Kekkonen ja muut kivittäjät

Iisalmen entinen lyseo, originally uploaded by Anna Amnell.

Tässä rakennuksessa toimi 1900-luvun alussa Iisalmen lyseo. Sen kuuluisin oppilas lienee Urho Kekkonen.

Eräs iisalmelainen naapurimme oli samalla luokalla Kekkosen kanssa. Naapurillamme, ystävällisellä miehellä, oli otsassa iso arpi muistona siitä, kun energinen Urho-poika oli heittänyt häntä kivellä koulun pihalla osoittaakseen, kuka kukin on.

Urho Kekkonen oli varsinkin alkuaikoinaan myös innokas nimimerkkikirjoittaja. Hänen lingostaan lenteli kirpeitä mielipiteitä. Kun hän pääsi valtakunnan huippuvirkaan, hänen ei tarvinnut enää turvautua nimimerkkeihin, vaan hän pystyi lähettämään pelättyjä myllykirjeitään.

Yhteistä kivittäjille ja nimettömille tai nimimerkillä kirjoittaville nettiherjaajille ja nettikiusaajille on vallanhalu. Jos oikeaa valtaa ei ole eikä kykyä pitää puoliaan, otetaan edes kivi käteen.

Minullakin on otsassa arpi muistona kivestä, jonka eräs leikkitoveri heitti keskelle otsaani hiukan tukanrajan alapuolelle.

Koulujen ja asuinrakennusten pihat ovat nykyään asvalttia. Kiviä ei enää lentele. Mutta muita keinoja kyllä keksitään toisten kiusaamiseen ja mahdin osoittamiseen sekä kouluissa, työpaikoilla että Internetissä.

Kirjoitin kommentin samasta aiheesta Kemppisen blogiin,  jossa näyttävät tänään kommentoivan ihmiset kaikista yhteiskuntaluokista, kukin omalla tavallaan, arvonsa mukaan.

Kommenttini:

Tämä keskustelu käy yhä kiinnostavammaksi. Mieleeni tuli Urho Kekkonen, joka kävi yhden luokan lyseota Iisalmessa. Hänellä oli jo silloin kova pyrkimys valtaan. Hän saattoi ottaa kiven käteensä ja heittää sillä luokkatoveriaan, jos ei muuten sana mennyt perille.

Halu valtaan vei hänet korkeaan asemaan, vaikka häntä ei alussa arvostettu, kun hän ei ollut hienosta suvusta. Kuulin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna vuokraisäntäni, varatuomarin perheen helsinkiläisvieraiden juoruilut Kekkosesta. Kun Kekkonen pääsi huipulle, hän ei päästänyt sinne muita, kivittäminen ja nimimerkkikirjoitukset muuttuivat pelätyiksi myllykirjeiksi.

Halu valtaan ja kokemus siitä, ettei ole arvostettu, ei tule kuulluksi saavat nykyäänkin primitiivisiä, jopa hirvittäviä muotoja. Miten kuunnella, miten neuvoa varsinkin nuorille ihmisille oikean tavan tuoda esille mielipide? Miten hillitä ihminen, joka haluaa itsevaltiaaksi, muista piittaamattomaksi kukkulan kuninkaaksi?

Kiusaaja ei ole yksin

Kirjoitin muutama vuosi sitten Blogisisko-blogissa, että kiusaaja ei ole koskaan yksin, olipa kyse koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta tai nettikiusaamisesta. Ryhmä on usein ainakin salaisesti kiusaajan puolella, suosii häntä, sillä kiusaaja tekee likaisen työn, kiusaa ryhmästä poikkeavaa henkilöä heidänkin puolestaan. Väite perustui omiin havaintoihini.

Tämän päivän HS haastattelee koulukiusaamista tutkinutta professori Christina Salmivallia, joka sanoo:
"Vakavasti puhuen uskon, että jos ei työskennellä koko ryhmän kanssa, on vaikea saada pysyviä tuloksia. Kiusaaja kiusaa, jos ryhmä sen sallii - liian usein ryhmä vieläpä palkitsee sitä".(Jaana Laitinen: Onni potkaisi koulukiusaamisen tutkijaa. HS/C/Nimiä tänään 15.4.2009.)

Kiusaaminen lienee hyvin yleistä. Koin lapsena muutaman kerran kiusaamisyrityksiä, mutta ne loppuivat joko siihen, että aikuinen lopetti sen heti alkuunsa tai lasten ryhmä ei hyväksynyt sitä. Jälkimmäistä edustakoon seuraava tapaus. Olimmme koulunpihalla laskemassa pienestä jäämäestä. Olin siihen aikaan, alle oppikouluikäisenä, peloton poikatyttö, pärjäsin pojille tappelussa ja huristin jäämäestä reippaammin kuin pojat.

Eräs poika ei sietänyt sitä, vaan sanoi: "Sinä et saa laskea jäämäestä, kun sinulla on koulun monot". Tilanne meni vain nauruksi, sillä minua ei häirinnyt ollenkaan, että olin saanut hienot monot koulusta. Muutkin pitivät kiusaajaa, kauppiaan poikaa, typeränä, sillä melkein kaikki lapset olivat köyhistä perheistä, ja puutetta oli muillakin siihen aikaan varsinkin vaatteista. Moni virkamiesperheen tyttökin sai kulkea isojen veljiensä vanhat kengät jalassa. Kiusaaminen loppui siihen. Luokkatoverini tyttölyseossa olivat mukavia tyttöjä, ja luokassa oli hyvä henki.

Yllättävää kyllä sain kokea kiusaamista lukiossa vaihto-oppilasvuoden jälkeen, kun jatkoin lopun ajan lukiosta uudessa luokassa. Olin kaupungin ensimmäinen vaihto-oppilas, ja Amerikan matkani herätti joissakin oppilaissa ja opettajissakin kovaa kateutta. Eräs opettajani paljasti minulle, että minun saksanainettani ei lähetetty koululaisten kirjoituskilpailuun, vaikka se oli paras. Rehtori oli sanonut: Hän oli jo Amerikassa. Samasta syystä en saanut ensimmäisen vuoden stipendiä koulusta. Kyllä sitä varmaankin tarvitsi se toinenkin tyttö, vaikka hän oli varakkaammasta perheestä kuin minä. Niinpä ensimmäinen vuosi Helsingissä oli minulle aika kovaa aikaa. Sitten jatkoinkin opiskelua työn ohella.

Huvittavinta on, että penkkareissakin muutamat tytöt "ilahduttivat" minua pilkkarunolla. Onneksi minulla oli oikein hyvä ystävä samalla luokalla, ja hyviä ystäviä myös poikaystäväni luokalla poikalyseossa. Juhlin penkkareitakin varsinaisesti heidän kanssaan. Siksi lukiosta jäi mukavat muistot. Rehtorin käytös muistuttaa siitä tosiasista, että myös opettajat kiusaavat sekä oppilaita että työtovereitaan. Erään ystäväni koulussa opettajainkokoukset saattoivat päättyä siihen, että muutamat vanhat opettajat kävivät toistensa kimppuun tuolien kanssa ja selvittelivät vanhoja vuosikymmenien takaisia riitojaan.

Koulukiusaaminen on osa suurta ongelmaryhmää

Kiusaamista on ollut aina. Sitä on sekä lasten että aikuisten keskuudessa. Näiset syyllistyvät siihen yhtä hyvin kuin miehet. Se on alistamista, jopa äärimmäistä väkivaltaa ja kokonaisten kansojen tuhoamista.

Keskustellaan siitä, onko uhri syyllinen siihen, että häntä kiusataan. Suuri aihe, josta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Siitä tulee varmaankin pitkä keskustelu.

Oma kokemus koulukiusattuna olemisesta: Sain alakoululaisena koululta monot. Innoissani laskin koulun jäämäessä muiden kanssa. Ehkä pysyin seisaallaan liian kauan, sillä eräs varakkaammasta perheestä oleva poika huomautti: "Sinä et saa laskea koulunmäestä, kun olet saanut koulusta monot." En välittänyt mitään mokomasta huomautuksesta, vaan kiipesin mäelle entistä tarmokkaammin. Mutta koulukiusaamista se oli. Ei sitä ole mukavaa muistella. Siihen se kuitenkin loppui.

Tuon pojan asenne on kuitenkin hyvin tyypillinen. Ainakin Savossa sanoivat jotkut, että köyhän pitää olla nöyrä. Se oli niitä kansantyhmyyksiä, joita ei kannattanut oppia. Se oli pyrkimystä hallita ja alistaa toisia, käyttää valtaa.

Kiusattu syyllistetään helposti. Ei saa olla erilainen, ei huonompi eikä parempi kuin muut. Älä ole liian kaunis, tyylikäs, älä ole liian ruma, älä ole erilainen, häviä tapettiin. Kiusaamista on aina, sillä sen avulla yritetään hallita muita, pitää valta itsellään.

Viime aikoina on kehittynyt suorastaan uusi tutkimuksen laji, victimiology, jossa pohditaan, voiko kiusattu olla syyllinen, hakeutua väkivallan kohteeksi. Mainitaan Kennedyt ja jopa pankkivirkailijoiksi ryhtyneet. "Is the Victim Guilty?" Time-lehti.

Tietenkin aihe on laaja. Kaukana toisessa laidassa on halukas uhri numero yksi, Jumala, joka suostuu uhriksi. Se tuo asiaan uusia ulottuvuuksia ja syvyyttä.

Kiusattua ei saa syyllistää esimerkiksi työpaikkakiusaamisessa.

Euroopan unionin lakialoite syrjinnästä, uhrin syyllistämisestä ym

Koulukiusaaminen ja nettikiusaaminen

Kuva: jeltovski/morguefile.com

Nettikiusaaja on monesti bloggaajien maskotti, sillä hän tuo uteliaita blogiin ja tyydyttää omia piileviä kaunantunteita. Parasta olla kiusaajan puolella, ettei joudu itse kiusatuksi.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrottiin Päivi Hamaruksen koulukiusaamista koskevasta väitöskirjasta. (Päivi Hamarus: Koulukiusaaminen ilmiönä. Yläkoulun oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta. Jyväskylän yliopisto.)

"Koulukiusaamisen perusmotiivit ovat vallanhimo, aseman tavoittelu ryhmässä ja kateudentunne. --Hyvin usein kiusaaminen alkaa siitä, että joku on joukossa erilainen kuin muut -- Alussa erilaisuus on havaittavaa ja totta. Jatkossa kiusaajat voivat kehitellä tietoisesti valhetarinoita.--
Kiusaaminen jakaa joukot 'meihin' ja 'heihin' sekä paljastaa, mitä yhteisössä arvostetaan ja mitä halveksitaan."
Timo Siukonen. "Väitöstutkimus: Vallanhimo johtaa koulukiusaamiseen." HS/Kotimaa 12. marraskuuta 2006

Kiusaajaan liitytään, jotta ei tultaisi itse kiusatuksi.

Matti Vaaranmäki kirjoittaa Mielekäs lehdessä:
"Väitetään, että kiusaaja kärsii narsistisesta luonnevauriosta, itsetunnon häiriöstä, joka ilmenee ihmissuhteissa ja sosiaalisessa käyttäytymisessä. Tällaiselta ihmiseltä puuttuvat inhimilliset kontrollimekanismit, kuten häpeän- ja syyllisyydentunteet. Narsistinen luonnehäiriö pahenee yleensä iän myötä. Luonne-häiriöisellä ihmissuhteet ovat paremminkin hyötysuhteita kuin tunnesuhteita. Usein luonne-häiriöinen kiusaaja saa kannattajia puolelleen, mikä tekee kiusatun aseman vielä tukalammaksi." Kiusaajakin kärsii.

Kiusaamista esiintyy myös aikuisten keskuudessa kodeissa, työpaikoilla, yhdistyksissä ja Internetissä myös bloggaajien keskuudessa. Netissä ei ole puhalluskoetta, joten sinne saatetaan kirjoittaa myös huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisina.

Kiusaaminen jakaa nettiyhteisöjenkin ihmiset 'meihin' ja 'heihin' ja paljastaa, mitä arvostetaan ja mitä halveksitaan. Aikuisetkin liittoutuvat usein kiusaajaan, jotta heitä ei kiusattaisi tai saavuttaakseen suosiota ja valtaa nettikiusaajan avulla.

Kiusaaja ei ole koskaan yksin.

Huom!
Neulekirpun blogissa Kuvauksia on kirjoitus Koulukiusaaminen ja selostus tästä väitöskirjasta, myös abstract.

Hamarus, Päivi
School bullying as a phenomenon. Some experiences of Finnish lower secondary school pupils
Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2006, 265 p.
(Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 288
ISSN 0075-4625; 288)
ISBN 951-39-2513-7
English Summary
Diss.

Aikaisempi kirjoitus samasta aiheesta.

Nettikiusaaminen voi tulla kalliiksi kiusaajalle

Mutta vielä kalliimmaksi kiusatulle. Aikuisten velvollisuus on suojella lapsia. Kiusaaminen voi ajaa koululaisen itsemurhaan. (Jared's story)