreme-laji.