Kiusaamista on ollut aina. Sitä on sekä lasten että aikuisten keskuudessa. Näiset syyllistyvät siihen yhtä hyvin kuin miehet. Se on alistamista, jopa äärimmäistä väkivaltaa ja kokonaisten kansojen tuhoamista.
Keskustellaan siitä,
onko uhri syyllinen siihen, että häntä kiusataan. Suuri aihe, josta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Siitä tulee varmaankin pitkä keskustelu.
Oma kokemus koulukiusattuna olemisesta: Sain alakoululaisena koululta monot. Innoissani laskin koulun jäämäessä muiden kanssa. Ehkä pysyin seisaallaan liian kauan, sillä eräs varakkaammasta perheestä oleva poika huomautti: "Sinä et saa laskea koulunmäestä, kun olet saanut koulusta monot." En välittänyt mitään mokomasta huomautuksesta, vaan kiipesin mäelle entistä tarmokkaammin. Mutta koulukiusaamista se oli. Ei sitä ole mukavaa muistella. Siihen se kuitenkin loppui.
Tuon pojan asenne on kuitenkin hyvin tyypillinen. Ainakin Savossa sanoivat jotkut, että köyhän pitää olla nöyrä. Se oli niitä kansantyhmyyksiä, joita ei kannattanut oppia. Se oli pyrkimystä hallita ja alistaa toisia, käyttää valtaa.
Kiusattu syyllistetään helposti. Ei saa olla erilainen, ei huonompi eikä parempi kuin muut. Älä ole liian kaunis, tyylikäs, älä ole liian ruma, älä ole erilainen, häviä tapettiin. Kiusaamista on aina, sillä sen avulla yritetään hallita muita, pitää valta itsellään.
Viime aikoina on kehittynyt suorastaan uusi tutkimuksen laji, victimiology, jossa pohditaan, voiko kiusattu olla syyllinen, hakeutua väkivallan kohteeksi. Mainitaan
Kennedyt ja jopa pankkivirkailijoiksi ryhtyneet. "Is the Victim Guilty?" Time-lehti.
Tietenkin aihe on laaja. Kaukana toisessa laidassa on halukas uhri numero yksi, Jumala, joka suostuu uhriksi. Se tuo asiaan uusia ulottuvuuksia ja syvyyttä.
Kiusattua ei saa syyllistää esimerkiksi työpaikkakiusaamisessa.
Euroopan unionin lakialoite syrjinnästä, uhrin syyllistämisestä ym
