Faktoja: vauvat ja kaste

"Koko Suomen 0-vuotiaista 4,1 prosenttia rekisteröitiin äidinkielenään vieraskielisiksi vuonna 2007. Helsingin osalta vastaava luku oli 11,6 prosenttia. Koko maassa vauvoista, jotka tulevat puhumaan äidinkielenään joko suomea tai ruotsia, kastettiin tämän mukaan viime vuonna 87,5 prosenttia, mutta Helsingissäkin yli 68 prosenttia. -- Maahan muuttajista vain pieni osa on luterilaisia, vaikka monet heistäkin ovat kristittyjä." (Espoon hiippakuntasihteeri Mauri Vihko HS/Mielipide 18.7.2008)

Ortodoksit, helluntalaiset, katoliset, muslimit ja muiden kirkkokuntien ja uskontojen jäsenet eivät järjestä lapsilleen ateistista "nimenantojuhlaa". Helluntalaisilla on lasten siunaaminen, muilla oman ryhmänsä traditiot, joita he kunnioittavat, monilla kaste kuten luterilaisillakin.

Asuin melkein kymmenen vuotta monikulttuurisessa Kanadassa. Esimerkiksi Torontossa kuusikymmentä prosenttia lapsista ja nuorista puhui kotonaan muita kieliä kuin englantia ja ranskaa, jotka ovat maan viralliset kielet. Kaikkia uskontoja kunnioitettiin. En nähnyt yhtään ainoaa kertaa lehtiartikkelia, jossa olisi pilkattu tai vähätelty jotakin uskontoa. Uskonnoista informoitiin asiallisesti ja rehellisesti. Helsingin Sanomilla on paljon oppimista tässä asiassa.

Photo Friday: The Office

 

Old times

Crocks-sandaalit Välimeressä

Kuva: M & S

Olen kirjoittanut jo aikaisemmin näistä sandaaleista. Ne ovat minusta hiostavat sisällä, mutta mukavat ulkona. En ole kuitenkaan käyttänyt Crocks-sandaaleja tänä kesänä. Tyttäreni käytti omia Crocks-sandaaleitaan uimasandaaleina, sillä ne suojaavat jalkoja kunnolla, jos merenpohja on kivinen niin kuin esimerkiksi Santorinissa, jossa tämä kuva on otettu.

Edith Wharton ja oppineisuus

Edith Wharton (1862-1937) kuva Wikipediasta.

Oppineisuus ei tule ensimmäiseksi mieleen, kun mainitaan nimi Edith Wharton. Hänet tunnetaan Suomessa ehkä parhaiten elokuvasta Viattomuuden aika, joka perustuu hänen samannimiseen romaaniinsa. Hän kirjoitti sen heti ensimmäisen mmailmansodan päätyttyä paetakseen hetkeksi menneisyyteen, 1870-luvulle, lapsuutensa ajan New Yorkiin.

Edith Wharton laitettaisiin varmaan blogimaailmassakin lähinnä Hömpän helmiin, viihdekirjailijoiden joukkoon. Älykäs Edith Wharton osasi ehdottomasti viihdyttää, hän oli Pulitzer-palkittu menestyskirjailija, hänen teoksensa ovat sujuvasti kirjoitettuja, viiltävän teräviä tutkielmia newyorkilaisen yläluokan elämästä. Wharton kuului itsekin tähän samaan joukkoon, ja hänen ystäviään olivat muiden muassa Henry James ja Theodor Roosevelt. Hän asui suurimman osa elämästään Italiassa ja Ranskassa ja oli innokas kaukomatkaaja.

Entisaikoina ihmiset hankkivat tietoa eri tavalla kuin nyt. Ei kuninkaan tarvinnut osata lukea tai kirjoittaa. Hänelle luettiin ääneen, ja kirjuri kirjoitti kirjeet.
Samanlainen ilmiö on alle kouluikäinen lapsi, jolle on luettu paljon kirjallisuutta eri aloilta. Aapinen ei kiinnosta koulun alkaessa. Meidän piti lahjoa nuorin lapsi lukemaan lasten kuvakirjoja suomeksi, kun hän ei "oppinut" lukemaan suomea ensimmäisellä luokalla. Ranskaa hän luki ja kirjoitti jo lastentarhassa ja 0-luokalla, esikoulussa jollainen Helsingin ranskalaisessa koulussa oli jo tuolloin.

Luin viime kevään flunssan aikana yli 800-sivuista Edith Whartonin elämäkertaa. (Hermione Lee: Edith Wharton. 2007) Varakkaasta perheestä oleva Edith Wharton (o.s. Jones) ei käynyt koskaan koulua, mutta luki lapsesta asti isänsä laajan kirjaston kirjoja ja jatkoi itseopiskelua lukemalla oppineiden ystäviensä suosittelemia teoksia.

Hänen omaan laajaan kirjastoonsa kuului myös
suomalaisen Edward Westermarckin "The Origin and Development of Moral Ideas" vuodelta 1906. Wharton kuvaakin romaaneissaan rikkaan newyorkilaisen "heimon" moraalisia ongelmia Amerikassa ja Euroopassa. Monien sivistyneiden ja varakkaiden maanmiehiensä tavoin Wharton viihtyi Euroopassa enemmän kuin New Yorkissa, josta hän kuitenkin kirjoitti suurimman osan romaaneistaan. Wharton oli myös italialaisen arkkitehtuurin ja puutarha-arkkitehtuurin asiantuntija.

Kemppisen blogissa keskusteltiin eilen mm. Kaarle Suuren "lukutaidottomuudesta" ja Edward Westermarckista. Innostuin kirjoittamaan sinne äsken kommentin - joka ei varmaankaan vielä näy. Se laajeni nyt blogikirjoitukseksi. Blogikeskustelu voi inspiroida.

Savonlinnan oopperajuhlat 2008. Verdi: Aida. HS

"En ole koskaan aiemmin käynyt Savonlinnan oopperajuhlilla. En ole koskaan käynyt edes Savonlinnassa. No hyvä on, en ole koskaan aiemmin käynyt oopperassa."

Näin alkaa Helsingin Sanomien kulttuurisivujen musiikkiarvostelu maailmankuulujen Savonlinnan oopperajuhlien Verdin Aidasta.
(Noora Mattila: Rakkauden löytää toisella oopperakäynnillä. HS/Kulttuuri 10.7.2008)

Ehkä saamme lukea Hesarista seuraavaksi kirja-arvostelun, jossa arvostellaan jonkin kansainvälisesti arvostetun kirjailijan romaania ja kriitikko kertoo heti alkuun, ettei ole lukenut koskaan aiemmin yhtään kirjaa?

Mattila kirjoittaa oopperasta "menneisyyden saarekkeena". Aidan esittäjä [Adina Aaron] on Mattilan sanojen mukaan "arkinen ja kumara", Radames [Johan Botha] "surusilmäinen pullero", joka ei "pärjäisi sodassa tai rakkaudessa."

Arvoisa Hesarin päätoimittaja (vastaava päätoimittaja heinäkuussa 2008), tuo oli jo liikaa Hesaria monta kymmentä vuotta tilanneelle lukijallekin. Jatkoa ei halua enää edes lukea.

Ihmisten ulkomuodon pilkkaaminen ei naurata, mikäli Mattilan arvostelu pyrki olemaan humoristinen. Ja tiedättehän itsekin, missä järjestyksessä lukija kiinnostuu tekstistä. Jos alku on kehno, lukija ei jatka ajatellen, että jospa lopussa olisi sittenkin jotain hyvää [Jan Granbergin haastattelu. Hesarin lukija, lue se.].

Vrt. vaikkapa Riitta-Leena Lempinen-Vesa Itä-Savo -lehdessä Aamunraikas Aida:

"Suurin sensaatio lienevät solistit. Johan Bothan kaltaista Radamesta ei ole kuultu miesmuistiin Aidassa. Tenorien kova paikka, Celeste Aida -aaria teoksen alussa, lähti kuin tyhjää vain, helposti ja soljuvasti. Korkeimmatkin äänet ovat vapaita, ei puristusta, ei väkisin vääntöä. Ääni on suuri ja jalo, silti tilaa on herkkyydelle.

Upeaääninen Botha on saanut ympärilleen vertaisensa naiset. Adina Aaron loistaa Aidana -- Adina Aaronin tummasävyinen sopraano soi epätoivoa ja rakkautta, ja Aaron oli yleisön suurin suosikki."

P.S. Minäkään en ole käynyt koskaan Savonlinnan oopperajuhlilla, mutta minulla on TV. Ja CD-soitin. Olen käynyt oopperassa Helsingissä. Niin olisi voinut käydä Hesarin toimittajakin.