Näin päivä lähtee liikkeelle.
My very old blog. Vuodesta 2005-
perjantaina, marraskuuta 04, 2011
torstaina, marraskuuta 03, 2011
Kiitospäivä, kekri, Halloween
Intiaanimaissi ovellamme muistuttaa kiitospäivästä, jolloin juhlitaan sadon onnistumista.
Kaikki kansat juhlivat sitä, että on saatu hyvä sato. Suomalaiset juhlivat muinoin kekriä, joka oli alkujaan pakanallinen juhla kuten toinen vanha eurooppalainen syksyn juhla, samhain, josta kehittyi Amerikassa Pyhäinpäivän aaton Halloween. Eurooppalaiset veivät vanhat juhlansa mukanaan uuteen maahan.
Nykyajan Halloween on ennen kaikkea lasten karnevaalipäivä, jolloin voi pukeutua hassuihin vaatteisiin ja kiertää talosta taloon pyytämässä karkkeja. Koulut, museot ja kirkot järjestevät lapsille Halloween-tapahtumia, joissa voi juhlia turvallisesti.
Suomenkielinen Wikipedia väittää, että Halloween on joulun jälkeen suosituin juhla Amerikassa. Sehän ei ole totta. Kaikkein suosituin juhla on tietenkin kiitospäivä, Thanksgiving, joka on melkeinpä suositumpi kuin joulu.
Kiitospäivä on kuten joulukin kristillinen juhla, jolloin Yhdysvalloissa ja Kanadassa (Kanadassa lokakuun toisena maanantaina, USA:ssa marraskuun neljäntenä torstaina) osoitetaan kiitollisuutta sadon onnistumisesta ja muistellaan alkuaikojen siirtolaisten vaikeuksia. Ensimmäisenä kiitospäivänä kiitettiin intiaaneja, jotka olivat auttaneet uudisasukkaita selviämään uusissa olosuhteissa.
Jos et halua juhlia Halloweenia etkä pakanallista kekriä, juhli Kiitospäivää. Amerikkalainen juhlako? Ei, vaan pakanallisen kekrin kristillinen vastine, sadonkorjuun juhlapäivä, jollaista kaikki kansat juhlivat jossain muodossa. Amerikkaan muuttaneet eurooppalaiset ovat keksineet muutakin hyvää: puhelimen, sähkön.. Jatka listaa.:)
Lue lisää kiitospäivästä ja Halloween-juhlasta, klikkaa alla olevia hakusanoja!
Valoa vähän
Talven lähestymisen huomaa valon vähenemisestä. On hankalaa ottaa kuvia sisällä. Olen odottanut valoa, ja ruusut ovat ehtineet jo vähän lakastua. Mieheni ostamat tämän viikot kukat ovat kauniita tummanpunaisia ruusuja, kuin ylioppilasruusuja.
Autot ja minä
Dodge Aspen, ainoa auto, joka meillä on koskaan ollut.
Minun kotonani ei ollut autoa. Asuimme pikkukaupungin keskustassa. Joka paikkaan pääsi hetkessä kävellen. Sukulaisten luo maalle mentiin linja-autolla.
Olin teini-ikäisenä vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa perheessä, jonka isä oli autokauppias. Piha oli täynnä Fordeja. Perheen käytössä oli koko ajan monta autoa. Koululaisilla oli autot. Monilla ne olivat suuria kuin laivat, usein avoautoja.
Poikaystäväni Suomessa, myöhemmin mieheni, kävi koulua autolla, isänsä vanhalla autolla. Se liittyy läheisesti seurusteluumme. Kuvaa on katsottu Flickrissä yli 10000 kertaa!
Minulla ei ole ollut koskaan autoa. Minulla ei ole edes ajokorttia, vaikka mieheni opetti minut ajamaan autoa, kun asuimme Kanadassa.
Meillä ei ole ollut Suomessa asuessamme koskaan autoa. Kanadassa meillä oli farmariauto, Dodge Aspen, jolla teimme pitkiä matkoja ympäri Amerikan mannerta.
Ostimme tämän auton Kanadassa vuonna 1979. Sillä ajettiin keskimäärin 25000km vuodessa (yhteensä noin 200 000 km).
Teimme kesäisin pitkiä camping-matkoja eri puolille Pohjois-Amerikan mannerta. Pisin oli Missisipin matka, joka ulottui New Orleansiin (noin 7000km). Tälle yhdeksän vuotta palvelleelle todelliselle family car- autolle tuli Torontossa dramaattinen loppu.
Mieheni pysähtyi, kun suojatielle astui lapsi. Takaa ajoi kovaa vauhtia nuori mies punaisella urheiluautolla. Meidän auton runko vääntyi ja katto meni kiharalle ,ja auto vietiin kaatopaikalle. Mieheni selvisi pelkällä säikähdyksellä.
Opettelin ajamaan autoa Kanadassa, mutta en ajanut koskaan muutettuamme Torontoon. Suurkaupungissa oli kaistoja jopa 20. Se oli liikaa minulle.
This family car served us well. We made long camping trips around America.
Minun kotonani ei ollut autoa. Asuimme pikkukaupungin keskustassa. Joka paikkaan pääsi hetkessä kävellen. Sukulaisten luo maalle mentiin linja-autolla.
Olin teini-ikäisenä vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa perheessä, jonka isä oli autokauppias. Piha oli täynnä Fordeja. Perheen käytössä oli koko ajan monta autoa. Koululaisilla oli autot. Monilla ne olivat suuria kuin laivat, usein avoautoja.
Poikaystäväni Suomessa, myöhemmin mieheni, kävi koulua autolla, isänsä vanhalla autolla. Se liittyy läheisesti seurusteluumme. Kuvaa on katsottu Flickrissä yli 10000 kertaa!
Minulla ei ole ollut koskaan autoa. Minulla ei ole edes ajokorttia, vaikka mieheni opetti minut ajamaan autoa, kun asuimme Kanadassa.
Meillä ei ole ollut Suomessa asuessamme koskaan autoa. Kanadassa meillä oli farmariauto, Dodge Aspen, jolla teimme pitkiä matkoja ympäri Amerikan mannerta.
Ostimme tämän auton Kanadassa vuonna 1979. Sillä ajettiin keskimäärin 25000km vuodessa (yhteensä noin 200 000 km).
Teimme kesäisin pitkiä camping-matkoja eri puolille Pohjois-Amerikan mannerta. Pisin oli Missisipin matka, joka ulottui New Orleansiin (noin 7000km). Tälle yhdeksän vuotta palvelleelle todelliselle family car- autolle tuli Torontossa dramaattinen loppu.
Mieheni pysähtyi, kun suojatielle astui lapsi. Takaa ajoi kovaa vauhtia nuori mies punaisella urheiluautolla. Meidän auton runko vääntyi ja katto meni kiharalle ,ja auto vietiin kaatopaikalle. Mieheni selvisi pelkällä säikähdyksellä.
Opettelin ajamaan autoa Kanadassa, mutta en ajanut koskaan muutettuamme Torontoon. Suurkaupungissa oli kaistoja jopa 20. Se oli liikaa minulle.
This family car served us well. We made long camping trips around America.
keskiviikkona, marraskuuta 02, 2011
Videot viihdyttäjinä
Kirjoitukseni katosi. Laitan tilalle tämän vanhan auton kuvan, sillä se kuului siihen, uusiin Poirot-videoihin ja vanhoihin filminpätkiin, joita katsoimme, kun TV:ssä ei ollut mitään sopivaa. Videoita 1900-luvun alusta on Aurora-blogini alussa otsikkokuvan alla, sillä siitä ajastahan Aurora-kirjani kertovat. Mukana ovat niissä ja videoissa sisustus, vaatteet, vanhat autot, 1900-luvun alun Toronto ja Helsinki, jotka olivat samankokoisia siihen aikaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)