Kommentteja: säveliä päässä ja vieraita kieliä

Lopussa kommenttini: Suggestopediset kielikurssit ovat hauskoja

Musiikkiunet, kommentti Kemppisen blogiin:

Täälläkin taidetaan tarvita lobotomiaa.

Kuulen usein päässäni tutun kappaleen jo ennen kuin se alkaa soida [levyltä]. Näen toisinaan musiikkiunia (klassista musiikkia).

Valitettavasti en osaa kirjoittaa muistiin säveliä, joten en tiedä ovatko ne jo keksittyjä vaiko uusia.:)

Kerran näin fantastisen unen, jossa olin 1900-luvun alun Pariisin tyylisessä kauniissa puistossa, ihmisillä oli Belle Epoque -vaatteet ja sekä näin että kuulin miehen laulavan. Kieli oli italiaa. Tuo uni on eräs elämäni kiinnostavimmista kokemuksista.

Onko kohtalomme olla tankeroita?
Kommentti keskusteluun vieraan kielen oppimisesta.
- , osuit toisaalta napakymppiin mielipiteessäsi kielen oppimisesta ja toisaalta meni pieleen.

Kun tyttäreni oli Sorbonnessa opiskelemassa ranskalaista kielitiedettä, hänen opettajansa kysyi: Onko sinulla virolainen äiti? Vaikka tyttäreni oli puhunut lastentarhasta asti ranskaa ja opiskellut sitä Kanadassakin, äidinkielestä oli jotain taustalla, sellaista jonka asiantuntija saattoi erottaa ja tunnistaa suomensukuiseksi kieleksi.

Tämä kielititeen asiantuntija sanoi, että hyvän kielitaidon oppimisen esteenä on juuri tuo mainitsemasi pelko oman identiteetin menettämisestä!

Aidosti kaksi- tai monikieliset ihmiset taas vaihtavat kieltä kuin kynää, jolla kirjoittavat omaa aitoa tekstiään. He voivat kuulostaa kuin eri ihmisltä eri kieliä puhuessaan, mutta ovat kuitenkin aidosti oma itsensä kuten esim Jeanne Moreau, jota haastateltiin eilen Teemassa. Hänen äitinsä oli englantilainen ja isä ranskalainen. Kaksikielisyys oli hänelle suuri rikkaus.

Intiaanit puhuvat Pohjois-Amerikassa aitoa englantia ja aitoa ranskaa. Puheessa voi olla alueellisia vaihteluja kuten muillakin. Heitä ei erota púheesta muista amerikkalaisista kuten ei afroamerikkalaisia tai muitakaan, joilla on kaikilla omat, usein hyvin monista maista peräisin olevat juurensa - geneettisesti. Minulla oli jamaikalainen työtoveri, joka puhui yhtä hienoa ja selvää englantia kuin Elisabet II. Niin oli puhuttu hänen kotonaankin.

On rasismia sanoa vaikkapa, että afroamerikkalaisten pitäisi puhua "mustien englantia". He saavat puhua sitä, jos haluavat kuten minä saan puhua (saanko?) savoa, jos haluan.

Suomalainen oppii vieraita kieliä ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Parhaiten, jos aloittaa lapsena syntyperäisen opettajan tai muun aikuisen kanssa, nykyään TV-tä tai musiikkia kuunnellenkin. Kuuntelu on kaikkein tärkeintä aikuisellekin kielenopiskelijalle, ja sehän on nykyään helppoa: silitä, laita ruokaa ja opi samalla kieltä telkkarista.

Mutta taustalla oleva äidinkieli kuultaa takana usein vielä kolmannen polven siirtolaisillakin Pohjois-Amerikassa. Sitä pidetään rikkautena.

Mutta epäselvä ääntäminen haittaa ymmärtämistä. Sen voi kuka hyvänsä huomata kuunnellesssaan vaikkapa TV-haastatteluja.

Selvyys, ymmärrettävyys on tärkeitä. Englanti suomalaisittain äännettynä hankaloittaa kovasti ymmärtämistä varsinkin niillä, joiden äidinkieli on jokin muu kuin englanti tai suomi.

Toinen kommenttini:

"Syntyperäisen kaltainen ääntämys on siis täysin mahdoton ja älytön ihanne."

Ei nyt sentään. Jos lapsi muuttaa noin 10-11 -vuotiaana toiseen maahan tai joutuu muutoin vieraskieliseen ympäristöön, hänen ääntämisensä ja intonaationsa muodostuvat yleensä täysin syntyperäisen kaltaisiksi. Teini-ikäisenäkin se sujuu.
Joillekin se onnistuu TV:tä ja musiikkia kuunnellen.

Vanhemmat voivat pilata asian puhumalla lapsilleen omaa murteellista englantiaan oman äidinkielensä sijasta - jolloin lapsi menettää sen, mikä on aina suurí vahinko. (Vastaavasti Suomeen muuttaneiden ihmisten tulisi puhua lapsilleen omaa äidinkieltään.)

Aikuiselle syntyperäisyyden kaltaisuuden tavoittaminen ääntämisessä ja intonaatiossa on hyvin vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Olen tavannut henkilökohtaisestikin joitakin ihmisiä, jotka ovat siinä onnistuneet.

Mutta eihän tarvitse vaikuttaa syntyperäiseltä englanninpuhujalta. Huonollakin kielitaidollakin pärjää, kunhan on on avoin ja rohkea, puhuu ja käyttää käsiään ja ilmeitään. Hymyilee, katsoo silmiin.

Tämän huomasin Kanadassa, jossa puhuttiin englantia sujuvasti lukemattomilla aksenteilla ensimmäisessä siirtolaispolvessa. Hyvä itsetunto auttoi tässäkin asiassa.

Suomalaisen tavoitteena voisi olla sivistyneen ulkomaalaisen englanti, jota ymmärretään kaikkialla. Suomalainen kielenopetus on nykyään niin hyvää, että kyllä suomalaisen puheesta pitäisi selvää saada. Toista oli ennen, jolloin ei ollut yhtä hyvää mahdollisuutta vieraitten kielten kuulemiseen.

Muskeli-Netta sen jo sanoi: soinnillisten ja soinnittomien äänteiden erottaminen auttaisi paljon. Etteivät mene sanat sekaisin. Karmeitakin tilanteita syntyy, jos väheksyy oikean ja selvän ääntämisen tärkeyttä.

Kolmas kommentti: Suggestopediset kielikurssit ovat hauskoja

 --
en usko, että opettajat asettavat vaatimuksia "syntyperäiseen" kielen puhumiseen, mutta saattaahan joku ihminen asettaa sellaisen itse itselleen. Saahan sitä harrastaa kaikenlaista, vaikka nuoralla tanssimista.:)

Jos haluatte opiskella kieltä todella hauskasti, menkää suggestopedisille kursseille. Siellä piirretään, lauletaan, keskustellaan, kuunnellaan musiikkia. Kullakin on rooli, jonka mukaan hän keksii elämäntarinan, suvun jne. Estot karisevat. Tehdään mielikuvituksessa kaukomatkoja.

Suosittelen. Olen ollut sekä oppilaana että opettajana. Olen uskaltautunut puhumaan jopa ranskaa sellaisten kurssien jälkeen, vaikka ranskantaitoni varsinkin kieliopissa on kuin vanhan ajan kartta, täynnä suuria valkoisia valloittamattomia alueita.

Tilanteen tarkkailua

 

Linnut kuuluvat kaupunkiin.

Ihania orkideoja

 

Iltakävelyllä näin nämä upeat orkideat Korkeavuorenkadun kukkakaupan ikkunassa. Uskaltaisinko ostaa tällaisen orkidean? Juuri tällainen oli ensimmäinen orkideani viime vuosituhannella. (Eikö kuulostakin jännittävältä tuo 'viime vuosituhannella'?) En kuitenkaan tiennyt silloin mitään orkideoista ja hoidin kukkaa aivan väärin.

Se kukoisti kesän ajan olohuoneen keskellä sohvapöydällä. Siihen tuli tarpeeksi aurinkoa, ei liikaa. Mutta kastelin kukkaa väärin. Kastelin päältäpäin ja - mikä pahinta- vettä meni oksien väliin, kukka suorastaan mätäni. Kallis kukka.

Olin ostanut sen hetken innostuksesta, sillä olin nähnyt samanlaisen orkidean eräässä sistuslehdessä. Nyt tiedän, että orkideoihin täytyy tutustua ensin kirjallisuuden avulla ja sitten harkita, millaista on valmis hoitamaan. Minulle se tarkoittaa nykyään lähinnä perhoskämmeköitä, jotka ovat niin kovin helppohoitoisia ja lisäksi uskollisia kukkijoita.

Olavi Niemen kuvia orkideoista

Lue kirjoista ja netistä hoito-ohjeita, jos aiot hankkia jonkin orkidean. Suomen orkideayhdistyksen sivuilta löydät paljon ohjeita.

Kevään ensimmäiset ilmapallot

 

Huomasin kirjoittaneeni 'kevään', sillä keväältähän tämä tuntuu. Puistossa on lennellyt jo vähän aikaa punaisia ilmapalloja. Ne nousevat ilmaan niin nopeasti, että kun olen rynnännyt kameran kanssa ikkunan ääreen, ne ovat jo nousseet liian korkealle. Jotkut juuttuvat puihin kuten tämä.
No hyvää kevättä sitten!

Jules ja Jim

Katsoin vihdoinkin elokuvan Jules ja Jim.

Minua kiinnostivat siinä 1900-luvun alun maailma juuri ennen ensimmäisen maailmansodan alkua, tuon ajan Pariisi, Belle Epoque-muoti.

Koin kuitenkin elokuvan hyvin pitkästyttävänä. Miesten ystävyyden kuvaaminen oli tosin kiinnostavaa. En tiedä, uskaltavatkin nykyajan nuoret miehet olla enää ystäviä, kun heidän suhteensa leimataan usein heti seksuaaliseksi. Ennenhän oli tavallista, että kaksi poikaa tai kaksi tyttöä asui samassa opiskelijasunnossa. Nämä ystävyydet säilyivät, tultiin kuin veljiksi ja siskoiksi. Miten lienee nyt?

Nuori Jeanne Moreau on hyvin kaunis. Ohjaaja keskittyykin aika paljon pelkästään näyttämään häntä. Naiskatsojaa se ei ainakaan kiinnosta, ja miehenikin haukotteli kyllästyneenä, mutta katsoi elokuvan minun mieliksi urheasti loppuun asti.

Elokuva-alan ammttilaiset varmaankin keksivät tästä elokuvasta kaikenlaista hienoa sanottavaa, mutta ennakkoluulottoman katsojan näkökulmasta tämä oli yksinkertaisesti pitkästyttävä. Elokuvan loppu tietenkin selittää sen, miksi elokuva on tullut kuuluisaksi.

Minua haittasi kaikkein eniten se, että Catherinen erittäin vahvaa häiriintyneisyyttä ei mitenkään selitetty. Mistä se johtui? Vai jäikö minulta jotain huomaamatta?

Ehdin nähdä pienen välähdyksen Jeanne Moreaun haastattelusta. Se oli paljon kiinnostavampi kuin elokuva. Harmi, etten nähnyt sitä kokonaan.

Jeanne Moreau (kuvia)