Murattiköynnös ja kirjoittaminen

Helle pilasi kauniin murattiköynnökseni, joka kiersi ympyrän muotoisena ikkunan edessä. Samalla tavalla helle viivästytti kovasti kirjoittamistani.

Onneksi olin ostanut kaksi erillistä murattia ja istutin ne helteiden loputtua samaan ruukkuun, jotta ne yhdessä muodostaisivat kauniin koristeen jouluksi. Mielessäni nuo kaksi köynnöstä ovat kuin ne kaksi kirjaa, joita kirjoitan. Oikeastaan kerään vasta aineistoa toiseen,  toisessa olen taas jo aika pitkällä. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi saada yhden käsikirjoituksen jollain tavalla valmiiksi ennen joulua.

Monesti toivon, että en olisi koskaan aloittanut historiallisten romaanien kirjoittamista, vaikka olenkin aina hyvin iloinen kun saan jonkun kirjan valmiiksi. Alussa julkaisin joka toinen vuosi ja vielä työn ohella. Onneksi en enää, sillä taustatyö vie hyvin  paljon aikaa ja energiaa. Aurora-kirjoissa en huomannut sitä samalla tavalla, sillä tutustuin Viktorian aikaan ja 1900-luvun alkuun vähitellen tehdessäni kaksi lehtijuttua Kotilieteen. Kävin museoissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä Euroopan lomamatkalla monissa muissakin maissa. Kun aloin kirjoittaa, minun ei tarvinnut enää lukea lisää, ei varsinkaan Kanadaa koskeviin kirjoihin. Suomen 1900-luvun alkuun tuli lisää Kuopio, etenkin sen Ulkomuseon hienot rakennukset.

Murattiköynnös tuo mieleen myös L.Onervan, joka kävi samaa koulua kuin toisen tyttökirjani Olga, joka on nuorempaa polvea, mutta hänkin ihastunut Eino Leinoon, kuitenkin vain hänen runoihinsa ja kuvitelmaan, joka ei kestä lainkaan todellisuutta. Aurora-kirjojen  maisemat Helsingissä olivat kovin tuttuja, sillä kävelin niissä joka päivä, ajallisesti kylläkin 90 vuotta myöhemmin. Joskus oli outoja sekunnin murto-osia, jolloin verho avautui ja olin hetken 1900-luvun alussa, tein miniaikamatkoja menneisyyteen. Helsingin vanha keskusta on säilynyt paljolti samana kuin silloin, joten voi helposti pudota silmänräpäykseksi toiseen aikaan.

Näin Ateneumissa vähän aikaa sitten näyttelyn Kaupungin naisia, Helsingin ja 1900-luvun alun vuosikymmenet L Onervan näkökulmasta. Se oli suuri elämys. Se tuli oikeaan aikaan. Selaan näyttelystä ostamaani kirjaa usein.

Bag lady on koditon nainen

Kanadassa tuli tutuksi termi 'bag lady'  ihmisistä, jotka elävät kodittomina, ehkä yöpyvät yömajoissa. (Jostain syystä kukaan ei sanonut vastaavanlaisista miehistä 'bag lord' !:))

En tiedä, olenko kertonut tässä blogissa, että suunnittelin tekeväni osallistuvan havainnoitsijan lehtijutun bag lady -elämästä. Ajattelin asua viikon asuntoloissa ja työntää jättiostoskärryssä kamppeitani, naamioituna ja tuntemattomaksi meikattuna.

Sitten kysyin Toronton poliisilta, mitä mieltä he olivat. Poliisi varoitti ankarasti, sanoi että nämä bag ladyt tulevat raiskatuiksi ja lopulta usein murhatuiksi.Entisen asuntomme luona täällä Helsingissä asui vuosikaudet mies paperikeräyslaatikossa. Hänelle vietiin ruokaa ja rahaakin, mitä hän vastusti. Näin hänen likkkuvan siellä päin vielä viikko pari sitten. Hänelle tarjottiin asuntoa, mutta hän kieltäytyi siitä.

Kodittomia naisia on tutkittu vähän.

(Tämä on kommentti Iineksen blogiin.

Elokuva "The Shopping Bag Lady" (1976), jossa nuori tyttö tutustuu New Yorkin Central Parkissa kodittomaan naiseen, joka kuljettaa kaiken omaisuutensa kasseissa. (Uusi linkki parempi), ja oppii paljon vanhenemisesta ja ihmisarvosta.

Sweet Thursday

IMG_2584 Hotel Esplanade Zagreb, originally uploaded by Anna Amnell.

Torstai on toivoa täynnä.
Jospa flunssa olisi viikonloppuna ohi ja pääsisi ulos ottamaan valokuvia ruskasta.

James Ellroy ja huonot vanhemmat

James Ellroy. Vaikea lapsuus ja tuhoisa ympäristö. Kuva: Mark Coggins
James Ellroy on kirjailija, jonka kirjoja en ole lukenut enkä aiokaan lukea, mutta hänen elämäntarinansa järkytttää minua. 10-vuotiaana Ellroy asui vanhempiensa avioeron jälkeen sairaanhoitajaäitinsä kanssa slummimaisissa oloissa isän eläessä omaa hurjaa elämäänsä toisaalla. Erään riidan jälkeen äiti löi ainoaa lastaan, Jamesia, ja James sanoi toivovansa, että äiti olisi kuollut. Kului vain vähän aikaa, kun äiti murhattiin. James tunsi syyllisyyttä äidin kuolemaan, niin kuin lapset useinkin tuntevat, mutta tässä tapauksessa tilanne oli tavallista traagisempi. Poika muutti isänsä luo, mutta tämäkin kuoli pojan ollesssa vasta 17-vuotias.

 Alkoi vaikea elämä, alkoholismi, toipuminen AA-kerhon avulla, kirjailijan ura ja kieroutunut suhtautuminen naisiin. Äidin kuolema oli jättänyt parantumattoman trauman. Lue lisää Financial Timesin kulttuurisivuilta. Sen parempia kirjallisuusarvosteluja ja kulttuuriartikkeleita on vaikea löytää. Kielen selkeys ja kauneus  viehättävät erityisesti. Pysyy mukana siinä, mitä maailmankirjallisuudessa tapahtuu.

Saalis

Buddy Bears in Helsinki 2010 Senaatintorilla.