Sofi Oksanen on Nobelin arvoinen kirjailija

Sofi Oksanen's novel 'Purge' is a strongly moral novel about European history. And its theme is universal and timeless. The Nobel Prize in Literature for this writer would speed the investigation of the crimes of Communism and help to purge the European political climate.
Read more about Sofi Oksanen

Kirjoitin jo vuonnna 2010: jos olisin päättämässä kirjallisuuden Nobel-palkinnosta, antaisin sen Sofi Oksaselle. ´Nobel-palkinto tälle kirjailijalle ja kirjalle {Puhdistus] vauhdittaisi kommunismin rikosten käsittelyä ja puhdistaisi ilmaa Euroopan poliittisessa ilmastossa.

yhteenveto mielipiteistäni:

http://blogisisko.blogspot.fi/2010/03/mielipide-sofi-oksanen-kuvaa.html

Nyt kansainvälinen media pitää Sofi Oksasta mahdollisena ehdokkaana. Tästä se alkaa!

Olin samaa mieltä heti luettuan kirjan Puhdistus:

http://blogisisko.blogspot.fi/2008/04/sofi-oksanen-puhdistus.html

Photo: Anna Amnell
March 24, 2009 in Helsinki

Lisäys: Kirjoitin 6.8.2013: [myös Sofi-kollaasi]
Pidin jo Sofi Oksasen Stalinin lehmistä. Koin, että Suomeen oli syntynyt aivan uudenlainen kirjailija, joka ei ole suomalainen eikä virolainen, vaan edustaa uutta kansainvälistä kirjailijapolvea. Kun luin Puhdistuksen heti sen ilmestymisen jälkeen, tunsin että uusi puhdas lehti oli auennut Suomen kirjallisuuteen.

Lisäys 8.10.2013
http://www.ts.fi/kulttuuri/685505/Sofi+Oksanen+nosti+suomettumisen+poydalle+Frankfurtissa

Sopiiko Neitsyt Marialle E-kirja?

 

What about a digital book?
7.5.2010 Ljubljana, entisen luostarin portti

Keskiaikana kuvattiin monesti maalauksissa tai veistoksissa Neitsyt Maria kirja kädessä. Milloin Marialle ilmestyy digitaalinen lukulaite?

Photo Friday: 'Curvy'

Photo Friday: 'Curvy'
A motorcycle with a side car
Sivuvaunullinen moottoripyörä

Ruskaa Töölössä

Syksyn värit
Pohjois-Hesperiankatu

Salapoliisiromaanit kiehtovat levottomina aikoina

Olen miettinyt, keksikö Agatha Christie tästä Zagrebin Hotel Esplanadin korkeaselkäisestä tuolista erään tärkeän kohdan kirjaansa Bertramin hotellissa? Hän yöpyi nimittäin täällä mennessään Mesopotamiaan tapaamaan ystäviään jo ennen sitä aikaa, kun oli itse naimisissa arkeologin kanssa.

Tämä kirjoitus on ollut tässä blogissa jo vuona 2005. Se perustuu vanhaan artikkeliini P. D. Jamesista.Vanhoja kirjoituksia on kuitenkin vaikeaa löytää ja lukea. Tuntuu aiheelliselta toistaa se tässä mellkein 10 vuotta myöhemmin ja kysyä: Onko jokin muuttunut? Vanhat salapoliisiromaanit näyttävät olevan edelleen suosittuja. Ja nyt eletään erityisen levotonta aikaa maailmanpolitiikan kannalta.

 ”Nykyajan ihminen istuu kotonaan levottomassa suurkaupungissa monen lukon takana, pelkää murtovarkaita ja terroristeja ja rentoutuu lukemalla pienestä kylästä, jonka rauha ja moraalinen järjestys järkkyvät murhan vuoksi, mutta palautuvat lopulta ennalleen. Salapoliisiromaanien lukijat ovat älykkäitä ja vaativat kirjalta paljon. Heillä on usko hyvyyteen, järjestykseen ja onneen. He uskovat järjelliseen maailmankaikkeuteen, jossa asiat selviävät lopulta.” Näin ajattelee P. D. James, joka on itsekin salapoliisiromaanien kirjoittaja. Kun Conan Doyle julkaisi yli sata vuotta sitten ensimmäisen kirjansa Sherlock Holmesista, joku kriitikko arveli, että salapoliisiromaani tulee olemaan vain ohimenevä oikku kirjallisuudenlajina. Mutta näin ei ole käynyt. Salapoliisiromaanit ovat säilyttäneet suosionsa ja tulleet suorastaan salonkikelpoisiksi. Parhaat kirjailijat innostuvat kirjoittamaan niitä Suomessakin. P.D. Jamesin mielestä salapoliisiromaani on paitsi huvitusta ja pakoa omasta turvattomuudesta myös kokeilua syyllisyydestä sekä lukijalle että kirjoittajalle: tunnen syyllisyyttä, olen olemassa. Lukija on kuitenkin turvassa, sillä salapoliisin syyttävä sormi ei osoita koskaan häneen. Salapoliisiromaani on P.D. Jamesin mielestä nykyajan moraliteetti. Salapoliisi astuu näyttämölle kuin kostonenkeli, paljastaa älyllään ja rohkeudellaan syyllisen ja palauttaa järjestyksen. Salapoliisiromaaneissa ei ole onnellinen loppu, mutta rikollinen paljastuu, joutuu kiinni ja kuolee.On ymmärrettävää, että salapoliisiromaanit eivät ole rikollisten lempiluettavaa, vaan ennemminkin niiden, jotka tuskin koskaan tulevat tekemisiin lain kouran kanssa. Onko P. D. James oikeassa? Vai onko joitain muita syitä, joiden vuoksi dekkarit kiehtovat entistä enemmän ja klassiset englantilaiset salapoliisiromaanien kirjoittajat kuten Agatha Christie ja P. D. James säilyttävät suosionsa? © Anna Amnell